Tiedote -

SAP:n ja Euroopan Avaruusjärjestön sovelluskehityskilpailu - Suomen osakilpailu järjestetään Turussa

Ohjelmistoyhtiö SAP ja Euroopan Avaruusjärjestö, ESA, järjestävät yhteistyössä ESA App Camp Barcelona -kilpailun. Kyseessä on sovelluskehityskilpailu, jossa hyödynnetään SAP Hana Cloud -sovelluskehitysalustaa ja ESA:n kaukokartoitussatelliittien tietoja.Kilpailijoiden tulee niitä käyttäen kehittää uusia innovatiivisia ratkaisuja, joiden avulla yritykset ja yhteiskunta voisivat toimia tehokkaammin sekä energiaa ja ympäristöä säästäen.

SAP ja ESA järjestävät kuusi esikarsintatapahtumaa eri puolilla Eurooppaa, ja Suomi on valittu yhdeksi esikarsintamaaksi. Suomen esikarsintakilpailu järjestetään Turku Science Park:ssa 24. - 25. tammikuuta 2015. Kilpailuun voi ilmoittautua 19.1. mennessä. Muut esikarsintamaat ovat Saksa, Italia, Hollanti, Portugali ja Iso-Britannia.

Esikarsintojen voittajat kilpailevat kolmen päivän mittaisessa Hackathon-loppukilpailussa Barcelonassa Mobile World Congress 2015 -tapahtuman yhteydessä. Voittajilla on mahdollisuus päästä mukaan SAP:n Startup Focus -ohjelmaan sekä Euroopan Avaruusjärjestön yrityshautomoon.

Kilpailu on tarkoitettu opiskelijoille, tutkijoille ja start-up-yrityksille. Kilpailijoiden tarkoituksena on luoda toimiva ja tuottava liiketoimintasuunnitelma, ja samalla he saavat mahdollisuuden ohjatusti kehittää liiketoimintataitojaan. Kilpailijoille asetetut tehtävähaasteet liittyvät SAP:n asiakkaiden toimialoihin, kuten valmistavaan teollisuuteen sekä kaivos- ja autoteollisuuteen sekä toimialoja puhuttaviin ajankohtaisiin teemoihin, kuten Internet of Things, ennakoiva ylläpito sekä joukkoistaminen. Kilpailijat saavat käyttöönsä SAP:n Hana Cloud -kehitysalustan sekä ESA:n kaukokartoitussatelliittien tiedot.

Avaruusteknologian sovellukset tulevat tulevaisuudessa yleistymään myös muilla toimialoilla. Erityisesti henkilökohtaiseen paikannukseen liittyvien markkinoiden uskotaan kasvavan vahvasti. Avaruussatelliiteista saatavien tietojen jakaminen avoimeen käyttöön voi avata yrityksille täysin uusia mahdollisuuksia ja markkinoita. SAP Hana kykenee käsittelemään valtavia määriä Euroopan Avaruusjärjestön satelliittien keräämiä maapallon havainnointietoja.

Esikarsintakilpailusta kiinnostuneille järjestetään ennakkotilaisuus Turun Bio Cityssä 16.1. Lisätietoa ohjelmasta. Tilaisuudessa kerrotaan tarkemmin esikarsintatapahtuman ja koko kilpailun sisällöstä.

Lisätietoa ESA App Camp Barcelona -kilpailusta

Aiheet

  • Tietokone, Televiestintä, IT

Kategoriat

  • app camp barcelona
  • mobile congress barcelona
  • esa
  • sap hana

Maailman johtava liiketoimintaratkaisujen toimittaja SAP auttaa kaikenkokoisia yrityksiä ja toimialoja toimimaan paremmin. Tukitoiminnoista kulmahuoneeseen, varastosta myymälään, pöytäkoneesta mobiililaitteeseen – SAP auttaa ihmisiä ja organisaatioita toimimaan tehokkaammin yhdessä ja hyödyntämään liiketoimintatietoa entistä paremmin. SAP:n sovellukset ja palvelut auttavat yli 263 000 asiakasta yli 130 maassa toimimaan kannattavasti, uudistumaan jatkuvasti ja kasvamaan kestävästi. Lisätietoja www.sap.com ja www.sap.com/finland

Yhteyshenkilöt

Taina Kaitala

Lehdistön yhteyshenkilö SAP Finlandin lehdistökontaktit, Viestintätoimisto Manifesto +358 50 372 3406

Susanne Kapfer

Lehdistön yhteyshenkilö Director Integrated Communications SAP Pohjoismaat +46 733 587798