Tiedote -

Valmiutta tehtäviin parhaalla tasolla - Näin Kanta-Hämeen pelastuslaitos hyödyntää automaatiota tiedon seurannassa

Pelastuslaitoksen arki on hektistä. Henkilökunnan pitää olla tietoinen monesta asiasta, jotka löytyvät erilaisista verkkopalveluista. Seurattavaa on paljon, joten pelastuslaitos halusi helpottaa tiedon seurantaa älykkään näyttöviestinnän avulla, jotta valmius tehtäviin on parhaalla mahdollisella tasolla. Ratkaisu on täysin automatisoitu, tieto tulee automaattisesti näytölle eri taustajärjestelmistä.

Esimerkiksi liikennetiedotteet, pelastuslaitoksen sisäiset tiedotteet, säätilanne, tuuli ja uutiset ovat asioita, joita pelastuslaitoksen työntekijöiden tulee seurata aktiivisesti päivittäisessä työssään. Näyttöviestintää on nyt hyödynnetty muutamia kuukausia täydellä teholla Kanta-Hämeen pelastuslaitoksella ja sillä on pystytty helpottamaan työntekijöiden tiedon seurantaa.

- Meillä oli ollut pitkään ajatuksena hankkia infotv-järjestelmä. Mutta miksi järjestelmän pitäisi olla nimenomaan infotv-järjestelmä? Sehän voisi olla kioski, josta saa erilaisia asioita näkyviin painikkeittain, valottaa Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen palomestari Sami Hiltunen hankkeen taustaa.

Tämän pohjalta pelastuslaitoksella syntyi ajatus lähteä kehittämään dashboard- eli koontinäkymää infonäytölle kaikesta tästä tiedosta, jotta tietoa ei tarvitse välttämättä etsiä eri kanavista erikseen. Näin kaikki tarvittava tieto on nähtävillä yhdellä silmäyksellä näytöltä.

Pelastuslaitos valitsi kumppanikseen hankkeeseen Näyttöviestintätoimisto Upton

- Lähdimme luomaan yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa ensimmäistä versiota dashboard-näkymästä. Pelastuslaitos toimitti meille rautalankamallin halutusta dashboard-näkymästä, jonka pohjalta me lähdimme luomaan graafista ilmettä ja tekemään rajapintoja haluttuihin taustajärjestelmiin, jotka sijaitsevat erilaisissa verkkopalveluissa. Projekti eteni jouhevasti, koska asiakkaalla oli alusta asti selkeä visio, mitä asioita näytöillä halutaan esittää, kertoo Upton toimitusjohtaja Kasper Kenig projektin kulusta.

Dashboardin lisäksi pelastuslaitoksella on käytössään useampia näyttöjä erilaisiin tiloihin, joihin on räätälöity kuhunkin tilaan sopiva sisältönäkymä. Osa näytöistä on kosketusnäyttöjä, jolloin esimerkiksi työvuorolistaa voi katsella erillisenä näkymänään koko näytöllä. Sisällönhallinta on täysin automatisoitua, jolloin henkilökunnan ei tarvitse käyttää mitään järjestelmää tai hallintaportaalia.

- Dashboard toimii nopeana tiedon välittäjänä. Sisäiset tiedotteet kulkevat nopeasti esimerkiksi tilannepäiväkirjasta näytöille, ja eri tilojen näytöille voimme kohdentaa erilaista sisältöä. Upton kanssa on ollut hyvä tehdä yhteistyötä ja toimitukset ovat tapahtuneet nopeasti, kiittelee Hiltunen.

Dashboard-näkymän avulla tietoa ei tarvitse etsiä eri palveluista, vaan se on nopeasti saatavilla näytöltä. Eri tiloissa viestitään kohdennetusti, joten esimerkiksi kalustohallissa tuodaan esiin kaluston huoltotilannetta korostetusti. 

- Tällaiset asiat parantavat käyttäjäkokemusta, vahvistaa Kenig. 

Kenigin mukaan vastaavalaisille ratkaisuille on kysyntää myös muualla.

- On hienoa, että ratkaisusta on ollut aidosti hyötyä Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen arjen sujuvuuteen. Uskomme, että samankaltaisia tarpeita löytyy myös muista pelastuslaitoksista ja toimialoilta. Tarkoituksemme olisi osallistua keväällä 2019 pelastuslaitosten päällystöpäiville ja esitellä ratkaisua siellä muille pelastuslaitoksille, kertoo Kenig.

Linkit

Aiheet

  • Valtiollinen, kunnallinen hallinto

Kategoriat

  • näyttöviestintä
  • kanta-häme
  • pelastuslaitos
  • upto oy

Näyttöviestinnän täytyy olla ihmistä koskettavaa ollakseen vaikuttavaa. Siksi Upto on olemassa. Asian ydin piilee siinä, että ilman koskettavaa sisältöä ja kontekstia hienoinkaan näyttöpinta ei kehitä liiketoimintaasi. Luo tunnelmaa ja elämyksiä. Auta. Opasta. Ohjaa. Tiedota. Sinä päätät tavoitteet, joita haluat saavuttaa, me autamme sinut maalilinjan ylitse.

Sana, josta meidät tunnetaan, näyttöviestintä, juontaa juurensa englanninkielen termistä digital signage. Näyttöviestinnän tarkoituksena on tuoda sisältöä erilaisille näytöille aina älypuhelimesta jättikokoisille LED screeneille. Autamme sinua viestimään näytöillä ja saamaan niistä parhaan hyödyn irti. Intohimonamme on kehittää näyttöviestinnän avulla markkinointiasi, myyntiäsi ja tiedottamistasi

Yhteyshenkilöt

Pasi Anttila

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointi ja myynti