Tiedote -

Häiden budjetti jopa 15 000 euroa - mistä rahat?

Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain tilattua, jotain lainarahalla ostettua… Hääjärjestelyihin käytetään nykyään aikaisempaa enemmän sekä rahaa että ulkopuolisten ammattilaisten apua. Hääpalveluiden kysyntä on kasvanut käsi kädessä tarjonnan kanssa.

Perinteet ovat yhä kunniassa, kun suomalaiset juhlivat häitä. Tänä päivänä ne saavat kuitenkin lisämaustetta hääparin omaan persoonaan sopivista elementeistä. Monissa häissä on nykyään jokin teema, joka toimii koko tilaisuuden punaisena lankana.

- Teemana saattaa olla vaikka hääparin rakastama väri, matkakohde tai harrastus. Etenkin nuoremmat hääparit haluavat hyvät bileet ja rentoa tunnelmaa ilman jäykkää jäpitystä, kertoo hääsuunnittelija Eija Holmberg-Lehto.

Nousevana trendinä on ulkopuolisen avun käyttäminen häiden järjestämisessä.

- Häiden järjestämiseen liittyvien palveluiden tarjonta on kasvanut viime vuosien aikana ja sitä myötä on lisääntynyt myös kysyntä. Kukat, tarjoilu, musiikki, ohjelma ja kaikki pienet yksityiskohdat vaativat paljon työtä, Holmberg-Lehto sanoo.

Ylivoimaisesti yleisin syy ulkopuolisen avun palkkaamiseen on ajan puute. Häistä halutaan täydelliset, mutta oma aika ei välttämättä riitä kaiken järjestämiseen, eikä perhettä haluta vaivata.

- Hääleikkien järjestämisen sijasta hääjuhlaa varten saatetaan palkata ohjelmatuottaja. Tai sitten mukaan otetaan hääsuunnittelija, joka pitää paketin kasassa ja tarvittaessa toimii tilaisuudessa kaason, bestmanin ja seremoniamestarin tukena.

Budjetti venyy ulkopuolisella rahoituksella

Hääjärjestelyihin panostaminen näkyy myös siinä, että häihin käytettävät rahasummat ovat kasvaneet. Rahoitusyhtiö Santander teki tammikuun alussa Helsingin häämessuilla kyselyn, jonka mukaan puolet vastaajista aikoo käyttää häihinsä 5 000–10 000 euroa. Hiukan yli neljännes vastaajista varaa häihinsä 10 000–15 000 euron budjetin, ja hiukan alle neljännes alle 5000 euron budjetin.

- Suurin menoerä on yleensä ruoka- ja juomatarjoilu. Hinnat ovat nousseet jonkin verran, mutta toisaalta häihin myös panostetaan nykyään eri tavalla. Eihän kukaan halua tehdä kompromisseja häidensä suhteen ja sitten murehtia jälkeenpäin, että juhlat eivät sittenkään olleet sellaiset kuin olisi haluttu, Holmberg-Lehto sanoo.

Vaikka hääjuhlassa kunnioitetaankin perinteitä, laskun maksamisessa ne unohdetaan. Morsiamen vanhempien sijasta häät maksaa nykyään hääpari itse. Santanderin kyselyn mukaan noin puolet 5 000–10 000 euron budjetin varanneista hääpareista suunnittelee ulkopuolisen rahoituksen ottamista. Hääsuunnittelija Eija Holmberg-Lehtoa luvut eivät yllätä.

- Häät ovat iso menoerä. Osa hääpareista varmasti pyrkii maksamaan juhlat säästöistään, mutta harvalla on kymppitonnia takataskussaan. Pääasia, että hääpari pystyy maksamaan laskut ja saa sellaisen juhlan kuin haluaakin.

Faktaa:
Hääbudjetti:

- 0 – 5 000 € 17 % vastaajista. Heistä 9 % suunnittelee käyttävänsä ulkopuolista rahoitusta.
- 5 000 – 10 000 €  50 % vastaajista. Heistä 49 % suunnittelee käyttävänsä ulkopuolista rahoitusta.
- 10 000 – 15 000 €  21 % vastaajista. Heistä 26 % suunnittelee käyttävänsä ulkopuolista rahoitusta.
- 15 000 – 20 000 €  8 % vastaajista. Heistä 9 % suunnittelee käyttävänsä ulkopuolista rahoitusta.
- 20 000 – 25 000 €  3 % vastaajista. Heistä 6 % suunnittelee käyttävänsä ulkopuolista rahoitusta.
- 25 000 – 30 000 €  2 % vastaajista. Heistä 1% suunnittelee käyttävänsä ulkopuolista rahoitusta.

Lisätietoja:

Markkinointijohtaja Päivi Laakso
Santander Consumer Finance Oy
p. 040 585 7581
www.santanderconsumer.fi

Hääsuunnittelija Eija Holmberg-Lehto
p. 040 577 7796
www.haasuunnittelija.com

Aiheet

  • Elämäntyyli

Kategoriat

  • häät
  • budjetti
  • rahoitus
  • santander

Santander Consumer Finance Oy on suomalainen rahoitusyhtiö, joka on erikoistunut autokaupan ja vapaa-ajan ajoneuvojen rahoitukseen. Muita Santanderin tuotteita Suomen markkinoilla ovat vakuudeton Santander Laina ja Visa Classic -luottokortti.