Tiedote -

Lapsilla aiempaa vakavampia murtumia

Lasten kirurgisesti hoidettavat kyynär- ja olkavarsimurtumat ovat lisääntyneet kolmanneksella kuluneen vuosikymmenen aikana. Vastaavasti samana ajankohtahana lasten nk. touhumurtumat eli arkiliikunnassa tapahtuvat pienet käsi- ja jalkaterämurtumat ovat vähentyneet. Ongelman taustalla saattaa olla arkiliikunnan vähentyminen, jonka seurauksena tasapaino ja koordinaatio ovat huonommat eikä luusto ole vahvistunut riittämättömän liikunnan vuoksi.

Lasten murtumia tutkineen lääketieteen tohtori Mervi Mäyränpään mukaan etenkin useita murtumia saaneilla lapsilla oli keskimäärin heikentynyt luustoterveys: luuston mineraalitiheys oli matalampi ja kalsiumin saannissa oli puutteita. Lisäksi ilmeni, että matala D-vitamiinipitoisuus oli yhteydessä matalampaan luustontiheyteen sekä murtuman saaneilla että vertailuryhmään kuuluvilla lapsilla. Suurimmalla osalla tutkimukseen osallistuneista lapsista veren D-vitamiinipitoisuus oli alle nykyisten suositusten.

Liikunta toki parantaa luustontiheyttä, mutta myös altistaa vammoille. Murtumia sattuu lapsille enemmän iän myötä, kun harrastukset lisääntyvät ja harjoitukset kovenevat. Jos raajamurtumia tulee useampia tai nikamamurtumia yksikin, tulee arvioida, onko murtumien taustalla jokin erityinen tekijä. Yksittäinen raajamurtuma ei yleensä ole merkki huonoista luista, sillä paljon liikkuville lapsille ja nuorille sattuu ja tapahtuu. Lisäksi nopean kasvun vuosina luut ovat herkkiä. Sen sijaan toistuvat murtumat voivat liittyä heikentyneeseen luun laatuun.

Mitä murtumaherkkyydelle voi tehdä? Monipuolinen liikunta sekä riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti ovat välttämättömiä luuston vahvistamiseksi kasvukautena. Usein tämä riittää. Toistuvia murtumia saavilla lapsilla murtumille altistavat syyt on tarpeellista selvittää lastenlääkärijohtoisesti.

Linkit

Aiheet

  • Terveysjärjestöt

Kategoriat

  • luustoterveys
  • ennaltaehkäisy
  • luustoterveys kuuluu kaikille
  • omahoito
  • ruokavalio
  • liikunta
  • neuvonta
  • murtuma
  • lasten luusto
  • d-vitamiini

Suomen Luustoliitto ry on valtakunnallinen kansanterveys-, potilas- ja liikuntajärjestö, joka yhdessä jäsenyhdistystensä kanssa edistää kansalaisten luustoterveyttä ja yleistä hyvinvointia. Luustoliiton tarkoituksena on lisätä tietoutta luustosta sekä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa vähentää osteoporoosin, kaatumisten ja luunmurtumien ilmaantuvuutta. Luustoliitto pyrkii turvaamaan luustokuntoutujille varhaisen tutkimuksen, hyvän hoidon ja toimivan kuntoutuksen.

 

Liittyvä sisältö