Tiedote -

Suomen Akatemialta 20 miljoonaa euroa talouden kasvua tukevaan tutkimukseen

Rahoitusta käytetään huippuyksiköiden ja Suomelle merkittävien tutkimusinfrastruktuurien tukemiseen 12 miljoonalla eurolla. Lisäksi rahoitetaan enintään 8 miljoonalla eurolla temaattisia ohjelmia Arktinen tutkimus sekä Mineraalivarat ja korvaavat materiaalit.

Rahoituspäätösten toimeenpano edellyttää eduskunnan päätöstä osoittaa valtion vuoden 2013 III lisätalousarviosta tarvittavat määrärahat Suomen Akatemialle.

Mineraalivarojen ja korvaavien materiaalien sekä arktisen tutkimuksen haut käynnistyvät 19. marraskuuta 2013 ja päättyvät 18. joulukuuta 2013. Ylimääräinen hakuilmoitus julkistetaan lokakuun puolivälissä. Arktisen tutkimusohjelman tavoitteita ja temaattista rajausta koskeva työpaja tutkijoille järjestetään 10. lokakuuta.

Lisätietoja: Ylijohtaja, tutkimus, Marja Makarow, p. 029 295 33 5002

Suomen Akatemian viestintä
Viestintäjohtaja Maj-Lis Tanner
p. 029 533 5114
maj-lis.tanner(at)aka.fi

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • suomen akatemia
  • tutkimusrahoitus
  • arktinen tutkimus
  • mineraalit

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.Vuonna 2013 rahoitamme tutkimusta 317 miljoonalla eurolla. Akatemian tutkimusrahoituksella työskentelee vuosittain noin 8 000 henkilöä yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa.

Yhteyshenkilöt

Riitta Tirronen

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedotuspäällikkö 029 533 5118

Leena Vähäkylä

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja 029 533 5139

Risto Alatarvas

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja 029 5335007

Terhi Loukiainen

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja 029 5335068

Vesa Varpula

Lehdistön yhteyshenkilö Verkkotiedottaja 029 53355131

Anita Westerback

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäassistentti 029 533 5132