Tiedote -

Anne-Marjut Väänänen Travellinkin Suomen johtajaksi

Anne-Marjut Väänänen on nimitetty Travellinkin Suomen maajohtajaksi 1.8.2012 alkaen. Väänänen on vastannut viimeksi American Expressillä maksuratkaisujen yritysmyynnistä. Hänellä on pitkä kokemus vastuullisista myynnin- ja markkinoinnin kansainvälisistä johtotehtävistä ja liiketoiminnan avaamisesta uusille markkina-alueille Euroopassa, Lähi-Idässä ja Afrikassa. Väänänen on työskennellyt myös Ruotsissa ja vetänyt toimintoja Englannissa.

Väänänen matkustaa paljon sekä työnsä puolesta että vapaa-aikana.  ”Kiireisimpinä vuosina työmatkapäiviä tuli reilut sata yli kahdessa kymmenessä maassa”, kertoo Väänänen. Lomapäivinä lennetään sukeltamaan, viinitiloille ja tapaamaan ystäviä ympäri maailmaa.

 

Matkapomo kehottaa seuraamaan myös matkatoimiston luottoluokitusta

Viime aikoina matkanjärjestäjien konkurssit ovat aiheuttaneet epävarmuutta. ”Varsinkin vapaa-ajan matkustajat ovat tulleet entistä varovaisemmiksi. Matkatoimiston luotettavuudesta tuleekin jatkossa entistä tärkeämpi kilpailutekijä etenkin liikematkustuksessa. Matkatoimistoja kilpailuttaessaan yritykset ovat kiinnostuneita myös matkatoimiston taloudellisesta tilanteesta”, sanoo Väänänen.

 

Ketterän toimijan ja Euroopan suurimman matkatoimistojätin edut yhdistyvät

Travellink on yksi Pohjoismaiden johtavista ja voimakkaasti kasvavista täyden palvelun matkatoimistoista, joka on toiminut Suomessa jo kahdeksan vuotta. Travellink on keskittynyt nykyaikaiseen kustannustehokkaaseen internet-pohjaiseen palveluun. Liikematkojen ja vapaa-ajan matkojen lisäksi palveluvalikoimaan kuuluvat myös ryhmämatkat, kokous- ja tapahtumapalvelut.

Väänänen uskoo Travellinkin kasvuun. ”Travellinkillä on loistava asiakaslähtöinen ja kustannustehokas palvelukonsepti, johon sisältyy myös henkilökohtainen palvelu. Pienemmän toimijan ketteryyteen ja joustavuuteen yhdistyy ison ODIGEO Groupin tuki, joka mahdollistaa tarvittavat investoinnit ja yhteistyön myös Pohjoismaiden ulkopuolella. ODIGEO Groupin myötä olemme laajentamassa liikematkapalveluamme nykyisestä kattavuudesta jopa yli 20:en maahan. Uskon, että saamme hienoa kasvua aikaiseksi, koska yritykset keskittyvät entistä enemmän netti- ja mobiiliratkaisuihin toiminnan virtaviivaistamiseksi ja kustannussäästöjen saavuttamiseksi. Samanlainen muutos, mikä tapahtui pankkitoiminnassa vuosia sitten, toteutuu nyt matkustamisessa”, jatkaa Väänänen.

Korkeimman luottoluokituksen (AAA) saaneella Travellinkillä (www.travellink.com) on toimintaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Travellink on kuulunut vuodesta 2011 Barcelonassa päämajaansa pitävään ODIGEO Groupiin, joka on Euroopan suurin Online matkatoimisto. Travellinkin lisäksi 28 maata kattavaan ODIGEO Groupiin kuuluvat myös eDreams, Opodo ja GO Voyage. Groupilla on 14 miljoonaa asiakasta ja 1300 työntekijää.

Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • travellink

Travellink on Pohjoismaiden johtava nettimatkatoimisto Suomessa, Ruotsissa,Tanskassa ja Norjassa. Travellink tarjoaa palveluita kolmella eri liiketoimintaa-alueella: vapaa-ajan matkoissa, liikematkoissa sekä kokous- ja ryhmämatkoissa. Valikoimaan kuuluu 560 lentoyhtiötä, 165.000 hotellia sekä 5.000 autonvuokraustoimipistettä 80 maassa. Travellink kuuluu Odigeo-ryhmään. Vuonna 2011 Travellinkilla oli 830.000 matkustajaa ja liikevaihto oli 300 MEUR. Travellink harjoittaa myös vapaa-ajan matkojen myyntiä Opodo tuotemerkin alla Pohjoismaissa sekä Puolassa.