Tiedote -

Suomen Akatemia valitsi seitsemän akatemiaprofessoria kaudelle 2015–2019

Suomen Akatemian hallitus on valinnut seitsemän akatemiaprofessoria viisivuotiskaudelle vuosiksi 2015–2019. Uudet akatemiaprofessorit ovat professorit Paavo Alku (Aalto-yliopisto), Elina Ikonen (Helsingin yliopisto), Johanna Ivaska (Turun yliopisto), Jukka Jernvall (Helsingin yliopisto), Katri Räikkönen-Talvitie (Helsingin yliopisto) ja Timo Vesala (Helsingin yliopisto). Minna Canth -akatemiaprofessoriksi nimitetään Johanna Niemi (Turun yliopisto)Minna Canth -akatemiaprofessuuri keskittyy tasa-arvon ja sukupuolen tutkimukseen.

Akatemiaprofessorien tutkimusalat ovat evolutiivinen kehitysbiologia, signaalinkäsittely, solu- ja molekyylibiologia, psykologia, oikeustiede sekä meteorologia ja ilmakehätieteet.

Ehdokkaita arvioidessaan kansainväliset asiantuntijat pitivät valittuja akatemiaprofessoreita kiistattomina huippututkijoina heidän edustamillaan aloilla niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Tällä kertaa valituksi tulleista akatemiaprofessoreista yli puolet on naisia, mikä on aiempaa suurempi osuus.  

Akatemiaprofessuurin tavoitteena on antaa kansainvälisellä huipulla olevalle tieteenharjoittajalle mahdollisuus tehdä täysipäiväistä tieteellistä tutkimustyötä. Akatemiaprofessorin odotetaan edistävän alansa tutkimusta merkittävästi ja kehittävän luovaa tutkimusympäristöä. Akatemia rahoittaa tällä hetkellä 44 viisivuotista akatemiaprofessuuria monipuolisesti eri tieteenaloilla. Professuureista kaksi on määritelty tarkemmin: Minna Canth -akatemiaprofessuuri ja Martti Ahtisaari -akatemiaprofessuuri, jotka tulevat haettavaksi kerran viidessä vuodessa.

Uudet akatemiaprofessorit

Professori Paavo Alku (Aalto-yliopisto) kehittää poikkitieteellisessä tutkimushankkeessaan uudentyyppisiä tilastollisen puhesynteesin menetelmiä. Alku tutkii erityisesti tilastollisen synteesin ydintä, vokooderia, tavoitteenaan hyödyntää ihmisen äänentuoton fysiologiaa paremmin mallintavia signaalinkäsittelyn menetelmiä. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää laajasti ICT-sektorilla erityisesti puhekäyttöliittymien luonnollisuuden parantamiseksi.

Akatemiaprofessori Elina Ikonen (Helsingin yliopisto) on tehnyt merkittäviä tieteellisiä läpimurtoja kolesterolitutkimuksen alalla. Tutkimushankkeessaan hän selvittää, miten kolesteroli käyttäytyy solukalvoissa sekä normaaleissa olosuhteissa että ihmisen kolesteroliin liittyvissä sairauksissa. Tavoitteena on tutkia niitä mekanismeja, jotka ohjaavat kolesterolin jakautumista solujen sisällä, solukalvoissa, ja vasteita, joilla solut reagoivat kolesterolin ylimäärään. Ikonen työskentelee myös parhaillaan akatemiaprofessorina ja saa nyt jatkoa kaudelleen.

Professori Johanna Ivaska (Turun yliopisto) tutkii syövän etäpesäkkeiden syntymiseen liittyviä muutoksia soluissa. Integriinit ovat tärkeimpiä ihmisen soluntarttumisreseptoreja, jotka säätelevät solujen jakautumista ja liikkumista kudoksessa. Tarttumisominaisuuksien muutokset ovat keskeinen tekijä syövän etäpesäkkeiden synnyssä. Tutkimuksen tavoitteena on saada perustavanlaatuisesti uudenlainen mekanistinen käsitys integriinien toiminnasta syöpäsoluissa ja tuottaa tiekartta integriinireseptorien toiminnasta ja viestintäketjuista.

Akatemiaprofessori Jukka Jernvall (Helsingin yliopisto) tunnetaan poikkitieteellisen evolutiivisen kehitysbiologian kansainvälisenä uranuurtajana. Nisäkkäiden hampaistoa mallina käyttäen hän on selvittänyt yksilön kolmiulotteisen ilmiasun taustalla olevia kehitys- ja evoluutiobiologisia periaatteita. Jernvallin tämänhetkinen tutkimus kohdistuu saimaannorpan genomin sekvensointiin. Hylkeiden hampaisto on muuttunut paljon ja siksi saimaannorppa soveltuu myös muodon säätelyn periaatteiden selvittämiseen. Jernvall työskentelee myös tällä hetkellä akatemiaprofessorina ja saa jatkoa professuurilleen.

Professori Johanna Niemi (Turun yliopisto) nimitetään Minna Canth -akatemiaprofessoriksi. Niemi yhdistää tutkimuksessaan oikeustieteen metodologisten kysymysten pohdinnan työn ja perheen yhteensovittamisen kysymyksiin, kriminaalipolitiikkaan ja rikosten tutkintaan. Hän tutkii, miten muutos käsityksissä sukupuolesta näkyy oikeudessa ja sen tutkimuksessa ja miten sukupuoli on mukana perinteisesti miesvaltaisella rikostutkinnan alalla.

Professori Katri Räikkönen-Talvitie (Helsingin yliopisto) tutkii sikiöaikaisen kasvuympäristön vaikutuksia yksikön myöhempään elämään. Ohjelmoitumishypoteesin mukaan epäsuotuisa sikiöaikainen kasvuympäristö saattaa pysyvästi muuntaa sikiön fysiologisia säätelymekanismeja tavoilla, jotka heijastuvat myöhemmässä kehityksessä psyykkisenä ja fyysisenä haavoittuvuutena. Räikkönen-Talvitie tutkii sellaisia epäsuotuisia sikiöaikaisia tapahtumia ja mekanismeja, jotka ovat tämän tapahtumaketjun taustalla. Erityisesti kiinnitetään huomiota raskaushäiriöihin ja sikiön altistumiselle stressihormoni kortisolille.

Professori Timo Vesala (Helsingin yliopisto) tutkii biosfäärin ja ilmakehän välisiä takaisinkytkentöjä, erityisesti hiilen ja veden kiertoon liittyen, metsä-suo-vesi -jatkumossa. Biosfäärin toiminnan ja takaisinkytkentöjen ymmärtäminen on osoittautunut erittäin tärkeäksi myös ilmastonmuutoksen ymmärtämisessä. Vesala keskittyy hankkeessaan kolmeen teemaan: puiden veden kiertoon, järvien kaasujen vaihtoon ja soiden metaanipäästöihin.

Akatemiaprofessoreista Suomen Akatemian verkkosivuilla osoitteessa www.aka.fi > organisaatio > akatemiaprofessorit

Lisätietoja:

  • Ylijohtaja, tutkimus, Marja Makarow, p. 029 533 5002, sp: etunimi.sukunimi@aka.fi
  • Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen yksikön johtaja Laura Raaska, p. 029 533 5094, ja tiedeasiantuntija Timo Sareneva, p. 029 533 5106, sp: etunimi.sukunimi@aka.fi
  • Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikön johtaja Liisa Savunen, p. 029 533 5122, ja johtava tiedeasiantuntija Hannele Kurki,p.029 533 5052, , sp: etunimi.sukunimi@aka.fi 
  • Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen yksikön johtaja Susan Linko,p.029 533 5066, ja johtava tiedeasiantuntija Ritva Taurio, p. 029 533 5115, sp: etunimi.sukunimi@aka.fi
  • Terveyden tutkimuksen yksikön johtaja Jarmo Wahlfors,029 533 5126, ja tiedeasiantuntija Heikki Vilen, p. 029 533 5135, sp: etunimi.sukunimi@aka.fi
Suomen Akatemian viestintä
Riitta Tirronen
viestintäjohtaja
p. 029 533 5118
riitta.tirronen(at)aka.fi


Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • akatemiaprofessori
  • tiede
  • tutkimus
  • suomen akatemia
  • tutkimusrahoitus

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.Vuonna 2013 rahoitamme tutkimusta 317 miljoonalla eurolla. Akatemian tutkimusrahoituksella työskentelee vuosittain noin 8 000 henkilöä yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa.

Yhteyshenkilöt

Riitta Tirronen

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedotuspäällikkö 029 533 5118

Leena Vähäkylä

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja 029 533 5139

Risto Alatarvas

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja 029 5335007

Terhi Loukiainen

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja 029 5335068

Vesa Varpula

Lehdistön yhteyshenkilö Verkkotiedottaja 029 53355131

Anita Westerback

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäassistentti 029 533 5132