Tiedote -

Sähköinen kaupankäynti muuttaa varastologistiikkaa

Yhä useammat vähittäiskaupan yritykset optimoivat varastonsa sähköistä kaupankäyntiä varten eikä SSI Schäferin uusin tilaus – verkkokaupan varasto Itella Logistiikalle Suomessa – ole poikkeus.

Mieti, miten teit hankintoja viisi vuotta sitten. Vertaa tilannetta siihen, miten teet hankintoja tällä hetkellä. Mikään toimiala ei ole muuttunut yhtä dramaattisesti kuin vähittäiskauppa sähköisen kaupankäynnin käynnistymisen seurauksena. Kaupat ovat avoinna ympäri vuorokauden (24/7) sekä verkossa että verkon ulkopuolella. Kuluttajat ovat myös valmiita tekemään ostoksia ympäri vuorokauden. Vähittäiskauppiaat suhtautuvat vakavasti tähän ostokäyttäytymisen muutokseen, jonka seurauksena on syntynyt 2010-luvun muotisana –monikanavainen vähittäiskauppa.

Tämä uudentyyppinen vähittäiskauppatoiminta asettaa suuria vaatimuksia logistiikalle, koska asiakkaat odottavat kätevää ostamista, nopeita toimituksia, sujuvia palautuksia ja laadukasta asiakaspalvelua – ostavat he sitten verkon kautta tai verkon ulkopuolella.

Yritykset, jotka toimivat monikanavaisen vähittäiskaupan alalla, vastaavat näihin vaatimuksiin optimoimalla varastologistiikkaansa. Uusin tilauksemme kolmannen osapuolen logistiikkayritykseltä, Itella Logistiikalta, on viimeisin SSI Schäfer -asiakastilauksista, joiden tavoitteena on optimoida varastoja monikanavaiseen vähittäiskauppaan ja erityisesti sähköiseen kaupankäyntiin.

Jo useita pohjoismaisia referenssejä
Euroopan sähköisen kaupankäynnin markkinat ovat maailman toiseksi suurimmat. Markkinoiden arvo oli B2C-kaupankäynnin osalta 363 miljardia € vuonna 2013, mikä tarkoittaa 16,3 %:n kasvua vuoteen 2012 verrattuna. Vaikka kasvu on merkittävästi suurempi muissa osissa Eurooppaa, SSI Schäfer Nordic on saavuttanut kasvua useiden sähköiseen kaupankäyntiin liittyvien tilausten tuloksena. SSI Schäfer Nordicin johtaja, Ole Madsen, pohtii: "Kun sähköisen kaupankäynnin tilaukset lisääntyvät, samalla lisääntyy yrityksen varastologistiikkaan kohdistuva paine. Olemme huomanneet, että varastot eivät pysty hoitamaan tätä painetta nykyisessä muodossaan. Koska sähköinen kaupankäynti tulee lisääntymään edelleen, yritykset valmistautuvat siihen nyt rakentamalla uusia toimitiloja tai optimoimalla nykyisiä tilojaan."

Toukokuussa yksi monikanavaisen vähittäiskaupan johtava toimija, Stockmann, tilasi SSI Schäferiltä uuden monitoimisen jakelukeskuksen Tuusulaan. Stockmann tulee käyttämään SSI Schäferin uusinta teknisen kehitystyön tulosta, patentoitua 3D-MATRIX Solution® -ratkaisua. Stockmann odottaa, että uusi varastoautomaatioteknologia vahvistaa merkittävästi yrityksen kilpailukykyä tulevina vuosina, kun se laajentaa sähköistä kaupankäyntiä sekä Suomen että Baltian maiden markkinoilla.

Ruotsin suurin katumuodin, rullalautojen ja lumilautojen verkkokauppa, Junkyard, käyttää SSI Schäferin varastolaitteistoja, mukaan lukien yli 18 000 muovilaatikkoa, Trollhättanissa sijaitsevassa varastossaan. SSI Schäfer muunsi SSI Schäfer -vakiohyllyjärjestelmän (R 3000) Junkyardille räätälöidyksi ratkaisuksi lumilautoja varten.

Kun Schäfer toimitti sisustuksen Lindexin uuteen 2 500 m2:n sähköisen kaupankäynnin varastoon, myös siihen käytettiin R 3000 -hyllyjärjestelmää. Lindex, joka on yksi Pohjoismaiden johtavia muotitoimittajia, halusi joustavan ratkaisun, koska se uskoo kasvattavansa myyntimääränsä melkein kaksinkertaiseksi vain kahden vuoden kuluessa sähköisen kaupan lisääntymisen vuoksi.

Tulevan kasvun varmistamiseksi tanskalainen harrastus- ja opetusvälineiden toimittaja, Creativ Company, tilasi SSI Schäferiltä kahden puoliautomaattisen ratkaisun räätälöidyn yhdistelmän. Kolmesta liikkeestä huolimatta – yksi Holstebrossa Tanskassa, toinen Göteborgissa Ruotsissa ja kolmas Nieuwerkerkissä Alankomaissa – suurin osa Creativ Companyn liikevaihdosta tulee kuitenkin sähköisen kaupan myynnistä. SSI Schäfer toimitti tämän kahden puoliautomaattisen ratkaisun yhdistelmän ensimmäisen kerran vuonna 2012. Ratkaisuun kuului kahdeksan LogiMat-varastohissiä ja 300 metrin pituinen kuljetuskisko, jossa toimii 52 vaunua (SSI Autocruiser). Vuonna 2014 Creativ Company tilasi SSI Schäferiltä manuaalisen korkeavaraston, jossa on 7 800 kuormalavapaikkaa – varasto avattiin elokuussa.

Lisää tilauksia tulossa
Pohjois-Euroopassa on Euroopan innokkaimmat verkkokaupan asiakkaat, jotka ostavat keskimäärin 1 926 €:n arvosta. Tämä luo perustan alueen sähköisen kaupankäynnin jatkuvalle kasvulle. Madsen ennustaa myös, että suurempi osuus SSI Schäfer Nordicin liikevaihdosta saavutetaan myynnillä yrityksille, jotka toimivat sähköisen kaupankäynnin alalla, ja jatkaa: "Tämä uudentyyppinen vähittäiskauppa tarkoittaa kasvavaa määrää keräilyjä, varastonimikkeitä ja erityisesti palautuksia. Toimituksen on tapahduttava usein 24 tunnin sisällä, mikä edellyttää tehokasta materiaalivirtaa ja keräilyjärjestelmää. Tulevaisuuden varastojen on oltava erityisen joustavia, jotta ne täyttävät asiakkaiden muuttuvat vaatimukset. Tämä tarkoittaa, että tulevaisuudessa näemme varastoja, jotka perustuvat joustavuuteen ja volyymiin nopeuden sijaan."

Varaston optimoinnin määrä vaihtelee yrityksen ja sen nimikkeiden määrän mukaan. Pienet yritykset eivät tarvitse täysin automatisoitua varastoa, mutta niiden on kuitenkin laajennuttava ja optimoitava toimintaansa. Madsenin mukaan mainitut esimerkit osoittavat yhden SSI Schäferin tärkeimmistä kilpailueduista: sisäisten logistiikkaratkaisujen kokonaistoimittajana se voi lisätä sekä pienten, keskisuurten että suurten yritysten tehokkuutta. "Kattava tuoteportfoliomme tarkoittaa, että voimme neuvoa asiakkaiden erityistarpeisiin sopivan ratkaisun löytämisessä. Se voi olla manuaalinen hyllyjärjestelmä, jossa käytetään muovilaatikoita, tai täysin automatisoitu jakelukeskus – valikoimastamme löytyvät kaikki ratkaisut. Meidän ei tarvitse johdattaa asiakasta tiettyyn suuntaan, ja konsultoimme asiakasta sen vuoksi puolueettomasti."

Uusin tilaus – verkkokaupan varasto Itella Logistiikalle – saatiin juuri tämän ammattimaisen konsultoinnin tuloksena. Itellan verkkokaupasta vastaava johtaja Aku Happo kertoo: "SSI Schäferin valinta uuden verkkokaupan varaston toimittajaksi johtui osaksi aikaisemmasta onnistuneesta yhteistyöstä. Lisäksi SSI Schäfer tarjosi parhaan ratkaisun, joka perustuu sen tieto-taitoon ja kokemukseen sähköisen kaupan varastoinnin alalta." Itellan varasto on toimintavalmis kesäkuussa 2015. Se on ensimmäinen täysin automatisoitu sähköisen kaupankäynnin varasto Suomessa.

Linkit

Aiheet

  • Vähittäiskauppa