Tiedote -

Kasvattamalla viikset tuet miesten syöpien tutkimusta

Marraskuu on Movember-kuukausi. Viiksiä kasvattavat miehet ja heitä tukevat naiset ilmestyvät jälleen kuukauden ajaksi edistämään miesten terveyttä raikkaalla tavalla.

Kerätyillä varoilla tuetaan kotimaista eturauhassyövän ja kivessyövän tutkimusta Syöpäsäätiöstä, joka toimii kampanjan kumppanina. Suomalaisten syöpätutkijoiden työtä rahoitetaan myös Movemberin maailmanlaajuisesta toimintaohjelmasta (Global Action Plan). Niissä eri maiden eturiviin eturauhassyöpätutkijat etsivät yhdessä ratkaisuja kaikkein haastavimpiin tutkimusongelmiin.   

Syöpäsäätiö myönsi ensimmäisen 200 000 euron Movember-suurapurahan huippututkimukseen vuonna 2012 professori Tapio Visakorven tutkimusryhmälle Tampereen yliopistoon. Tämän vuoden marraskuussa Syöpäsäätiö jakaa toisen samansuuruisen Movember-suurapurahan. Lisäksi kansainvälinen Movember-rahasto on tukenut suomalaista eturauhassyöpätutkimusta tähän mennessä noin 100 000 eurolla. Alkavan Movemberin tuotot kohdistetaan erityisesti valtakunnallisen eturauhassyövän laaturekisterin perustamiseen. Uusi rekisteri tukee syöpähoitojen kehittämistä.

Vuonna 2003 Australiassa perustettu kampanja kannustaa miehiä kasvattamaan viiksiä miesten terveyden puolesta jo 21 maassa.  Suomessa viidettä kertaa toteutetulla kampanjalla kerättiin viime vuonna 404 000 euroa yli 17 000 Mo Bron ja Sistan aktiivisen toiminnan ansiosta.

Vuoden 2014 Movemberiin on tulossa mukaan joukko tunnettuja suomalaisia, muun muassa koripalloilija Petteri Koponen, HP Parviainen Duudsoneista, tennistähti Jarkko Nieminen, urheilujoukkueita sekä runsas joukko kansanedustajia eduskunnan Miesverkoston puheenjohtajan Kari Uotilan johdolla.

- Viikseni herättivät viime marraskuussa runsaasti huomiota ja aiheuttivat pientä kuittailua kanssapelaajilta. Sitä kautta pääsin kuitenkin selittämään ihmisille, mistä viiksien kasvattamisessa ja Movemberissa on kysymys, ja näin levittämään tietoutta, Petteri Koponen kertoo.

- Toivon, että koko mahtava Susiyhteisö lähtee mukaan Movemberiin ja ryhtyy keräämään varoja hyvän asian puolesta, Koponen jatkaa.

Miten osallistun?

Miehet (Mo Brot) rekisteröityvät www.movember.com-sivulla viimeistään marraskuun alussa, ajelevat kasvonsa sileiksi marraskuun ensimmäisenä päivänä ja antavat viiksien kasvaa Movemberin loppuun. Miesten tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon tukijoita viiksienkasvatusprojektilleen.

Naiset (Mo Sistat) ovat yhtälailla tervetulleita Movemberiin.  He voivat ilmoittautua mukaan miesten tapaan tai ohjata hankkimansa tuen myös suoraan haluamalleen Mo Brolle ja tämän viiksienkasvatusprojektille.

Katso ohjeet ja lisätiedot rekisteröitymiseen osoitteessa www.movember.com.

Viimeisimmät uutiset ja päivän komeimmat viikset Facebookissa: http://www.facebook.com/MovemberSuomi

Tervetuloa mukaan!

Eturauhasen syöpä on miesten yleisin syöpä Suomessa. Siihen sairastuu yli 4 600 miestä vuosittain. Kivessyöpä on huomattavasti harvinaisempi, mutta siihen sairastuvat miehet ovat yleensä nuoria.

Lisätiedot:

Movember Suomi:
- Jarno Salmivuori, puh. 050 5929191, jarnos@yahoo.com
- Jan Walden, puh. 040 8380895, jan.walden@twkenterprise.fi

Syöpäsäätiö:
- pääsihteeri Sakari Karjalainen, puh. 0400 818 910, sakari.karjalainen@cancer.fi
- viestintäpäällikkö Kirsi Hakala, puh. 050 441 8748, kirsi.hakala@cancer.fi


Aiheet

  • Terveys, sairaanhoito, lääketiede

Kategoriat

  • movember
  • viikset
  • eturauhassyöpä
  • kivessyöpä
  • syöpä
  • syöpäsäätiö

Yhteyshenkilöt

Satu Lipponen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 50 563 4558