Ohita
Kuva Johannes Romppanen.
Kuva Johannes Romppanen.

Uutinen -

​Sydänpotilaan kolesteroli ei laske vaarallisen alas

Kolesteroliarvojen pitäminen kurissa on tärkeää sepelvaltimotaudin etenemisen hidastamiseksi. Nyt kolesterolista on saatu taas kaksi uutta tutkimusta. Norjalaistutkijat ovat todenneet, että statiinilääkkeiden tehoa nakertavat niiden sivuvaikutukset. Amerikasta taas tulee tutkimus, joka osoittaa, että uudet PCSK9:n estäjät eivät laske kolesterolia sydämen kannalta vaarallisen alas, vaikka niin on epäilty.

Norjalaistutkimuksessa oli mukana runsaat tuhat sairaalapotilasta, jotka olivat saaneet ensimmäisen tai uusiutuneen sydäntapahtuman kuten infarktin tai heille oli tehty ohitusleikkaus tai pallolaajennus. Potilaille tehtiin kliinisiä tutkimuksia ja heiltä otettiin verinäytteet sairaalajakson jälkeen 2–36 kuukauden aikana.

Yli puolet potilaista ei saavuttanut kolesterolin tavoitearvoja. Potilailla, jotka saivat statiinilääkkeistä sivuvaikutuksia, yleensä lihaskipuja, kolesterolin tavoitearvot jäivät kolme kertaa muita useammin saavuttamatta. Sosiaaliset, taloudelliset tai psykologiset tekijät eivät tähän vaikuttaneet.

Amerikkalaistutkijat analysoivat 14 aiemmin tehtyä tutkimusta, joissa oli selvitetty uusien PCSK9:n estäjien vaikutuksia sydänpotilailla. Niidenhän on pelätty laskevan huonon eli LDL-kolesterolitason jopa vaarallisen alhaiseksi. Näitä lääkkeitä käytetään yleensä potilailla, joille statiinit eivät näytä tuottavan tulosta.

Tutkijat havaitsivat, että vaikka LDL-tasot laskivat kahden vuoden lääkityksen jälkeen hyvin alas eli tasoon 0,65 mmol/l, potilailla ei ollut vakavia haittavaikutuksia, kuten diabetesta tuki- ja liikuntaelinten, hermoston tai sisäelinten sairauksia muita enempää. Tutkijat saivat kuitenkin viitteitä, että kaihi olisi uusia lääkkeitä käyttäneillä ollut muita yleisempää. Tässäkin suhteessa tulokset olivat kuitenkin vain viitteellisiä ja niiden varmistaminen vaatii lisätutkimuksia.

Tutkimukset julkaistiin European Journal of Preventive Cardiology - sekä Journal of the American College of Cardiology -lehdissä.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).