Ohita
Sydänliitto palkitsi yhdistystensä toimintaa

Uutinen -

Sydänliitto palkitsi yhdistystensä toimintaa

Sydänliitto jakoi järjestötyöpalkintoja sydänyhdistyksille kevätkokouksessa Helsingissä 27.5. Sydänliiton järjestötyöpalkinnolla halutaan nostaa esiin, kiittää ja huomioida hyviä projekteja ja hankkeita sekä muuta yhdistystoimintaa. Palkitsemisen kriteereinä ovat toiminnan vaikuttavuus, osallistavuus, jäsenpohjan vahvistaminen, yllätyksellisyys ja tuoreus, yhteisöllisyys, yhteistyöhakuisuus sekä yleistettävyys.

Järjestötyön pääpalkinto Soihtu myönnettiin Lohjan Sydämelle yhdistyksen toiminnan sekä toiminta- ja tietojärjestelmän kehittämisestä. Yhdistys on viime vuosina aktiivisesti kehittänyt toimintaansa. Se myös etsi tarpeisiinsa vastaavat verkkotyökalut ja koulutti luottamushenkilönsä niiden käyttöön. Osaamista jaettiin RAY:n tukeman Hyvä! Sydänyhdistys -hankkeen kautta.

– Lohjan Sydän toimii esimerkkinä muille sydänyhdistyksille verkon mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Yhdistys on tehnyt uraauurtavaa työtä ikääntyvällä järjestökentällä siirtyessään käyttämään sähköisiä välineitä ruohonjuuritason yhdistystoiminnassa, kuvailee Sydänliiton järjestöjohtaja Timo Ruoko.

Järjestötyöpalkinto Liekki myönnettiin kahdelle yhdistykselle:

  • Kirkkonummen-Siuntion Sydänyhdistys: Yhdistyksen kehittämä ja toteuttama videoviestintä sekä aktiivien selkeä roolijako ovat osoitus järjestelmällisestä toiminnan kehittämisestä ja ennakkoluulottomasta asenteesta.
  • Nurmes-Valtimo Sydänyhdistys: Kävelysähly on uusi toimintamuoto, joka houkuttelee ihmisiä mukaan toimintaan.

Kipinä-tunnustuspalkinto myönnettiin seitsemälle yhdistykselle:

  • Juuan Sydänyhdistys: Hymynaama-hamsteri -suunnistustapahtuma lapsiperheille
  • Lapuan Sydänyhdistys: Kyläillat
  • Leppävirran Sydänyhdistys: Monitieteelliset luennot
  • Mikkelin Seudun Sydänyhdistys: Sydänrastit 9-luokkalaisille
  • Rauman Seudun Sydänyhdistys: Vanhainkodin ulkoilu- ja virkistystoiminta
  • Seinäjoen Sydänyhdistys: Pitkospuuretki Paukanevan pitkospuilla
  • Sievin Sydänkerho (Ylivieskan Sydänyhdistys): Sydänkerhon liikuntatoiminta

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).