Uutinen -
Pallolaajennus säästää sydänkuolemalta
Pallolaajennuksen teho sydänperäisten kuolemien ehkäisyssä on kasvanut parissa vuosikymmenessä. Tuoreen tutkimuksen mukaan pallolaajennettujen potilaiden sydänperäiset kuolemat vähenivät 20 vuoden aikana 50 prosenttia.
Tutkimuksessa seurattiin yhdessä hoitoyksikössä hoidettuja, yli 19 000 pallolaajennuksen läpikäynyttä potilasta vuosina 1991–2008. Heistä kuoli vajaat 7 000. Muun muassa puhelinhaastatteluin, lääketieteellisin ja kuolinsyytilastoin selvitettiin kuolinsyyt. Heti ensimmäisen viisivuotiskauden aikana sydänperäiset kuolemat alkoivat vähentyä. Samalla kuitenkin muut kuolinsyyt lisääntyivät.
Sydänkuolemien vähentyminen johtui sydäninfarktien ja äkillisten sydänkuolemien vähenemästä. Sitä vastoin sydämen vajaatoimintaan menehtyi yhtä paljon potilaita kuin aiemminkin. Tutkijat havaitsivat, että tulos oli itsenäinen ja riippumaton esimerkiksi potilaiden iästä tai sairauden kestosta.
Tutkimus julkaistiin Circulation-lehdessä.