Tiedote -

Ole jouluostoksilla tarkkana - käsittelymaksut voivat jopa tuplata kulutusluoton hinnan

Jos olet ottamassa kulutusluottoa esimerkiksi joululahjaostoksiin, kannattaa ennen lainan nostoa vertailla eri vaihtoehtojen kustannuksia. Ilmoitetun vuosikoron lisäksi todelliseen korkoon vaikuttavat erilaiset lisäkustannukset, jotka saattavat nostaa alle kymmenen prosentin vuosikoron jopa yli sataan prosenttiin.

Kulutusluottojen todelliset kustannukset eivät aina ole sitä, mitä ensi näkemältä vaikuttaa. Jos olet nostamassa kulutusluottoa esimerkiksi joululahjaostoksiin, eri lainavaihtoehtoja kannattaakin vertailla ja olla tietoinen, mistä kulutusluoton hinta todella syntyy.

– Kulutusluoton hinta muodostuu lainan lisäksi koroista, kuluista ja muista maksuista, kuten luoton perustamiskuluista tai jatkuvan luoton vuosimaksuista, Euroopan suurimman pankin Santanderin Suomen kulutusliiketoiminnasta vastaava johtaja Ville Rinkinen sanoo.

Kuluttajaluoton kuluttajasuojalain mukainen todellinen vuosikorko ilmoitetaan prosenttilukuna. Todelliseen vuosikorkoon on laskettu mukaan luoton viitekorko, marginaali, nostokulut ja laskutuslisät. Mitä suurempi todellinen vuosikorko on sitä kalliimpi on luotto.

– Kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei lisäkustannuksia synny esimerkiksi korkeista tilinavausmaksuista tai käsittelymaksuista. Tällöin pienen kulutusluoton todellinen korko voi nousta huimasti ilmoitetusta vuosikorosta, Rinkinen muistuttaa.

Monet saattavat virheellisesti katsoa vain takaisin maksettavaa kuukausierää miettiessään lainan hintaa.

– Sen lisäksi, että miettii onko kuukausierään varaa, kannattaa katsoa, kuinka suuri osuus kuukausierästä oikeasti lyhentää lainaa ja kuinka paljon se menee näihin muihin kuluihin, Rinkinen sanoo.

Lakimuutos ongelmallinen

Viime vuonna tulleen lainmuutoksen jälkeen, jos luoton määrä tai luottokortin luottoraja on alle 2 000 euroa, todellinen vuosikorko saa olla enintään viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä.

Lakimuutos on Rinkisen mukaan hyvä, mutta ongelmia aiheuttavat lainmuutoksen ulkopuolelle jäävät 2000–3000 euron suuruiset kulutusluotot.

– Tämän suuruisissa kulutusluotoissa näkee pahimmillaan yli 100 prosentin vuosikorkoa, hän sanoo.

Rinkinen kertoo todellisen esimerkin, jossa 2000 euron suuruisen lainan nimelliseksi vuosikoroksi oli ilmoitettu 25 prosenttia, mutta järjestelypalkkioita ja tilinhoitomaksuja tuli maksettavaksi koron lisäksi lähes 600 euroa. 2000 euron lainaa pitää vuoden laina-ajalla näin ollen maksaa lähes 3000 euroa takaisin.

– Räikeimmissä tapauksissa kuluttajaa pyritään hämäämään käyttämällä erilaisia kiertoilmauksia, jolloin kustannukset jäävät helposti huomaamatta ja korkea todellinen vuosikorko selviää kuluttajalle vasta lainan nostamisen jälkeen, Rinkinen sanoo.

Lisätietoja:

Santanderin Suomen kulutusliiketoiminnasta vastaava johtaja Ville Rinkinen

ville.rinkinen@santanderconsumer.fi

0503367100

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • kulutusluotto
  • santander
  • ville rinkinen

Santander Consumer Finance Oy on suomalainen rahoitusyhtiö. Helsingin Hermannissa työskentelevät 150 santanderilaista huolehtivat tunnollisesti suomalaisten erilaisista rahoitustarpeista autoista vapaa-aikaan.

Santander Consumer Financen tuotteita ovat ajoneuvorahoitus, laina, ostorahoitus ja luottokortti.