Ohita
Juomarahakäytännöt talven suosituissa lomamaissa

Tiedote -

Juomarahakäytännöt talven suosituissa lomamaissa

Ulkomaan lomamatkalla tulee usein mieleen, pitäisikö eri palveluammateissa työskenteleville antaa juomarahaa. Ja kuinka paljon sitä pitäisi antaa? Asiaa kysytään usein myös Tjäreborgin oppailta lomakohteissa. Usein pelkkä ystävällinen kiitos riittää, kun taas joissakin tapauksissa juomarahaa arvostetaan ja odotetaan.

Juomarahakäytäntöä selvittääkseen kysyi Tjäreborg asiaa oppailtaan sekä yhteistyökumppaneiltaan 12 talven suosituimmassa lomamaassa. Saatujen tietojen perusteella on koottu suuntaa antava lista juomarahasuosituksista eri palveluammateissa työskenteleville. Luonnollisesti myös saadun palvelun laatu vaikuttaa juomarahaan.

– Joissakin maissa juomaraha on tärkeä osa palkkaa, kun taas joissakin maissa se on tuntematon käsite. USA:ssa on melkein mahdotonta selvitä ilman juomarahan antamista. Juomaraha tulee myös suhteuttaa maan hintatasoon ja ravintolaskun loppusummaan,
sanoo Anu Niemelä, Tjäreborgin maajohtaja.

All Inclusive -hotellissa lomaillessa voi antaa pienen juomarahan baarin ja ravintolan henkilökunnalle niissä maissa, joissa on tapana antaa juomarahaa. Huoneen siivoojalle kannattaa antaa puolet viikon mahdollisesta juomarahasta jo loman alussa. Näin voi loman aikana saada vieläkin parempaa palvelua. Yleensä on suositeltavaa antaa juomaraha kunkin maan omassa valuutassa, jotta juomarahan saajan ei tarvitse mennä pankkiin vaihtamaan rahaa.

Dominikaaninen tasavalta (valuutta: peso, DOP. 1 DOP vastaa n. 0,02 euroa. 1 USD vastaa n. 0,90 euroa).
Siivooja: Palkkataso maassa on matala, noin 190-210 euroa kuukaudessa. Sopiva tippi on 1 USD per henkilö per yö.
Piccolo: 1-2 USD per matkalaukku.
Tarjoilija: Dominikaanisessa tasavallassa lomaillaan hyvin usein All Inclusive -hotelleissa. Buffet-ravintolassa suositeltava juomaraha on 1 USD per päivä ja pöytiin tarjoiltaessa hieman enemmän. Kun aterialla tarjoillaan hummeria, hanhenmaksaa ja hienoja viinejä, voi juomarahaa antaa 3 – 4 USD per henkilö.
Taksinkuljettaja: Juomarahaa ei odoteta, koska takseilla on ”turistihinnat”.
Kampaaja/parturi: 1-2 USD tai 50-100 pesoa.
Kommentit: Varsinkin Punta Canan alueella asutaan usein All Inclusive -hotelleissa. Baareissa odotetaan muutaman dollarin tippiä. Iso osa maassa lomailevista turisteista on amerikkalaisia ja he ovat tuoneet mukanaan tippikulttuurin. Jos pelaa kasinolla ja voittaa isomman summan, odotetaan voiton maksun yhteydessä noin viiden prosentin juomarahaa. Juomarahat halutaan mielellään dollareissa.

Thaimaa (valuutta THB – baht. 1 THB vastaa noin 0,028 euroa).
Siivooja: 50 THB per päivä per huone.
Piccolo: 50 THB per matkalaukku, luksushotelleissa hieman enemmän.
Tarjoilija: Noin 10 prosenttia laskun loppusummasta, ellei laskussa ole mukana jo ”service charge” -veloitusta. Jos palvelumaksu sisältyy, voi laskun loppusumman pyöristää seuraavaan lähimpään 100 bahtiin. Juomarahat jaetaan ravintolassa koko henkilökunnan kesken.
Taksinkuljettaja: Juomarahaa ei odoteta silloin kun taksamittari ei ole päällä, esimerkiksi tuk-tukilla ajettaessa. Tällöin tippi on jo laskettu matkan hintaan. Kun taksin taksamittari on päällä, on tavallista antaa 5-10 prosentin tippi.
Kampaaja/parturi: 5-10 prosenttia riippuen kauneussalongin tasosta.
Kommentit: Tarjoilijan päiväpalkka Thaimaassa on n. 400 bahtia, joten juomaraha tulee suhteuttaa palkkaan. Kannattaa välttää juomarahan antamista kolikkoina, sillä sitä pidetään epäkohteliaana. Jos saa vaihtorahan takaisin kolikkoina, voi ne hyvin antaa tippeinä. Hieroja odottaa saavansa noin 100 bahtin tipin.

Meksiko (valuutta MXN – Meksikon peso. 1 MXN vastaa noin 0,052 euroa).
Siivooja: Noin 1 USD per päivä per huone.
Piccolo: 1 USD per matkalaukku.
Tarjoilija: Noin 10-15 prosenttia laskun loppusummasta, jos ”service charge” -veloitusta ei ole lisätty laskuun. Koska amerikkalaiset turistit jättävät usein paljon juomarahaa, ovat odotukset kasvaneet ja usein odotetaan jopa 15-20 prosentin juomarahaa.
Taksinkuljettaja: Juomarahaa ei odoteta.
Kampaaja/parturi: Hotellien kampauspalveluita käytettäessä ei yleensä jätetä juomarahaa, mutta paikallisissa kampaamoissa on tavallista antaa 10 prosentin juomaraha. Jos ottaa manikyyrin tai pedikyyrin, voi antaa 1-3 dollarin juomarahan, mikäli on tyytyväinen.
Kommentit: Juomarahakäytäntö on laaja. Esimerkiksi ravintoloissa esiintyvät meksikolaiset musikantit odottavat saavansa juomarahaa noin viisi dollaria per pöytä.

Kuuba (valuutta CUC – peso convertible, Kuuban vaihdettava peso, 1 CUC vastaa yhtä USA:n dollaria).
Siivooja: 1 CUC per henkilö per päivä.
Piccolo: 1 CUC per matkalaukku.
Tarjoilija: 5 prosenttia laskun loppusummasta ja 10 prosenttia, jos laskuun ei ole lisätty ”service charge” -veloitusta. All Inclusive -hotelleissa 1 CUC per henkilö per päivä.
Taksinkuljettaja: Lyhyemmillä matkoilla 1 CUC tai loppusumman pyöristäminen ylöspäin. Pidemmillä matkoilla ja retkillä odotetaan isompaa juomarahaa, riippuen matkan pituudesta ja siitä, miten tyytyväinen on matkaan ollut.
Kampaaja/parturi: 1-2 CUC tai 10 prosenttia laskun loppusummasta.
Kommentit: Juomarahaa odotetaan yleensä aina hotelleissa, ravintoloissa, baareissa. Myös bussinkuljettajat ja paikallisoppaat toivovat juomarahaa. Hyvä nyrkkisääntö on antaa noin 1 CUC per henkilö per päivä. Juomaraha otetaan mieluiten vastaa dollareissa ja euroissa.

Intia, Goa (valuutta: INR – Intian rupia. 1 INR vastaa noin 0,013 euroa).
Siivooja: Noin 200 INR per henkilö per viikko.
Piccolo: 50 INR per matkalaukku.
Tarjoilija: Noin 10 prosenttia laskun loppusummasta.
Taksinkuljettaja: Juomarahaa ei odoteta, koska se on laskettu mukaan sovittuun hintaan.
Kampaaja/parturi: Juomarahaa ei odoteta, vaikka kampaajalla käynti onkin hyvin edullista.
Kommentti: Juomaraha otetaan mieluummin vastaan euroina tai dollareina kuin paikallisessa valuutassa.

USA (valuutta: USD – 1 US dollari vastaa noin 0,89 euroa).
Siivooja: 2-3 USD per henkilö per yö. Hieman enemmän luksushotellissa.
Piccolo: 1-2 USD per matkalaukku. Jos laukut ovat hyvin painavia, annetaan tippiä vähän enemmän.
Tarjoilija: Kaikki odottavat saavansa juomarahaa. Jos antaa 10 % tarkoittaa se sitä, että ei ole ollut tyytyväinen. 15-20 prosentin juomaraha kertoo, että palvelu on ollut hyvää, kun taas 20-25 prosentin juomaraha kertoo, että palveluun on oltu erittäin tyytyväisiä. Suurkaupungeissa 20 prosentin tippiä pidetään sopivana. Baarimikko odottaa saavansa 1-2 dollaria per drinkki.
Taksinkuljettaja: 10-15 prosenttia saadusta palvelusta riippuen.
Kampaaja/parturi: 15-20 prosenttia.
Kommentit: Joissakin osavaltioissa palvelualoilla 7 dollarin minimituntipalkka on sallittua. Sen sijaan esim. New Yorkissa minimituntipalkka on 15 dollaria. Juomaraha on näin monin paikoin oleellinen osa palkkaa. Jos ruokaseurueeseen kuuluu enemmän kuin kuusi henkilöä, on tavallista laittaa laskun loppusummaan suoraan 25 prosenttia. Itsepalveluravintoloissa ei ole tapana antaa juomarahaa. Kengänkiillottajalle voi antaa 2-3 dollarin tipin, kun taas esimerkiksi tatuoinnin tekijä odottaa 10-20 prosentin juomarahaa.

Portugali/Madeira
Siivooja: Noin 5 euroa per henkilö per viikko.
Piccolo: 0,5 euro per matkalaukku.
Tarjoilija: Turistialueilla ravintoloissa odotetaan 5-10 prosentin juomarahaa.
Taksinkuljettaja: Summa pyöristetään ylöspäin.
Kampaaja/parturi: Noin 1 euro.
Kommentti: Palveluammateissa työskentelevät odottavat yleisesti pientä juomarahaa.

Espanja, Kanariansaaret mukaan lukien
Siivooja: Noin 5 euroa per henkilö per viikko.
Piccolo: Noin yksi euro per matkalaukku.
Tarjoilija: Kun on nauttinut vain kahvikupillisen, ei juomarahaa anneta. Ravintoloissa voi antaa muutaman euron juomarahan riippuen laskun suuruudesta ja saadun palvelun laadusta.
Taksinkuljettaja: Ei juomarahaa.
Kampaaja/parturi: 1-2 euroa.
Kommentti: Itse espanjalaiset antavat nykyään yhä vähemmän juomarahaa.

Englanti (valuutta: GBP – Englannin punta. 1 punta vastaa n. 1,20 euroa).
Siivooja: Noin yksi punta per yö.
Piccolo: Kaksi puntaa per matkalaukku.
Tarjoilija: Jos laskun loppusummaan ei ole lisätty palvelumaksua, annetaan juomarahaa noin 10 prosenttia. Kaikilla työntekijöillä palvelualoilla on ollut vuodesta 2016 lähtien vähintään 7,20 punnan tuntipalkka.
Taksinkuljettaja
: 10 prosenttia.
Kampaaja/parturi: Ei juomarahaa tai enintään yksi punta.
Kommentit: Suurkaupungeissa ollaan varovaisempia juomarahan antamisen kanssa. Pubeissa on epätavallista antaa juomarahaa, vaikka juomaraha otetaankin mielellään vastaan.

Ranska
Siivooja: Nykyään ei ole enää kovin yleistä jättää juomarahaa, ellei ole saanut erityisen hyvää palvelua.
Piccolo: 1-2 euroa per matkalaukku riippuen hotellin tasosta.
Tarjoilija: Lain mukaan laskun loppusummaan on aina lisätty 15 prosentin palvelumaksu. Jos palveluun on ollut tyytyväinen, voi antaa 1-2 euroa ylimääräistä juomarahaa.
Taksinkuljettaja: Enintään yksi euro tai summan voi pyöristää seuraavaan euroon.
Kampaaja/parturi: Yleensä 1-2 euroa.
Kommentti: Palvelumaksu on yleensä sisällytetty aina palvelun hintaan eikä tietyn prosentin suuruisia juomarahoja tarvitse maksaa.

Itävalta
Siivooja: 1 euro per henkilö per yö.
Piccolo: 1 euro per matkalaukku.
Tarjoilija: ”Service charge” on mukana laskussa, mutta jos on tyytyväinen palveluun, voi laskun loppusummaa pyöristää parilla eurolla ylöspäin. Moottoriteiden ravintoloissa palvelumaksu on myös sisällytetty laskuun.
Taksinkuljettaja: Noin 10 prosenttia.
Kampaaja/parturi: 5-10 prosenttia.
Kommentti: Monista palveluista odotetaan pientä tippiä. Esimerkiksi toileteissa työskenteleville palveluhenkilöille on tapana antaa vähintään 50 sentin tippi.

Italia
Siivooja: 1-2 euroa per henkilö per yö.
Piccolo: 1-2 euroa per matkalaukku.
Tarjoilija: 20 prosentin palvelumaksu on lisätty laskun loppusummaan. Jos on ollut erityisen tyytyväinen ruokaan ja palveluun, voi antaa muutaman euron ylimääräistä.
Taksinkuljettaja: Juomarahaa ei odoteta.
Kampaaja/parturi: Tippiä ei yleensä jätetä.
Kommentti: Huoltoasemilla annetaan 1-2 euroa tippiä silloin kun saa apua esim. tuulilasin pesemisessä tai ilmanpaineen tarkistamisessa.

Risteilyt (valuuttana risteilyillä on joko USD tai euro).
Hyttihenkilökunta: 4-4,50 USD per henkilö per päivä.
Tarjoilija: 4-4,50 USD per henkilö per päivä sekä lisäksi hovimestarille 1 USD per päivä.
Kommentit: Juomarahat kuuluvat hyvin usein risteilyn hintaan, eikä niitä tarvitse maksaa erikseen. Jos ne eivät kuulu hintaan, maksetaan ne risteilyn lopussa. Kirjekuoret juomarahoja varten toimitetaan hyttiin tai juomarahat lisätään risteilyn viimeisenä päivänä maksettavaan loppulaskuun.


Lisätietoja: Jessica Virtanen, tuotepäällikkö, puh. 040 524 7116, jessica.virtanen@tjareborg.fi

Aiheet


http://www.tjareborg.fi/

Tjäreborg on toiminut Suomessa matkanjärjestäjänä vuodesta 1966 lähtien. Tjäreborgin tarjonnassa on yli 400 matkakohdetta yli 50 maassa. Tjäreborg myy tilauslennoilla tehtäviä valmismatkoja, reittilennoilla tehtäviä kaupunki- ja kaukomatkoja, risteilyjä, Formula 1 -matkoja sekä lentolippuja ja hotellimajoituksia. Tjäreborgin vuosittainen matkustajamäärä on n. 185.000. Tjäreborg on osa Thomas Cook Northern Europe -konsernia, joka on Pohjoismaiden suurin matkanjärjestäjäkonserni ja johon kuuluvat matkanjärjestäjät Ving Ruotsissa ja Norjassa, Spies Tanskassa sekä tilauslentoyhtiö Thomas Cook Airlines Scandinavia. Thomas Cook Northern Europe on osa kansainvälistä matkailualan konsernia Thomas Cook Group plc:tä, joka on noteerattu Lontoon pörssissä. Thomas Cook Group plc:n vuosittainen matkustajamäärä on n. 19 miljoonaa.

Yhteyshenkilöt

Lehdistön päivystyspuhelin

Lehdistön päivystyspuhelin

Lehdistön yhteyshenkilö +358438248809
Jessica Virtanen

Jessica Virtanen

Lehdistön yhteyshenkilö Maajohtaja +358405247116

Tjäreborg - Nordic Leisure Travel Group

Tjäreborg on toiminut Suomessa matkanjärjestäjänä vuodesta 1966 lähtien. Tjäreborgin tarjonnassa on yli 400 matkakohdetta yli 50 maassa. Tjäreborg myy tilauslennoilla tehtäviä valmismatkoja, reittilennoilla tehtäviä kaupunki- ja kaukomatkoja, risteilyjä, jalkapallomatkoja sekä lentolippuja ja hotellimajoituksia. Tjäreborgin vuosittainen matkustajamäärä on n. 185.000. Tjäreborg on osa Pohjoismaista Nordic Leisure Travel Group konsernia, johon kuuluvat Tjäreborgin lisäksi matkanjärjestäjät Ving Ruotsissa ja Norjassa, Spies Tanskassa sekä tilauslentoyhtiö Sunclass Airlines.

Tjäreborg
Urho Kekkosen katu 3 B
00100 Helsinki