Ohita
Kuva Jarno Hämäläinen
Kuva Jarno Hämäläinen

Uutinen -

Sydänriskit vaihtelevat eri puolilla Eurooppaa

Yli neljä miljoonaa eurooppalaista menehtyy joka vuosi sydän- ja verisuonitautiin, lähes 1,5 miljoonaa ennenaikaisesti eli alle 75-vuotiaina. Näistä 700 000 kohtaa sydänkuoleman alle 65-vuotiaina. Tuoreen tilaston mukaan erot sydänsairastuvuudessa ovat kuitenkin suuret eri puolilla Eurooppaa.

EU:ssa pisimpään mukana olleissa 15 maassa kolmannes kuolemista johtuu sydän- ja verisuonitaudeista. EU:n ulkopuolella olevissa Euroopan maissa yli puolet kuolemista johtuu sydäntaudeista.

Sydänkuolemat ovat kuitenkin viimevuosien aikana tasaisesti vähentyneet. Nyt jo 12 Euroopan maassa miehet menehtyvät todennäköisemmin syöpään kuin sydäntautiin. Tämä suuntaus näkyi Ranskassa ja Espanjassa jo 1990-luvun lopulla. Toistaiseksi vain kahdessa maassa, Tanskassa ja Israelissa syöpä on ohittanut sydänsairaudet myös naisilla.

Runsaat yhdeksän prosenttia eurooppalaisista on viimeisen vuoden aikana kokenut sydän- ja verenkierto-ongelmia. Eniten näitä ongelmia on ollut miehillä Saksassa, Suomessa, Puolassa, Alankomaissa ja Itävallassa sekä naisilla Saksassa, Suomessa, Puolassa ja Sloveniassa. Suuressa osassa Eurooppaa sydänsairauksista johtuneet sairaalakäynnit ovatkin lisääntyneet.

Parhaiten sydäninfarktista selvisivät ruotsalaiset ja puolalaiset. Suomalaiset ja norjalaiset taas selvisivät parhaiten aivoverenkiertohäiriöistä. Äkillisen sydänkohtauksen jälkeen potilaat ovat olleet sairaalassa keskimäärin 6 – 7 päivää. Erot maiden välillä ovat tässäkin suuret, Tanskan neljästä päivästä Saksan yli kymmeneen päivään. Tilaston laatijat korostavat, että sairaalahoitojen lisääntyminen on selvää, koska yhä useampi eurooppalainen selviää hengissä sydänsairautensa kanssa. Sairaalajaksojen pituuserot taas selittynevät erilaisista hoitokäytännöistä ja maksujärjestelmistä.

Tiedot käyvät ilmi EuropeanHeart Journal -lehdessä julkaistusta epidemiologisesta selvityksestä.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).