Tiedote -
Semper julkaisee uuden pohjoismaisen lastenruokatutkimuksen
Semper on toteuttanut pohjoismaisen tutkimuksen, johon osallistui 1 200 4–18 kuukauden ikäisten lasten vanhempaa. Tulokset osoittavat, mitä lastenruokia ja tuotteita Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa asuvat vanhemmat suosivat ja mitkä mieltymykset nousevat erityisesti esille eri maissa. Tutkimuksessa on myös kartoitettu valmiiseen ja kotona valmistettuun lastenruokaan liittyviä asenteita.
– Muistutamme pohjoismaisia naapureitamme monessa asiassa ja meillä on paljon yhteistä, mutta vaihtelut asenteissa ja ruokavalinnoissa ovat kuitenkin suuria, sanoo Kaisa Eklöf, Semper Oy:stä. Ruotsissa enemmistö lapsista saa velliä kun taas Norjassa suositaan puuroa. Suomessa arvostetaan vaivattomuutta ja Tanskassa lapsille valmistetaan eniten ruokaa kotona.
Ruotsi
Pohjoismaissa velli on kaikkein yleisin lastenruoka Ruotsissa. Useampi kuin joka toinen ruotsalainen vanhempi antaa lapselleen velliä. 65 prosenttia ruotsalaisista vanhemmista pitää ruoan ekologisuutta tärkeänä. Lapsen aterioista useimmat ruotsalaiset vanhemmat valmistavat itse päivällisen.
Norja
Puuroa syödään eniten Norjassa. Yli 80 prosenttia norjalaisista lapsista syö puuroa. Norjalaisille vanhemmille vaivattomuus on tärkein syy ostaa valmista lastenruokaa. Norjassa myydään myös eniten uudelleen suljettaviin annospusseihin pakattua lastenruokaa muihin Pohjoismaihin verrattuna. Yli 60 prosenttia norjalaisista vanhemmista tarjoilee lapselleen kotona valmistetun lounaan ja päivällisen.
Suomi
Lastenpuuro ja velli eivät ole yhtä yleisiä lastenruokia Suomessa kuin Ruotsissa ja Norjassa. Reilu puolet suomalaisista lapsista syö lastenpuuroa, ja vain harva lapsi syö velliä. Sen sijaan hedelmäsose on suosituin lastenruoka Suomessa, ja 72 prosenttia vanhemmista antaa sitä lapselleen vähintään kerran viikossa. 74 prosenttia suomalaisista vanhemmista vastasi ostavansa valmista lastenruokaa sen helppouden ja vaivattomuuden vuoksi. Ruotsissa vastaava osuus on 65 prosenttia.Suomessa on myös muita Pohjoismaita yleisempää, että velliä, äidinmaidonkorviketta ja puuroa ostetaan käyttövalmiina sen sijaan, että niitä sekoitettaisiin itse jauheesta. Yli 60 prosenttia suomalaisista vanhemmista tarjoilee lapselleen kotona valmistetun lounaan ja päivällisen.
Tanska
Tanska erottuu tutkimuksessa selvimmin, sillä tanskalaiset vanhemmat valmistavat eniten kotiruokaa lapsilleen. Kotiruokaa tarjoillaan kaikilla aterioilla paitsi iltapalalla, jolloin 69 prosenttia tanskalaisista vanhemmista antaa lapselleen valmista lastenruokaa. Puuro ja äidinmaidonkorvike ovat yleisimmät iltapalavaihtoehdot.
Valmis ja kotona valmistettu lastenruoka
Uudessa tutkimuksessa kartoitetaan lisäksi asenteita ja suhtautumista sekä valmiiseen että kotona valmistettuun lastenruokaan.Nykypäivän vanhemmilla on virheellisiä käsityksiä säilöntä- ja lisäaineista valmiissa lastenruoassa.Esimerkiksi kuusi kymmenestä pohjoismaisesta vanhemmasta uskoo, että valmis lastenruoka sisältää säilöntäaineita, ja vain alle puolet vanhemmista tietää, että lastenruokien valmistusta valvotaan tiukemmin kuin tavallisten elintarvikkeiden.
– Paineet suoriutua arjessa mahdollisimman hyvin ovat suuret etenkin esikoisensa saaneilla vanhemmilla, eikä vähintään ruoan suhteen, Kaisa Eklöf Semper Oy:stä sanoo. Lapsen tulee saada riittävästi korkealaatuista ruokaa sekä esimerkiksi lisäaineita, sokeria ja suolaa pitää välttää. Nämä ovat vain muutamia niistä ohjeista, joita vanhemman tulisi noudattaa.
Kaiken kaikkiaan 92 prosenttia vanhemmista sanoo haluavansa valmistaa lapsensa ruoan itse, mutta keskimäärin vain 53 prosenttia pohjoismaisten lasten aterioista valmistetaan itse alusta saakka.
– Meidän viestimme vanhemmille, joilla ei ole aikaa tai jotka eivät halua tai osaa laittaa ruokaa, on se, että he voivat huoletta antaa lapsilleen valmista lastenruokaa, Kaisa jatkaa. Meidän tuotteemme ja useimmat muut lastenruokatuotteet eivät pidä sisällään säilöntäaineita tai lisättyä sokeria. Tuotteet on erittäin huolellisesti koostettu niin että ne sisältävät kaikki ne ravintoaineet, vitamiinit ja kivennäisaineet, joita lapsi tarvitsee.
Tietoa tutkimuksesta
- Tutkimusyhtiö NORM
- Menetelmä: verkkohaastattelut
- Toteutettu: maaliskuussa 2015
- Markkina-alueet: Ruotsi, Norja, Suomi, Tanska ja Venäjä
- Kohderyhmä: 4–18 kuukauden ikäisten lasten vanhemmat (90 % naisia ja 10 % miehiä)
Ruotsi | Tanska | Suomi | Norja | |
Kotona valmistettu aamiainen | 31 | 75 | 57 | 48 |
Kotona valmistettu lounas | 46 | 80 | 62 | 65 |
Kotona valmistettu välipala | 50 | 68 | 43 | 50 |
Kotona valmistettu päivällinen | 49 | 82 | 61 | 61 |
Kotona valmistettu iltapala | 20 | 31 | 55 | 31 |
Niiden osuus, jotka eivät imetä tai ole imettäneet | 8 | 10 | 8 | 6 |
Niiden osuus, jotka antavat lapselleen vähintään kerran viikossa: | ||||
Puuroa | 80 | 43 | 43 | 79 |
Purkkiruokaa | 69 | 19 | 59 | 50 |
Velliä | 55 | 9 | 6 | 4 |
Äidinmaidonkorviketta | 42 | 53 | 12 | 41 |
Hedelmäsosetta | 48 | 23 | 72 | 24 |
Hedelmäsosetta/jogurttia annospussissa | 52 | 25 | 23 | 67 |
Niiden osuus, jotka vastasivat myöntävästi seuraaviin kohtiin: | ||||
Ostaa valmista lastenruokaa, sillä se on helppoa ja vaivatonta | 65 | 69 | 74 | 72 |
Pitää lastenruoan ekologisuutta tärkeänä | 65 | 51 | 50 | 43 |
Valmis lastenruoka sisältää kaiken, mitä lapsi tarvitsee | 60 | 56 | 48 | 61 |
Velli on hyväksi lapselle | 45 | 13 | 19 | - |
Puuro on hyväksi lapselle | - | - | - | 81 |
Valmiissa lastenruoassa ei ole säilöntäaineita | 41 | 33 | 44 | 37 |
Lisätietoja asiasta antaa:
Kaisa Eklöf, Product Manager, phone: +35 850 552 14 57 e-mail: Kaisa.Eklof@semper.fi
Malin Westling, tiedotuspäällikkö Semper AB, phone: +46 (0)733-32 31 26, e-mail: malin.westling@semper.se
e-mail: malin.westling@semper.se
Linkit
Aiheet
Kategoriat
Semper on Pohjoismaiden johtava lastenruokien ja gluteenittomien tuotteiden valmistaja. Jo, vuodesta 1939 olemme valmistaneet laadukkaita ja hyvänmakuisia tuotteita. Ruotsalaisen yhtiön pääkonttori sijaitsee Sundbybergissä ja tuotantolaitokset Götenessä ja Falunissa. Semper työllistää 200 työntekijää Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Yhtiön liikevaihto on noin miljardi Ruotsin kruunua. Semperin omistaa kansainvälinen elintarvikekonserni HERO, joka työllistää reilut 4 300 henkilöä 30 maassa. Löydät lisätietoa osoitteista www.semper.fi sekä www.semper.se.