Tiedote -

Vuoden 2014 akatemiapalkinnot Irmeli Mustalahdelle ja Petri Ala-Laurilalle

24.11.2014

Suomen Akatemia palkitsee torstaina 27.11.2014 kaksi ansioitunutta tutkijaa Helsingissä. Akatemiapalkinnot saavat akatemiatutkija Irmeli Mustalahti Itä-Suomen yliopistosta ja akatemiatutkija Petri Ala- Laurila Helsingin yliopistosta.


Ympäristöpoliittisen tutkimuksen edistäjä palkitaan yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta

Akatemiatutkija Irmeli Mustalahti on aktiivinen luennoitsija, kirjoittaja ja keskustelija, joka ottaa rohkeasti kantaa kehitysyhteistyökysymyksiin sekä globaaleihin luonnonvarakysymyksiin. Mustalahti on edistänyt ansiokkaasti ympäristöpoliittista tutkimusta sekä lisännyt kehitystutkimuksen yleistä kiinnostavuutta. Hänen kansainvälinen yhteistyöverkostonsa on ihailtavan laaja. Akateemisten ansioidensa lisäksi Mustalahti on toiminut konsulttina ja asiantuntijana useiden maiden kehitysprojekteissa. Mustalahden tutkimuksilla on myös poliittista merkitystä: valtionhallinto ja erilaiset kehitysohjelmat ovat hyödyntäneet hänen asiantuntemustaan ympäristöohjelmien suunnittelussa ja toteutuksessa.

Mustalahti on kansainväliseen ympäristöhallintoon ja -politiikkaan erikoistunut kehitystutkija. Hän tutkii, mitä mahdollisuuksia ja haasteita kansalaisilla on osallistua ja vaikuttaa luonnonvarojen hallintaan ja käyttöön. Hänen keskeinen tutkimuskysymyksensä on, voidaanko kansalainen asettaa keskiöön ja toteuttaa luonnonvarahallintoa vuorovaikutteisesti. Valinnat ovat vaikeita: kannattaako metsää kaataa ja kasketa ruoan ja energian tuotantoa varten vai keskittyä niiden suojeluun. Metsät ovat toisaalta ilmastonmuutosta ehkäisevä hiilinielu, mutta toisaalta maaseudun asukkaiden taloudellisesti tärkeä toimeentulonlähde. Paikallisyhteisön ääntä kuunnellaan, mutta sitä tulisi kuunnella vielä enemmän. Kun ihmiset tuntevat osallistuvansa päätöksen tekoon ja näkevät päätökset oikeudenmukaisina, luonnonvarojen hallintoa saadaan ehkä parannettua. Mustalahtea kiinnostaa, miten päätöksenteon vuorovaikutteisuus ja yhteisöjen osallistaminen tapahtuu, näkyy ja vaikuttaa luonnonvarojen hallinnon ja suojelun eri tasoilla.

Parhaillaan Mustalahti tekee tutkimusryhmänsä kanssa vertailevaa tutkimusta vuorovaikutteisen hallinnon toteuttamisen mahdollisuuksista ja haasteista liittyen metsäkadon ja metsien heikkenemisen hillitsemiseen. Kohdemaina ovat Tansania, Nepal, Meksiko ja Laos, joissa tutkimus keskittyy ilmaston muutoksen hillitsemiseen tähtäävien ympäristöohjelmien yhteiskunnallisiin ja ennalta odottamattomiin vaikutuksiin. Mustalahti pyrkii löytämään globaaleja muutosprosesseja, jotka vaikuttavat oikeudenmukaisuuteen ympäristöhallinnon eri tasoilla. Mustalahden tutkimus tuottaa tietoa paitsi tulevien hankkeiden suunnittelun, myös päätöksenteon tueksi.

Palkinnon yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta saa tutkija, joka on merkittävällä tavalla tehnyt tunnetuksi tieteellistä tutkimusta tai tutkijan työtä, lisännyt toiminnallaan kiinnostusta tiedettä kohtaan, osallistunut tutkijana yhteiskunnalliseen keskusteluun tai edistänyt muuten tutkimuksen merkitystä, hyödyntämistä ja vaikuttavuutta yhteiskunnassa.



Näön herkkyyden tutkimuksella palkinto tieteellisestä rohkeudesta


Akatemiatutkija Petri Ala-Laurila on kiistatta maamme lupaavimpia nuoria biofyysikoita, jolla on edessään ura kansainvälisesti merkittävänä neurofysiologina. Tutkijana hän on osoittanut ennakkoluulottomuutta valitsemalla riskejä kaihtamatta hyvin haastavan tutkimusaiheen. Ala-Laurila tutkii näköön liittyvän tiedon prosessointia pienissä hermoverkoissa, keskittyen erityisesti siihen, miten näköjärjestelmä pystyy erottamaan hyvin harvojen valokvanttien synnyttämät signaalit. Ala-Laurilan monialainen koulutus on välttämätön tällaisten tieteenalat ylittävien tutkimushankkeiden toteuttamiseksi. Entisen Teknillisen korkeakoulun tohtorikoulutuksen myötä Ala-Laurilalla on vahvat perustaidot kemiassa, fysiikassa ja matemaattisissa aineissa ja Helsingin yliopistossa suoritettujen opintojen myötä myös syvällistä osaamista neurobiologiassa. Tätä koulutusta ovat tukeneet ratkaisevalla tavalla Yhdysvalloissa vietetyt tohtorintutkinnon jälkeiset yhteensä kahdeksan vuoden tutkimusjaksot alan kansainvälisissä huippututkimusryhmissä Seattlessa ja Bostonissa.

Näköaisti toimii hämmästyttävällä tarkkuudella ympäristön valaistustasojen vaihdellessa jopa miljardikertaisesti. Näön suorituskyky on monessa suhteessa ylivoimainen verrattuna esimerkiksi vastaavissa olosuhteissa toimiviin kameroihin. Ala-Laurila tutkii ryhmineen niitä avainmekanismeja, jotka asettavat äärirajat näön herkkyydelle. Ryhmän laboratorioon räätälöity teknologia on alan ehdotonta huippua. Verkkokalvon äärimmäisen suorituskyvyn mittaamiseen he käyttävät tutkimusmenetelmiä ja -laitteistoja, jotka ovat lähes uniikkeja maailmassa. Ala-Laurila yhdistelee työssään saumattomasti sähköfysiologiaa näköjärjestelmän eri tasoilla, verkkokalvon hermoverkkojen matemaattista mallinnusta, käyttäytymiskokeita ja psykofysiikkaa. Hänen työnsä on ainutlaatuista siksi, että hän tutkii näkökykyä aina yksittäisistä soluista koko näköjärjestelmän tasolle.

Silmän verkkokalvo on kuin salaovi ihmisen aivojen neuraalisen informaation käsittelymekanismeihin. Ala-Laurilan tulokset auttavat ymmärtämään pienten hermoverkkojen signaalinkäsittelyn suorituskyvyn ehdottomia reunaehtoja. Niitä voidaan hyödyntää esim. entistä parempien pimeänäkölaitteiden suunnittelussa. Lisäksi ne voivat valottaa tiettyjen verkkokalvon sairauksien syitä. Yleispätevän luonteensa vuoksi tulokset ovat sovellettavissa tiedon prosessoinnin tutkimukseen myös muissa aistinjärjestelmissä.

Suomen Akatemia myöntää palkinnon tieteellisestä rohkeudesta tutkijalle, joka on työssään osoittanut poikkeuksellista tieteellistä rohkeutta, luovuutta tai ennakkoluulottomuutta. Palkinnon voi saada esimerkiksi rohkeasta tai omaperäisestä uudesta tutkimusideasta, ennakkoluulottomasta tieteellisten rajojen ylittämisestä tai valmiudesta tutkimuksellisen riskin ottamiseen.


Akatemiapalkinnoilla kannustetaan tutkijoita

Akatemia myöntää palkinnot kahdettatoista kertaa. Palkittavien tutkijoiden tulee olla akatemiatutkijan tehtävässä tai työskennellä Suomen Akatemian rahoittamina tutkijatohtoreina. Palkittavista päättää Akatemian hallitus tieteellisten toimikuntien esityksestä. Palkinnot antavat tunnustusta ja kannustusta urallaan dynaamisessa vaiheessa oleville tutkijoille sekä kiinnittävät huomiota Akatemian tärkeinä pitämiin tavoitteisiin. Palkinto on Miia Liesegangin suupuhallettu lasiteos nimeltä ”Hetki”.

Lisätietoja:
- Ylijohtaja, hallinto Ossi Malmberg, Suomen Akatemia, p. 029 533 5003, ossi.malmberg (at) aka.fi
- Irmeli Mustalahti, Historia- ja maantieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto, p. 050 563 2071, irmeli.mustalahti (at) uef.fi
- Petri Ala-Laurila, Biotieteiden laitos, Helsingin yliopisto, p. 02941 59863, petri.ala-laurila (at) helsinki.fi

Kuvat ja esittelyfilmit
- Voittajien kuvat ovat saatavilla Suomen Akatemian verkkosivuilla osoitteessa www.aka.fi/fi/A/Suomen-Akatemia/Mediapalvelut/Kuvagalleria/ > Siirry kuvagalleriaan (haku voittajien nimillä)
- Palkittavien esittelyfilmit: www.aka.fi/fi/T/Tiedeuutiset2/Videot-ja-radiojutut/Akatemiapalkinnon-saajien-esittelyvideot/ ja Akatemian YouTube -kanavalla

Kuva: Tuukka Troberg

Suomen Akatemian viestintä
tiedottaja Terhi Loukiainen
p. 029 533 5068
terhi.loukiainen (at) aka.fi

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • akatemiapalkinto
  • ympäristöpolitiikka
  • biofysiologia
  • neurofysiologia

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.Vuonna 2013 rahoitamme tutkimusta 317 miljoonalla eurolla. Akatemian tutkimusrahoituksella työskentelee vuosittain noin 8 000 henkilöä yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa.

Yhteyshenkilöt

Riitta Tirronen

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedotuspäällikkö 029 533 5118

Leena Vähäkylä

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja 029 533 5139

Risto Alatarvas

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja 029 5335007

Terhi Loukiainen

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja 029 5335068

Vesa Varpula

Lehdistön yhteyshenkilö Verkkotiedottaja 029 53355131

Anita Westerback

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäassistentti 029 533 5132