Tiedote -
Saarioisten liikevaihto säilyi ennallaan, tehostamistoimet tuloksen parantamiseksi etenevät suunnitellusti
Saarioisten liikevaihto vuonna 2012 oli 334,2 miljoonaa euroa, joka jäi
0,3 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Liikevoitto oli 3,5 miljoonaa euroa. Tulos
ennen satunnaisia eriä oli 1,9 miljoonaa euroa. Saarioisten omavaraisuusaste
vuonna 2012 säilyi hyvänä ollen 55,6 %. Henkilöstön keskimääräinen vahvuus oli
1 970 henkilöä.
Vuonna 2012 kysyntä valmisruokamarkkinoilla heikkeni. Saarioinen pystyi kuitenkin säilyttämään vahvan markkina-asemansa valmisruuissa, marjavalmisteissa ja salaattikastikkeissa. Liikevoiton heikkenemiseen vaikuttivat etenkin kohonneet raaka-ainekustannukset, lihaliiketoiminnan kannattamattomuus ja irtisanomisista johtuneet kertaluonteiset erät.
Saarioinen käynnisti syyskuussa 2012 yt-neuvottelut toimintansa tehostamiseksi ja kulurakenteen keventämiseksi. Yt-neuvottelujen lopputuloksena irtisanottiin 164 henkilöä. Henkilöstövähennyksillä ja kustannussäästöillä parannetaan yrityksen kilpailukykyä ja kannattavuutta nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tavoitteena on ennakoida entistäkin paremmin kuluttajatarpeita. Kasvua haetaan panostamalla etenkin valmisruokatuoteryhmiin, koska niiden uskotaan kehittyvän pitkällä aikavälillä.
Saarioinen toi välipala- ja lounastuotteisiin uuden laadukkaan Eväs-brändin, johon kuuluu leipiä ja salaatteja. Saarioinen lanseerasi myös Saarioisten Kartanon parhaat –alabrändin valmisruuan 55-vuotisen historian kunniaksi. Saarioisten Kartanon parhaat -tuotesarjaan kuuluu valikoiduilla resepteillä valmistettuja korkealaatuisia kiusauksia ja pastatuotteita.
Nettoinvestoinnit vuonna 2012 olivat 13,3 miljoonaa euroa. Uusi
asiakaskoulutus- ja tuotekehitystila, Innola, otettiin käyttöön toukokuussa
2012.
”Olemme uudistaneet Saarioisten strategiaa ja käynnistäneet useita tehostamisohjelmia yhtiön tuloskehityksen parantamiseksi. Luotan Saarioisten liikevaihdon kasvavan ja tuloksen parantuvan vuoden 2013 aikana", toteaa Saarioinen Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä.
Ennakkotieto | Tilinpäätös | |
2012 | 2011 | |
Liikevaihto (mEUR) |
334,2 |
334,5 |
Liikevoitto
(mEUR) |
3,5 | 6,8 |
Tulos
ennen satunnaisia eriä (mEUR) | 1,9 | 5,5 |
Nettoinvestoinnit
(mEUR) | 13,3 |
17,7 |
Omavaraisuusaste,
% |
55,6 | 55,6 |
Henkilöstö
keskimäärin |
1 970 |
2 028 |
Ilkka Mäkelä, toimitusjohtaja, Saarioinen Oy,
puh.
(03) 244 7527, 0500 831 116,
Heikki Hytönen, johtaja, talous ja
tietohallinto, Saarioinen Oy,
puh. (03) 244 7518, 0500 331 378
Aiheet
- Talous
Kategoriat
- ilkka mäkelä
- saarioisten liikevaihto
Saarioinen on kotimainen perheyritys ja yksi Suomen johtavista ruokataloista. Saarioinen toimii hyvän arjen puolesta tarjoamalla maistuvaa valmisruokaa, lihaa, lihavalmisteita ja säilyketuotteita päivän eri ruokailuhetkiin. Saarioinen on markkinajohtaja useilla toimialueillaan.
Saarioisten liikevaihto vuonna 2011 oli 334,5 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli keskimäärin 2 028 henkilöä. Saarioisilla on tehtaita Kangasalla, Valkeakoskella, Huittisissa ja Jyväskylässä sekä pääosin Baltian markkinoille tuotteita tekevä valmisruokatehdas Virossa. www.saarioinen.fi