Tiedote -

Tuontiauton 2011 tuoneilla enää pari päivää aikaa valittaa

Nyt kannattaa penkoa työpöydänlaatikot ja mapit. Vuoden 2011 jälkeen tehty autoverotuspäätös voi olla tuhansien eurojen arvoinen. Vuoden 2011 päätöksistä voi valittaa enää parin päivän ajan.

Kymmenillä tuhansilla autoja maahantuoneilla yksityisillä ja yrityksillä on oikeus saada takaisin tuhansia euroja liikaa perittyjä autoveroja.

Suomen Tuontipalvelu Oy:n asiakkaat, jotka korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteella saavat autoveroja takaisin, odottavat keskimäärin noin 1.500 € palautusta. Jotkut asiakkaistamme saavat jopa yli 10.000 € korkojen kera. 

Meille tulee joka päivä kymmeniä kyselyitä ihmisiltä, jotka haluavat valittaa autoveropäätöksestään. Auto-Saksasta.fi sivuillamme on aiemmista jouluista poiketen ollut kävijöitä kolminkertainen määrä, noin tuhat joka päivä. Olemme keränneet sivuille paljon hyödyllistä tietoa veropäätöksestä valittamiseen.

KHO:n päätös 

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätös on ilouutinen kaikille autoja maahantuoneille tai auton maahantuontia suunnitteleville. KHO julkaisi perjantaina 19.12.2014 päätökset (2014:182 ja 2014:183), joiden ydinsisältö on seuraavanlainen. Maahantuotu auto pitää verottaa sillä veroprosentilla, joka oli voimassa Suomessa sinä päivänä, kun auto on ensirekisteröity toisessa maassa. Vanhempia autoja ei saa verottaa 2008 voimaan tulleiden, ja edelleen huhtikuussa 2012 kiristyneiden, co2-päästöihin perustuvien suurempien autoveroprosenttien mukaan. Tulli saa jatkossa määrätä autoveroa vain sen verran, kuin vastaavassa jo maassa olevassa autossa on veroa jäljellä.

Tulli on luvannut ottaa tämän päätöksen heti käytäntöön. Liikaa verotetut, ja oikaisuvaatimuksen tehneet autontuojat, saavat likaa perittyjä veroja takaisin. Lisäksi Tulli tekee jatkossa verotuspäätökset sopusoinnussa tämän KHO:n päätöksen kanssa.

Vuonna 2011 auton maahantuoneilla on nyt kiire!

Tullin päätöksistä voi valittaa päästöstä seuranneiden kolmen kalenterivuoden ajan. 31.12.2014 klo 16:15 on viimeinen hetki lähettää oikaisupyyntö vuonna 2011 maahantuoduista ajoneuvoista. Tämä koskee 2007 ja sitä ennen ensirekisteröityjä autoja joiden co2-päästöt olivat yli 190 g/km. Autoveroa on peritty taulukon mukaisesti auton arvosta yli 28%, todella suuripäästöisistä autoista jopa 48,8%. Veroprosentin olisi pitänyt olla korkeintaan se, mikä oli Suomessa voimassa auton ensireksiteröintihetkellä. Esimerkiksi vuosina 2003-2007 oli autovero Suomessa 28%.

Vuonna 2011 tuotiin Suomeen 35.799 kpl käytettyä ajoneuvoa. Arviomme mukaan näistä yli kolmasosaa on verotettu väärin. Noin 10.000 Suomalaisella on kiire laatia oikaisupyyntö ennen vuodenvaihdetta. Keskimääräinen veronpalautus on yli tuhat euroa. Parin päivän sisällä vanhenee näin ollen yli 10 miljoonan euron saatavat. 

Jos 2011 vuoden päätöksen lähettäminen menee tiukoille ajonkohdaltaan (viimeinen hetki 31.12.2014 klo 16:15), niin voit lähettää pdf-tiedoston suoraan tullin kirjaamoon kirmo@tulli.fi

Mitä jos autoveropäätös on hävinnyt?

Jos et löydä autoveropäätöksen papereita, niin kannattaa etsiä tuomansa auton rekisteritunnus selaamalla vanhoja valokuvia, tai etsimällä autojen vakuutustietoja. Esimerkiksi Bilteman nettisivulla on hakukone, joka etsii Trafin tiedoista auton valmistenumeron rekisteritunnuksen perusteella. Verotuspäätöksen perustiedot saat tullin Mahti-järjestelmän nettisivulta kohdasta "Verotustietojen Internet-kysely" kun syötät sivulle maahantuodun auton valmistenumeron (17 numeron ja kirjaimen sarja). Oikaisuvaatimukseen voi Tullin sivulta poimia päätöksen päiväyksen ja verotiedot.

2012 jälkeen maahantuonneilla on ensi vuosi aikaa valittaa

Ensi vuoden aikana pitää valittaa vuoden 2012 autoveropäätöksistä. Huhtikuussa 2012 kiristettiin co2-perusteista autoverotusta. Jos toit huhtikuun jälkeen auton joka on ensirekisteröity 1.1.2008 - 31.3.2012 välisenä aikana, niin todennäköisesti saat maksetusta autoverosta takaisin 5-17%. Ainoastaan todella vähäpäästöisissä (alle 110 g/km) autoissa verosta ei tarvitse valittaa. Vanhemmista, 2007 ja sitä ennen ensirekisteröidyistä, ajoneuvoista voi saada veroja takaisin vielä huomattavasti enemmän - jopa lähes puolet maksetusta autoverosta.

Suomen Tuontipalvelu Oy:n asiamies Risto Mäkeä on kerännyt tietokantaa kaikista autoveropäätöksistä aina vuodesta 2003 lähtien. Hän suodatti kaikki 1.4.2012 tehdyt veropäätökset. Tietokannasta löyti 26.311 kpl veropäätöksiä joissa on tuotu maahan 2007 tai sitä ennen ensirekisteröity auto, ja joista on maksettu veroa yli 28%. Näistä autoista palautettavaa veroa on lähes 25 miljoonaa euroa. Keskimääräinen palautus on 1.500 €. Lisäksi 1.1.2008 - 31.3.2012 välillä ensirekisteröityjä autoja olisi pitänyt verottaa vanhemman ja kevyemmän taulukon mukaan. Tällaisia autoja löytyy tietokannasta 18.455 ja niistä on kannettu autoveroa yhteensä noin 150 miljoonaa euroa. Keskimäärin veroa on arviomme mukaan peritty 12% liikaa, eli lähes 20 miljoonaa euroa. Valitolla on siis palautettavaa huhtikuun 2012 ja marraskuun 2014 välisenä aikana maahantuoduista autoista noin 45 miljoonaa euroa.

Lue aiemmasta blogikirjoituksestamme, keiden kannattaa tehdä oikaisupyyntö, ja tilaa meiltä oikaisupyyntöpohja:

http://www.auto-saksasta.fi/fi/blogi/item/8-autovero-oikaisun-hakeminen.html

ESIMERKKI. Tänä vuonna Saksasta Suomeen maahantuotu 2007 ensirekisteröity MB R320 cdi Lang tila-auto. Autoveroprosentti päätöksessä oli päästöihin perustuen 42%. Autoveron olisi pitänyt KHO:n mukaan olla 28% (vuonna 2007 voimassa ollut vero). Autoveroa on maksettu 8790,18 €. KHO:n päätöksen mukaisesti laskettuna veroa olisi pitänyt maksaa vain 5.860,12 €. Palautus on 2.930,06 € korkoineen.

KHO:n päätöksen vaikutukset 

Käytettyjen autojen maahantuonti tulee lisääntymään odotustemme mukaan jopa 30-50% vuonna 2015. Todennäköisesti tuonti elpyy nopeasti vuoden 2010 tasolle, jolloin Suomeen tuotiin 38.459 ajoneuvoa. Tänä vuonna kokonaistuonti on vain noin 25.000 ajoneuvoa.

Erityisesti lisääntyy 2007 ja sitä vanhempien suuripäästöisten autojen maahantuonti. Monet haluavat tuoda vanhempia maastureita, edustusautoja ja urheiluautoja joissa on isot moottorit. Näiden isopäästöisten autojen verot tippuvat jopa lähes puoleen entisestä. Samanaikainen bensiinin hinnanlasku tulee vain vahvistamaan tätä buumia. 

Tämä ei ole ihan sitä mitä valtiovalta on viime vuosina lakimuutoksillaan tavoitellut. Tietenkin päättäjät haluaisivat lisätä liikenteessä olevien pienipäästöisten autojen määrää. Uudemmat autot olisivat lisäksi liikenneturvallisempia. EU:n tasavertaiseen verokohteluun tähtäävät pykälät kuitenkin pakottavat Suomen Tullin verottamaan näitä vanhempia suuripäästöisiä autoja huomattavasti nykyistä suopeammin. Maahantuotuun käytettyyn autoon ei saa määrätä veroa joka on korkeampi kuin vastaavassa jo maassa olevassa autossa. EU maiden välistä käytettyjen autojen kauppaa ei saa yrittää vaikeuttaa määräämällä liian korkeita veroja. Tämä on EU:n linjaus ja nyt sen vahvistanut myös KHO Suomessa.

Aiheet

  • Ympäristöpolitiikka

Kategoriat

  • autoveron palautus
  • autoverosta valittaminen
  • autoveron oikaiseminen
  • autoveron oikaisupyyntö
  • autoverovalitus
  • kho:n päätös autoverotuksesta
  • eu:n kanta autoverotukseen
  • tullin autoveropäätökset
  • tulli
  • autoveropäätökset
  • autoverotus
  • kho

Suomen Tuontipalvelu Oy on Suomen markkinajohtaja yksityisille asiakkaille myydyissä ja ulkomailla tehdyissä autojen tarkastus- ja kuntoraporteissa. Myymme auton tarkastusraportteja ja kokonaisvaltaista ostopalvelua jossa asiamiehemme tinkii ja ostaa auton asiakkaamme puolesta. Kuljetamme autoja ja moottoripyöriä autonkuljetusrekoilla Suomeen. 

Internetsivuillamme Auto-Saksasta.fi vierailee kuukausittain yli 20.000 kävijää jotka viihtyvät sivulla keskimäärin yli 8 minuuttia. Sivustolla on mahdollista selata EU:n suurimman vaihtoautosivuston Mobile.de:n tarjontaa suomenkielellä. Ajoneuvoja löytyy yli 1,4 miljoonaa. Sivusto auttaa laskemaan auton tuontikulut ja autoveroarvion.

Suomessa toimimme yhteistyössä K1-Katsastajien kanssa. Autot toimitetaan joko suoraan rekan kyydistä asiakkaillemme tai asiakas noutaa autonsa luovutuspisteestämme. Hoidamme tarvittaessa auton tullauksen ja verotuksen. Asiakkaamme voi halutessaan noutaa auton valmiiksi Suomen kilvissä.

Vuonna 2014 palveluitamme käytti noin 200 yksityistä auton maahantuojaa. Liikevaihtomme oli noin 600.000 €. Yrityksemme on kasvanut laskevilla markkinoilla.

Odotamme toimintamme kasvavan nopeammin kuin käytettyjen autojen maahantuonti kasvaa vuonna 2015. Odotamme yli 50% vuosikasvua liikevaihtoomme.

Lisätietoja ja median yhteydet: 
Tomi Rantanen, toimitusjohtaja, puh. 044 3677 990

Yhteyshenkilöt

Tomi Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 044367790