Tiedote -

Kiinteistöverouudistus voi hidastaa entisestään vanhojen asuntojen myyntiä

Kiinteistöjen ja tonttien verotusarvo tullaan laskemaan Suomessa uudella tavalla vuodesta 2020 lähtien. Vaikka lähtökohtaisesti valmisteilla olevan uudistuksen ei pitäisi muuttaa kiinteistöveron tasoa, sen on arvioitu johtavan kiinteistöjen verotusarvojen roimaan nousuun pääkaupunkiseudulla ja muilla kasvualueilla. Uudistuksella on useita verrannaisvaikutuksia, joista olisi syytä keskustella ajoissa.

– En ole varma, toteutuuko verouudistuksessa tasapuolisuus, vaikka se koskeekin kaikkia kiinteistönomistajia, sanoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen. – Sillä on kääntöpuolensa ja riskinsä, joista on tärkeä keskustella riittävän avoimesti ja laajasti ennen lakimuutoksen voimaanastumista. Uudistus tullee vaikuttamaan kiinteistöjen ja käytettyjen asuntojen ylläpito- ja asumiskustannuksiin, myyntiin sekä hintoihin.

– Kiinteistönomistajan kannalta kustannukset nousevat kohtuuttomasti, jos vanhan omakotitalon tai kesämökin verotusarvo nousee merkittävästi korkeammalle tasolle ja kunnan kiinteistöveroprosentti pysyy ennallaan. Hiipuvilla haja-asutusalueilla uudistus ei välttämättä vaikuta verotusarvoihin ja ylläpitokustannuksiin mitenkään, mutta kasvualueilla, jonne riittää väkeä ja asunnot käyvät hyvin kaupaksi, verotusarvo ja kiinteistöveron määrä voivat nousta moninkertaisesti. Jokainen ymmärtää, mitä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi pienituloisten tai eläkeläisten kohdalla.

– Jo keskituloisen palkansaajankin voi olla mahdotonta jatkossa pitää omakotitalostaan niin hyvää huolta kuin olisi tarpeen, jos kiinteistövero nousee esimerkiksi tuhannesta eurosta viiteen tuhanteen. Käytännössä se tarkoittaa, että talon ylläpitokustannukset nousevat yli 300 euroa kuukaudessa.

Asunto-omistamisen kustannukset nousevat kasvualueilla

Kiinteistöverouudistus koskee noin 2,1 miljoonaa verovelvollista eli kaikkia, jotka omistavat Suomessa kiinteistöjä – omakotitaloja, lomamökkejä, liikekiinteistöjä tai tontteja. Sen vaikutukset eivät kuitenkaan osu tasapuolisesti kaikkiin kiinteistönomistajiin alueellisten erojen vuoksi.

– Pelkään pahoin, että omistamisesta tulee entistä epähaluttavampaa. Ymmärrettävästi moni kiinteistönomistaja voi myös kokea, että häntä rangaistaan siitä, että hän on kuuliaisesti kaikki vuosikymmenet huolehtinut kiinteistönsä kunnosta ja tehnyt tarvittavat huolto- ja korjaustyöt ylläpitääkseen ja nostaakseen omistuksensa arvoa, pohtii Rantanen. – Tämä voi johtaa siihen, että ihmiset joutuvat jättämään remontit tekemättä ja siirtävät pakollisia korjauksia niin pitkälle kuin mahdollista. Riskinä on, että koko kansallisvarallisuutemme arvo tulee laskemaan. Iso kysymys onkin, halutaanko omistamisesta rangaista vai kannustaa ja palkita.

– Pitää muistaa, että Suomessa vuodenaikojen vaihtelut ja poikkeukselliset ilmasto-olosuhteet vaikuttavat kiinteistöjen kuntoon enemmän kuin muualla. Rakennusten kunnossapitoon joudutaan niiden elinkaaren aikana väkisinkin investoimaan enemmän.

– Kasvualueilla kiinteistöveron nousu heijastuu luonnollisesti myös alueiden jo ennestään korkeisiin vuokratasoihin, kun taloyhtiöiden ylläpitokustannukset ja vastikkeet nousevat, toteaa Rantanen.

Verouudistuksen verrannaisvaikutukset voivat olla merkittäviä asuntokaupalle

– Olen huolissani, että tuleva muutos hidastaa entisestään vanhojen ja käytettyjen asuntojen liikkuvuutta. Erityisen haasteelliseksi tilanne voi muodostua alueilla, joissa vanhat kiinteistöt eivät nytkään käy millään kaupaksi tai alueilla, joissa asuntojen hintataso on valmiiksi ihmisten kipurajoilla. Kiinteistöjen ja kotien pakkomyyntien määrä voi kasvaa entisestään.

– Jos kiinteistön huolenpidosta ja hyvästä kunnosta rangaistaan merkittävällä verotusarvon korotuksella, eikä kunnat reagoi tähän laskemalla vastaavasti kiinteistöveroprosenttia, tulee jatkossa yhä harvempi toteuttamaan unelmansa omasta talosta, mökistä tai kodista. Myös muihin maihin verrattuna poikkeuksellisen ahtaalla asuminen tulee valitettavasti jatkumaan meillä, uskoo Jukka Rantanen.

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • asuntomarkkinat
  • verouudistus
  • kiinteistövero
  • asuminen

Sp-Koti on Säästöpankkiryhmään kuuluva kiinteistönvälitysketju. Sp-Koti-ketju toimii franchising-pohjalta ja palvelee asiakkaita yli 55 toimipisteessä eri puolilla Suomessa. www.spkoti.fi

Säästöpankki on Suomen vanhin pankkiryhmä, jonka asiakkaana on 470 000 suomalaista kotitaloutta, pk-yritystä tai maatilataloutta. Asiakkailleen Säästöpankkiryhmä tarjoaa kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palvelut. Säästöpankkiryhmään kuuluu 23 Säästöpankin lisäksi Sp-Rahastoyhtiö, Sp-Henkivakuutus, Säästöpankkien Keskuspankki Suomi Oyj, kiinteistönvälitysketju Sp-Koti ja Säästöpankkiliitto Osk. Säästöpankkiryhmä työllistää noin 1400 ihmistä eri puolilla Suomea. www.saastopankki.fi

Yhteyshenkilöt

Reetta Tuomala

Lehdistön yhteyshenkilö vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 40 571 8788

Jukka Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Sp-Koti Oy 050 341 1391