Tiedote -

Tamro palkitsee suomalaista terveystyötä – haku avoinna 12.11. saakka

Suomalainen terveydenhuolto on maailman huippua, ja terveysteknologia yksi viennin kasvualoista. Lääkejakelija ja terveysalan yhdistäjä Tamro nostaa parrasvaloihin suomalaisten terveyttä edistävää työtä palkitsemalla tammikuussa Vuoden Terveysteon ja Vuoden Terveysinnovaation. Neljättä kertaa järjestettävä Health Awards -kilpailu on alan ainoita tunnustuspalkintoja, joka tuo esiin tulevaisuuden lupauksia sekä antaa kiitosta ansioituneille toimijoille. Vuoden Terveysteko ja Vuoden Terveysinnovaatio palkitaan molemmat 5 000 euron rahapalkinnoin.

Voittajaehdokkaita etsitään avoimella kilpailulla

Health Awards -kilpailu on kaikille avoin, ja siihen voi osallistua lähettämällä perustellun ehdotuksen joko terveysteko- tai terveysinnovaatiokategoriaan www.healthawards.fi -sivustolla. Kilpailuehdotuksia voi jättää 12.11.2018 saakka.

Voittajien valinnassa painotetaan vaikutusta tavallisen suomalaisen terveyteen ja hyvinvointiin. Palkinnon voi saada esimerkiksi yksittäinen henkilö, yhdistys, järjestö, yritys, oppilaitos, kampanja, tempaus tai tutkimusryhmä. Palkittava työ ja innovaatio voi olla paikallinen tai valtakunnallinen, ja valinnassa painotetaan idean tai toiminnan laajentamismahdollisuuksia. Voittajat valitsee terveysalan ammattilaisista koostuva tuomaristo.

Palkitseminen on osa Tamron järjestämää terveysalan tulevaisuuteen suuntaavaa Health Awards & Foresight Forum -kokonaisuutta. Voittajat julkistetaan 24.1.2019 Health Awards & Foresight Forum -tilaisuudessa, joka kokoaa yhteen näkemyksellisiä terveysalan toimijoita, vaikuttajia ja päättäjiä.

Edellisen kerran Vuoden Terveystekona palkittiin Aivoliiton Korvaamaton kovalevy –verenpainekampanja ja Vuoden Terveysinnovaationa Nightingale Health Oy:n veritesti sydän- ja verisuonisairauksien tunnistamiseen.


Lisätietoja

Hanne Bergholm, markkinoinnin ja viestinnän päällikkö, hanne.bergholm@tamro.com,
puh. 040 837 0136

Aiheet

  • Yritystoimi

Tamro Oyj

Tamro on Suomen johtava lääkkeiden ja terveystuotteiden jakelija sekä palveluntarjoaja. Huolehdimme lääkkeet ja terveystuotteet laadukkaasti ja turvallisesti kuluttajien saataville kaikkialle Suomessa.

Tamro on yhdistäjä, joka nivoo terveystoimialan eri toimijat yhteen ja luo pohjan terveystoimialan yhteiselle kehitykselle. Kehitämme suomalaista terveydenhuoltoa ja suomalaisten hyvinvointia tarmolla ja sydämellä. Tamro Oyj kuuluu PHOENIX-konserniin, joka on Euroopan johtava terveystoimialan palveluiden tuottaja.

Yhteyshenkilöt

Outi Puolakka

Lehdistön yhteyshenkilö viestintäpäällikkö 040 589 8070

Hanne Bergholm

Lehdistön yhteyshenkilö markkinoinnin ja viestinnän päällikkö 040 837 0136