Tiedote -

Turkuun uusi luova toimisto – Uusi Studio yhdistää designin ja markkinoinnin

AD:t Ari Kivi ja Toni Salminen ovat perustaneet Turkuun uuden luovan toimiston, joka kantaa nimeä Uusi Studio. Toni Salminen on viime aikoina työskennellyt Helsingissä mm. Hasan & Partnersilla ja IVALO Creative Agencyssa, Ari Kivi taas on toiminut yrittäjänä.

Kivi on vuosien varrella palkittu mm. kahdella Vuoden Huiput -kullalla. Salminen taas on alan nouseva kyky, joka palkittiin viime kesänä Cannes Young Lions -hopealla.

Toimisto tarjoaa asiakkailleen markkinoinnin konseptien lisäksi myös vahvaa designosaamista. Uusi Studio haluaakin profiloitua premiumtason toimistona etenkin Turussa, mutta myös koko Suomen mittakaavassa.

”Emme näe rajoja mainonnan ja designin suhteen. Meille visuaalisuus on olennainen osa kaikkea tekemistä, ja haluammekin tuoda suomalaiselle markkinoinnin kentälle omalta osaltamme ripauksen lisää skandinaavista estetiikkaa”, kertoo Salminen.

”Haluamme rakentaa vahvoja brändejä kuten varmasti suurin osa alan toimijoista, mutta uskon että toimintatapamme on moniin toimijoihin verrattuna aika paljon suoraviivaisempi. Teemme sekä visuaalisen faceliftin että kiinnostavan mainonnallisen kommunikaation samalla kertaa, useinhan se on jompikumpi. Tai ainakin eri ihmiset tekevät toista ja toiset toista”, Kivi jatkaa.

Viime viikolla toimisto noteerattiin Vuoden Huiput -kilpailussa shortlistauksella.

”Rimamme on korkealla ja tavoittelemme totta kai palkintoja, mutta ne eivät ole itseisarvo. Meille tärkeintä on asiakkaidemme myynnin kasvattaminen. Tosin usein nämäkin kyllä kulkevat käsi kädessä”, kertoo Kivi.

Toimisto sijaitsee Turun jokirannassa Manillan vanhassa kulttuuritehtaassa. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat kaksikolla selkeät.

“Teemme paljon duunia, fokus kirkkaana. Olemme pieni, tehokas ja pro. Ei se sen monimutkaisempaa ole”, toteaa Kivi.

Uuden Studion asiakkaita ovat mm. Helkama ja HifiStudio. 

Aiheet

  • Design

Kategoriat

  • cannes young lions
  • vuoden huiput
  • luova suunnittelu
  • turku
  • markkinointi
  • mainonta
  • design
  • markkinointiviestintä
  • mainostoimisto

Alueet

  • Uusimaa

Uusi Studio on luova toimisto. Teemme vaikuttavaa mainontaa ja brändäystä. Toisin sanoen sellaisia asioita, jotka luovat asiakkaillemme arvoa ja tekevät tulosta.

Yhteyshenkilöt

Ari Kivi

Lehdistön yhteyshenkilö AD, Founder