Ohita
Ulkomaalaisten sähköinen tunnistaminen mystistä?

Tiedote -

Ulkomaalaisten sähköinen tunnistaminen mystistä?

Sähköisiä palveluja tarjoavat yritykset ovat viime aikoina havahtuneet tarpeeseen tunnistaa ulkomaalaisia asiakkaitaan. Miten saadaan tarvittava todistusaineisto asiakkaaan henkilöllisyydestä verkossa?

Niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella yritykset ja organisaatiot törmäävät entistä useammin kansainvälisen sähköisen asioinnin haasteisiin. Yksi keskeisistä asioista on luonnollisesti käyttäjälähtöisyys, eli miten tarjota sama käyttäjäkokemus sähköisissä kanavissa niin suomalaisille kuin ulkomaalaisille asiakkaille. 

Verkkopalveluja tarjoavan tahon tulee todentaa asiakkaidensa henkilöllisyys ko. liiketoiminnan vaatimalla tavalla. Verkkokaupoille voi riittää jo ainoastaan se, että asiakas antaa postiosoitteensa johon lasku lähetetään ja toiset toimijat vaativat asiakkaidensa vahvaa sähköistä tunnistamista. 

Tällä hetkellä Suomessa dominoivana tapana on verkkopankkitunnuksilla tunnistautuminen. Kaikki tietävät mistä on kyse ja kaikki osaavat sitä käyttää. Kun on kyseessä esim. Viron tai Ruotsin kansalaisten sähköinen tunnistaminen, menee usein palveluntarjoajilla sormi suuhun. Tästä tuloksena on usein kallis ja pitkä järjestelmäkehitysprojekti.

Asiaa ei tarvitse mystifioida eikä kehitysprojektia tarvitse, sillä markkinoilta löytyy jo toimija, Signicat, joka voi Suomen lisäksi tarjota eri maiden kansalaisten tunnistamisen SaaS-palveluna.

"Hyvä käyttökokemus on mielestäni mietittävä prosessina joka etenee sulavasti riippumatta käyttäjän kansalaisuudesta, paikasta, päätelaitteesta tai ajasta", sanoo Signicatin Maajohtaja Antti Harsunen.

Linkit

Aiheet

Kategoriat


Signicat on Norjalainen 2007 perustettu yritys joka tarjoaa käyttäjien sähköisen tunnistuksen ja sähköisen allekirjoituksen palveluita. Yritykset voivat tarjota heidän asiakkailleen helpon tavan tunnistautua verkkopalveluihin sekä täysin integroidun tavan allekirjoittaa minkä tahansa hakemuksen, tarjouksen tai sopimuksen verkkopalvelussaan. 

Suomessa käytetään pääosin pankkitunnuksia, Virossa sähköistä henkilökorttia ym. Tämän lisäksi kivijalassa allekirjoituksen voi tehdä käsin Signicatin omalla EasySign tuotteella esim. iPadiin. Tuen piiriin kansallisista tunnisteista kuuluu Pohjoismaat, Baltian maat sekä Espanja.

Yhteyshenkilöt

Antti Harsunen

Antti Harsunen

Lehdistön yhteyshenkilö Country Manager www.signicat.fi +358 40 687 9090

Liittyvä sisältö

Liitetyt tapahtumat

Asiakirjojen sähköinen allekirjoittaminen, keskitetty sähköinen tunnistuspalvelu verkkopalveluihin

Signicat on 2007 perustettu, maailman ensimmäinen ja suurin sähköisten tunnistuspalveluiden tarjoaja. Olemme EU eIDAS-regulaation mukainen Qualified Trust Service Provider (QTSP). Signicat on markkinajohtaja alallaan ja käsittelee vuositasolla satoja miljoonia tapahtumia. Tunnistuspalveluiden lisäksi tarjoamme mm. sähköistä allekirjoituspalvelua.

Suomessa Signicat Connect-palvelu on Liikenne- ja viestintäviraston (Traficom) hyväksymä ja valvoma Luottamusverkostoon kuuluva tunnistuksenvälityspalvelu, josta on säädetty Suomen Tunnistuslaissa.

www.signicat.com