Ohita

Tiedote -

Toimintakulttuurin haasteet vaikuttavat Big Data -hankkeiden menestykseen

Toimintakulttuurin muutoksia voi käyttää hyväksi uusien toimintatapojen käyttöönoton parantamiseksi,

kertoo TCS:n globaali trendiraportti

·  79 % yhtiöistä jotka ovat edelläkävijöitä Big Datan hyödyntämisessä tekee analyysejä myös liiketoimintayksiköidensä ulkopuolelta, 42 % käyttää olemassa olevia IT-toimintojaan ja 37 % on luonut erilliset Big Data -toiminnot.

·  Yhdysvalloissa on eniten Big Data -hankkeita (68 %) ja seuraavina ovat Latinalainen Amerikka (51 %), Eurooppa (45 %) sekä Tyynenmeren Aasia (39 %).

·  Vähittäismyyntiyritykset odottavat suurinta tuottoa sijoituksille (50 %).

Helsinki, 26. maaliskuuta 2013: Suurimpia haasteita yrityksille Big Data -hankkeiden toteuttamisessa on saada eri liiketoimintayksiköt jakamaan tietoja keskenään sekä määrittää mitä tietoja käytetään eri päätöksentekoprosesseihin. Näiden kahden toimintakulttuuriin liittyvän haasteen jälkeen tärkeimpänä oli teknologinen haaste: miten Big Data –hankkeissa pystytään käsittelemään niihin liittyviä suuria tietomääriä sekä tiedon monimuotoisuutta ja nopeaa uuden tiedon syntymistä1. Asia selviää globaalista tutkimuksestta nimeltä The Emerging Big Returns from Big Data. Tutkimuksen tilasi johtava IT-palveluja, liiketoimintaratkaisuja ja ulkoistuspalveluja tarjoava yritys Tata Consultancy Services (TCS) (BSE: 532540, NSE: TCS). Tutkimus kertoo myös, miten johtajat joiden vastuulla Big Data on2 eroavat hitaammin asian omaksuneista3 sekä minkälaisia tuottoja yritykset odottavat investoinneilleen.

“Big Data:lla on valtava potentiaali ja aikaiset omaksujat odottavat investoinneilleen suuria tuottoja. Teknologian haasteiden voittaminen on kuitenkin vain osa kokonaisuutta. Yritysten on harkittava tarkkaan, miten Big Data -hankkeet sopivat heidän organisaatioonsa, miten sisäisten tietojärjestelmien raja-aidat saadaan kaadettu ja katsottua pidemmälle tiedon käsittelyssä. Omaksumisen nopeuttamiseksi yritysten on myös harkittava muutoksia organisaation toimintakulttuuriin, jotta Big Data -aloitteista saataisiin kaikki irti,.” arvio Satya Ramaswamy (Vice President & Global Head of Mobility and Next Gen Solutions) TCS:ltä.

Johtajat ja hitaat omaksujat

Edelläkävijät Big Data -hankkeissa eroavat hitaista omaksujista kolmella tärkeällä tavalla: missä Big Data -tietoja analysoidaan ja käsitellään, minkälaista dataa käytetään ja miten paljon yritykset investoivat Big Data -toimintoihin.

·  Edelläkävijät Big Datan -hyödyntämisessä tekevät analyysejä myös liiketoimintayksiköiden ulkopuolelta, 79 % yrityksistä käyttää olemassa olevia IT-toimintojaan tai erillisiä Big Data -toimintoja – ja vain 21 % tekee analyysit liiketoimintayksiköissä. Hitaista omaksujista puolestaan vain 68 % tekee analyysejä liiketoimintayksiköiden ulkopuolella.

·  Johtavat yritykset käyttävät myös enemmän järjestämätöntä ja osittain järjestettyä dataa (55 %) sekä ulkoista dataa (37 %) kuin hitaammin asian omaksuvat yritykset, joista 46 % käyttää järjestämätöntä ja osittain järjestettyä dataa ja 26 % ulkoista dataa.

·  Selvimmät erot näkyvät Big Data -investoinneissa: johtavat yritykset käyttivät 24 miljoonaa dollaria vuonna 2012 ja uskovat käyttävänsä 26 miljoonaa dollaria vuonna 2015. Hitaat omaksujat käyttivät 7 miljoonaa dollaria vuonna 2012 ja odottavat tason nousevan 13 miljoonaan dollariin vuonna 2015.

Riippumatta siitä onko kyse johtavista vai hitaista omaksujista, lähes puolet (44 %) Big Data -investoinneista on käytetty tuottoa lisääviin toimintoihin: myyntiin, markkinointiin, tutkimus- ja kehitystyöhön sekä uusien tuotteiden kehittämiseen. Paljon vähemmän (24 %) on käytetty back office -toimintoihin, kuten IT, rahoitus ja henkilöstöasiat.

Big Data -hankkeita eniten Yhdysvalloissa

Alueellisesti tarkasteltaessa Big Data -hankkeita on eniten Yhdysvalloissa (68 %) ja seuraavina ovat Latinalainen Amerikka (51 %), Eurooppa (45 %) sekä Tyynenmeren Aasia (39 %).

Vähittäiskauppa on Big Datan edelläkävijä

Haasteista ja vaihtelevasta menestyksestä huolimatta monet yritykset odottavat suurta tuottoa Big Data -investoinneilleen. Vuoden 2012 aikana Big Data -hankkeita toteuttaneista yrityksistä 43 % uskoi tuoton olevan yli 25 % vuonna 2012. Big Data -edelläkävijöistä löytyy eniten vähittäismyyntialan yrityksiä ja niistä 35 % odotti investointien tuoton olevan yli 50 % vuonna 2012. Seuraavina tulevat energia ja luonnonvarat (33 %), pankki- ja finanssipalvelut (33 %), korkea teknologia (27 %) sekä media ja viihde (25 %). Viimeisenä tulevat kulutustarvikealan yritykset, joista vain 17 % odotti yli 50 %:n tuottoa vuonna 2012.

Eri alojen välillä olevien erojen lisäksi tuotto-odotuksissa oli myös maantieteellisiä eroja. Tyynenmeren Aasian alueella oli suurimmat tuotto-odotukset (71 %) ja seuraavina olivat Latinalainen Amerikka (64 %) ja Eurooppa (43 %). Alhaisinta tuottoa investoinneille odotettiin Yhdysvalloissa (37 %).

“Pohjoismaissa on perinteisesti investoitu paljon analyysiteknologiaan. Big Data -teknologia tarjoaa mahdollisuuksia laajentaa analytiikkaa ja saada paljon käyttökelpoisempia analyysituloksia. Se merkitsee myös sitä, että on unohdettava vanhat tavat suhtautua analytiikkaan, liitettävä se kiinteästi liiketoimintaan ja murrettava tietovarantojen väliset rajat”, sanoo Amit Bajaj, TCS:n Pohjois-Euroopan johtaja.

Lisätietoja osoitteesta www.tcs.com/BigDataStudy

Alaviitteet:

1 Kun osanottajilta kysyttiin, “mitkä ovat suurimpia haasteita taloudellisen hyödyn saamiselle Big Data -hankkeissa?”, yleisimmät vastaukset olivat:

1.  Tietojen jakaminen eri liiketoimintayksiköiden kesken

2.  Selviäminen suurista tietomääristä, tiedon nopeasta kertymisestä sekä tiedon monimuotoisuudesta

3.  Liiketoimintaan liittyvissä päätösprosesseissa käytettävien tietojen määrittely (sekä järjestetyt että järjestämättömät, sisäiset että ulkoiset tiedot)

4.  Luottamuksen luominen Big Data -sovellusten tietoja käsittelevien ja niiden tuloksia esittelevien asiantuntijoiden sekä yritysjohtajien välille.

5.  Asiantuntijoiden löytäminen ja palkkaaminen hallitsemaan suuria määriä järjestettyä ja järjestämätöntä tietoa ja löytämään analyyseistä käyttökelpoisia tuloksia.

2Edelläkävijät = Yritykset, jotka odottivat yli 50 % tuottoa Big Data -ohjelmiin tehdyistä investoinneistaan vuonna 2012.

3Hitaat omaksujat = Yritykset, jotka odottivat negatiivista tai enintään 25 % tuottoa Big Data -ohjelmiin tehdyistä investoinneistaan vuonna 2012.

Tietoa toimittajille:

TCS suunnitteli tutkimuksen siten, että siinä keskityttiin kuluttajatuotteiden ja -palvelujen yrityksiin neljällä eri alueella: Pohjois-Amerikassa, Euroopassa, Tyynenmeren Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Tutkimuksen toteutti verkossa ResearchNow ja siihen osallistui 1 217 vastaajaa (joista 643 oli toteuttanut Big Data -hankkeita ja suoritti siten 23 kysymyksen kyselyn kokonaisuudessaan). Lisäksi kahdessatoista yrityksessä, jossa oli tunnistettu hyviä toimintatapoja,  tehtiin kvalitatiivisia haastatteluita.

Seuraa TCS:ää Twitterissä.

Tilaa TCS:n lehdistötiedotteiden RSS-syöte .

TCS - Mediayhteydet:

Pohjoismaat:

Sähköposti: kristina@morsingpr.dk

Puhelin: +45 53 61 02 00

Eurooppa: 
Sähköposti: abhinav.kumar@tcs.com 
Puhelin: +32 22 82 19 27


Aiheet


Tata Consultancy Services is an IT servicesconsulting and business solutions organization that delivers real results to global business, ensuring a level of certainty no other firm can match. TCS offers a consulting-led, integrated portfolio of ITBPO,infrastructureengineering and assurance services. This is delivered through its unique Global Network Delivery Model™, recognised as the benchmark of excellence in software development. A part of the Tata group, India’s largest industrial conglomerate, TCS has over 276,000 of the world’s best-trained consultants in 44 countries. The company generated consolidated revenues of US $11.6 billion for year ended March 31, 2013 and is listed on the National Stock Exchange and Bombay Stock Exchange in India. For more information, visit us at www.tcs.com.


Yhteyshenkilöt

Roland Bägén

Roland Bägén

Lehdistön yhteyshenkilö Nordic Head of Marketing & Communication 0046703178024

Tata Consultancy Services (TCS)

TCS on globaali IT-palveluita, konsultointia ja liiketoimintaratkaisuja tarjoava yhtiö, joka on toiminut monien maailman suurimpien yritysten muutoskumppanina jo yli 56 vuoden ajan.

TCS on osa Tata-konsernia, joka on Intian suurin teollinen monialayritys. TCS työllistää yli 601 000 huippupätevää konsulttia 55 maassa ja sen liikevaihto oli 31.3.2024 päättyneellä tilikaudella 29 miljardia Yhdysvaltain dollaria. TCS on listattu BSE- ja National Stock Exchange -pörsseissä Intiassa. TCS:n proaktiivinen asennoituminen ilmastonmuutokseen ja palkittu työ yhteisöjen hyväksi eri puolilla maailmaa on tuonut yhtiölle aseman merkittävissä kestävän kehityksen mittareissa, kuten MSCI Global Sustainability Index ja FTSE4Good Emerging Index.

TCS Pohjoismaissa

TCS on toiminut Pohjoismaissa vuodesta 1991. Yrityksen suomalaisia, ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia asiakkaita palvelee kaikkiaan 20 000 asiantuntijaa. Viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana TCS:n asiakkaat ovat joka vuosi valinneet yrityksen parhaaksi IT-konsultointipalvelujen toimittajaksi Pohjoismaissa. TCS on myös saanut huipputyönantajan Top Employer -tunnustuksen Suomessa neljä vuotta peräkkäin.

Lisätietoja osoitteessa www.tcs.com.

Tata Consultancy Services TCS
Itämerenkatu 5
00180 Helsinki
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa