Tiedote -

Asunnonostajan on tärkeä varautua hyvinäkin aikoina pahan päivän varalle

Suomen talouden elpyminen on alkanut vihdoinkin näkyä kunnolla myös asuntomarkkinoillamme. Käytettyjen asuntojen kauppa on vilkastunut alkusyksyn aikana selvästi vuoden takaisesta. Sp-Kodissa uskotaan asuntomarkkinoiden ja asuntojen hintatason vahvistuvan lähitulevaisuudessa entisestään. Olemattoman koronkin aikana ison asuntolainan ottajan on syytä muistaa huolehtia maksukykynsä turvaamisesta elämän ikävien yllätysten varalta.

– Myös noususuhdanteessa ja historiallisen matalan koron aikana on jokaisen uuden asunnon ostajan ja asuntolainan ottajan tärkeää turvata maksukykynsä pahan päivän varalta, toteaa Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

- Ajan ilmiönä on, että yhä nuoremmat ostavat oman asunnon lisäksi myös sijoitusasunnon käyttäen velkavipua. Helposti unohtuu, että omasta maksukyvystä kannattaa huolehtia varautumalla riskeihin etukäteen. Matalan koron aika ei tule kestämään ikuisesti. Jo yhden prosentin ohjauskoron nosto merkitsee isossa lainassa paljon, sanoo Rantanen. – Sitäkään ei kannata sivuuttaa, että elämme yleismaailmallisesti poikkeuksellisen epävarmoja aikoja ja muutokset taloudessa voivat olla erittäin nopeita.

- Aina pitäisi pyrkiä katsomaan omaa taloutta pidemmälle kuin vuosi tai kaksi eteenpäin, Rantanen muistuttaa. – Vakava sairastuminen, työttömyys tai avioero voivat heilauttaa talouden päälaelleen hetkessä. Oma tai perheen talous ei saisi olla yhden kortin varassa. Siksi asunnonostajan ja asuntolainan ottajan kannattaa kuunnella asiantuntijaa ja punnita vaihtoehtoja maksukykynsä turvaamiseen. Vaihtoehtoja on useita. Yksi hyvä tapa on sitoa ainakin osa asuntolainasta pitkiin korkoihin, toinen on säästäminen ja kolmas ottaa lainaan pankista tai vakuutusyhtiöstä takaisinmaksuturva.

Noususuhdanne ei näy lainaturvatuotteiden suosiossa

- Itse ainakin nukun yöni paremmin, kun tiedän, että maksukykyni on turvattu kaiken varalta, toteaa Rantanen. – Kenenkään talouden ei pitäisi kaatua takaisinmaksuturvan kuukausittaisiin kustannuksiin, tai sitten talouden rakenne on väärä.

- Luoton takaisinmaksuturvien suhteellinen kysyntä on yllättävän tasaista riippumatta suhdannevaihteluista. Suomalaiset ovat riskienhallinnan näkökulmasta alivakuutettuja yllättävien henkilöriskien varalta. Meillä luotetaan siihen, että valtio pitää huolta omistaan ja työttömyysturva ja sairauspäiväraha riittävät myös asuntolainojen hoitamiseen, jos jotain ikävää omalle kohdalle sattuu. Usein näin ei kuitenkaan ole, kertoo  Sp-Henkivakuutuksen toimitusjohtaja Ville Raunio. – Niitä tilanteita, jotka voivat vaarantaa luotontakaisinmaksun, kannattaa miettiä etukäteen lainaa ottaessa.

– Vanha neuvo, että jokaisella tulisi olla vähintäänkin muutaman kuukauden nettopalkan suuruinen vararahasto pahan päivän varalle, on toimiva edelleenkin. Odottamattomia tilanteita sattuu ja kriisin hetkellä ei usein ehdi enää reagoida. Silloin jos koskaan on tärkeää, ettei tarvitse stressata vielä siitäkin, että koti lähtee kohta alta. Luoton takaisinmaksuturva on kokonaisvaltaisesti paras keino varautua yllättäviin riskeihin, Raunio toteaa.

- Lanseeraamme syksyn aikana täysin uudenlaisen tuotteen pitkäaikaissäästämisessä aktiivisessa elämänvaiheessa eläville 18–45-vuotiaille. Eri elämänvaiheisiin erilaista turvaa tuova Säästöpankki Elämänvara yhdistää pitkäaikaissäästämisen ja vakavan sairauden turvan yhdellä kuukausittain perittävällä vakuutusmaksulla ja soveltuu erinomaisesti myös asuntolainaa ottaneille lisäturvaksi.

Ota yhteyttä ja kysy aiheesta lisää:

Jukka Rantanen, toimitusjohtaja, Sp-Koti Oy

GSM 050 341 1391 

e-mail: jukka.rantanen@spkoti.fi

Ville Raunio, toimitusjohtaja, Sp-Henkivakuutus Oy

GSM 040 530 3303

e-mail: ville.raunio@saastopankki.fi

Linkit

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • sijoittaminen
  • asuminen
  • säästäminen

Sp-Koti on Säästöpankkiryhmään kuuluva kiinteistönvälitysketju. Sp-Koti-ketju toimii franchising-pohjalta ja palvelee asiakkaita yli 55 toimipisteessä eri puolilla Suomessa. www.spkoti.fi

Yhteyshenkilöt

Reetta Tuomala

Lehdistön yhteyshenkilö vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 40 571 8788

Jukka Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Sp-Koti Oy 050 341 1391