Ohita
TCS Suomen pyörätuolicurlingmaajoukkueen kumppaniksi

Tiedote -

TCS Suomen pyörätuolicurlingmaajoukkueen kumppaniksi

- Suomi on ensimmäistä kertaa mukana paralympialaisten curlingissa

- Yhteistyö on osa Tata Consultancy Servicesin jatkuvaa yhteiskuntavastuuohjelmaa, jossa tuetaan yhteisöjä Suomessa ja Euroopassa 


TCS on solminut yhteistyösopimuksen Suomen pyörätuolicurling maajoukkueen kanssa ja tukee joukkuetta Sotsin talviparalympialaisissa (7.-16.3.2014). TCS:n ja joukkueen yhteistyösopimus on vuoden mittainen. Yhteistyön myötä joukkueelle tarjotaan tukea varusteiden, kuljetuksien ja laitteiden, kuten matkapuhelinten, muodossa. Tata Consultancy Services (TCS) on johtava IT-palveluja, konsultointia ja yritysratkaisuja tarjoava yritys.

Suomen maajoukkue selvitti tiensä vuoden 2014 talviparalympialaisiin vuoden 2013 pyörätuolicurlingin maailmanmestaruuskisoissa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomi taistelee lajissa mitaleista paralympialaisissa. Sotsissa kultamitalia pyörätuolicurlingissa tavoittelee yhteensä kymmenen joukkuetta.

“Olimme todella innoissamme, kun selvitimme tiemme kisoihin viime vuonna pyörätuolicurlingin maailmanmestaruuskisoissa. Sen jälkeen olemme tehneet töitä entistä enemmän, jotta pystymme huippusuoritukseen Sotsissa. Olemme todella innoissamme ja haluamme tehdä suomalaiset ylpeiksi. Olemme kiitollisia TCS:lle, joka muuten sattumalta on myös työnantajani, tuesta tärkeällä valmistautumiskaudellamme”, sanoo joukkueen kapteeni Markku Karjalainen.

TCS tukee useita maailmanlaajuisia hankkeita, jotka keskittyvät edistämään osaamisen ja taitojen kehittämistä, kestävää kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia. Euroopassa yhtiö on pääyhteistyökumppani sekä TCS Amsterdam -maratonille, joka kerää tärkeitä varoja syöpätutkimukselle että Berliinin maratonille. Yhtiö on lisäksi juuri käynnistänyt toisen hankkeen Suomessa, jossa TCS auttaa suomalaisia startup-yrityksiä maailmalle. Yhtiö esitteli viisi mullistavaa teknologiaa kehittänyttä suomalaista startup-yritystä Piilaaksossa vuoden 2014 helmikuussa.

“Vastaavien hankkeiden tukeminen ja osallistuminen yhteiskuntaan on tärkeä osa yhtiömme arvoja, samalla kun liiketoimintamme kasvaa Suomessa. Suomen pyörätuolicurling maajoukkue on hieno esimerkki siitä, miten keskittämällä energiansa oikein, pystyy uskomattomiin suorituksiin huolimatta todennäköisyyksistä. Joukkue on hieno ilmentymä suomalaisesta sisusta ja meille on etuoikeus olla tukemassa joukkuetta heidän matkallaan kohti olympiaunelmaa. Toivotan koko Suomen TCS:n – työntekijöiden, asiakkaiden ja kumppaneiden – puolesta joukkueelle menestystä Sochissa ja sen jälkeen”, Sanoo yhtiön suomen maajohtaja, Ruchikar Dalela.

Suomen Paralympiakomitean pääsihteerin Tiina Kivisaaren mukaan, “Sotsin paralympialaisissa kilpailee yli 700 urheilijaa 45 maasta. Tänä vuonna Suomi onnistui läpäisemään joka viidennet karsinnat kuudesta, ja meiltä lähtee kilpailemaan isompi joukkue kuin koskaan aiemmin. Uusien lajien ja urheilijoiden myötä kilpailu kasvaa ja mielenkiinto paralympialaisia kohtaan nousee. Suomen Paralympiakomitean puolesta olemme kiitollisia tuesta, jota yhteistyö on tarjonnut mahdollistaen samalla pyörätuolicurlingjoukkueelle vielä paremmat mahdollisuudet tuoda kotiin kultaa Sotsista.”

Seuraa ja tue joukkuetta Sotsissa Facebookissa: www.facebook.com/WheelchairCurlingTeamFinland #ReleaseYourRock

Pyörätuolicurlingista:
Curlingia kuvaillaan usein “shakiksi jäällä”. Pyörätuolicurling on curlingin muoto, jota pelaavat pyörätuolia päivittäisessä elämässään käyttävät ihmiset. Lajissa yhdistyvät taktiikka- ja heittotaito. Suurimpina eroina peruspeliin ovat sekajoukkueet, heittäminen ja harjaaminen: pyörätuolicurlingissa kiviä ei harjata ja heittäminen tapahtuu paikaltaan. Koska kiviä ei harjata, korostuu heiton voiman ja tarkkuuden merkitys lajissa entisestään.


Aiheet


Tata Consultancy Services (TCS), on johtava IT-palvelujaliiketoimintaratkaisuja ja konsultointipalveluja tarjoava yritys, joka auttaa asiakkaitaan menestymään globaalissa liiketoiminnassa. TCS tarjoaa konsultointipohjaisen, integroidun IT-palvelutarjoaman ohjelmistokehitysalan johtavan Global Network Delivery -mallin kautta. TCS kuuluu Tata Groupiin, joka on Intian suurin teollisuuden monialayritys. TCS:ssä työskentelee yli 276 000 korkeasti koulutettua IT-alan konsulttia 44 maassa.  Konsernin liikevaihto 31.03.13 päättyneellä tilivuodella oli 11,6 miljardia dollaria. Yritys on listattuna Intian kansallisessa pörssissä sekä Mumbain pörssissä.  Lisätietoja osoitteesta www.tcs.com/.


TCS:n yhteystiedot medialle:

Suomi/Pohjoismaat: 
Email: rami.saarela@zipipopfreud.fi | kristina@morsingpr.dk
Puhelin: +358 50 5252 173 | +45 53 61 02 00
Global: 
Email: pradipta.bagchi@tcs.com 
Puhelin: +91 22 6778 9999
Eurooppa / UK:
Email: abhinav.kumar@tcs.com | ashish.babu@tcs.com 
Puhelin: +32 2282 1927 | +44 078 418 92227
Intia:
Email: h.ramachandra@tcs.com | shamala.p@tcs.com 
Puhelin: +91 22 6778 9078 | +91 22 6778 9081
USA / Kanada:
Email: b.trounson@tcs.com 
Puhelin: +1 646 313 4594
Aasia ja tyynimeri:
Email: sean.davidson@tcs.com 
Puhelin: +65 9139 3668


Yhteyshenkilöt

Roland Bägén

Roland Bägén

Lehdistön yhteyshenkilö Nordic Head of Marketing & Communication 0046703178024

Liittyvä sisältö

Tata Consultancy Services (TCS)

TCS on globaali IT-palveluita, konsultointia ja liiketoimintaratkaisuja tarjoava yhtiö, joka on toiminut monien maailman suurimpien yritysten muutoskumppanina jo yli 56 vuoden ajan.

TCS on osa Tata-konsernia, joka on Intian suurin teollinen monialayritys. TCS työllistää yli 601 000 huippupätevää konsulttia 55 maassa ja sen liikevaihto oli 31.3.2024 päättyneellä tilikaudella 29 miljardia Yhdysvaltain dollaria. TCS on listattu BSE- ja National Stock Exchange -pörsseissä Intiassa. TCS:n proaktiivinen asennoituminen ilmastonmuutokseen ja palkittu työ yhteisöjen hyväksi eri puolilla maailmaa on tuonut yhtiölle aseman merkittävissä kestävän kehityksen mittareissa, kuten MSCI Global Sustainability Index ja FTSE4Good Emerging Index.

TCS Pohjoismaissa

TCS on toiminut Pohjoismaissa vuodesta 1991. Yrityksen suomalaisia, ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia asiakkaita palvelee kaikkiaan 20 000 asiantuntijaa. Viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana TCS:n asiakkaat ovat joka vuosi valinneet yrityksen parhaaksi IT-konsultointipalvelujen toimittajaksi Pohjoismaissa. TCS on myös saanut huipputyönantajan Top Employer -tunnustuksen Suomessa neljä vuotta peräkkäin.

Lisätietoja osoitteessa www.tcs.com.

Tata Consultancy Services TCS
Itämerenkatu 5
00180 Helsinki
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa