Uutinen -

Brad Pittin Fury ja Drop Dead Diva Viaplayssa!‏

Fury

Huhtikuu, 1945. Liittoutuneiden valmistautuessa viimeiseen rynnistykseensä Euroopan sotanäyttämöllä, taisteluissa karaistunut kersantti nimeltä Wardaddy komentaa Sherman-panssarivaunun ja sen viisijäsenisen miehistön hengenvaaralliseen tehtävään vihollislinjojen taakse.

Poutapilviä ja lihapullakuuroja 1 & 2

Animaatioelokuva amatöörikeksijästä, jonka tuorein keksintö on menestys, sillä se syytää taivaalta herkullista ruokaa. Ihmisten vaatimusten kasvaessa homma riistäytyy kuitenkin käsistä.

Drop Dead Diva
Kausi 1-6

Mallinurasta haaveillut Deb kuoli auto-onnettomuudessa ja siirtyi jatkamaan elämäänsä älykkään asianajajan Janen runsasmuotoisessa kehossa. Vaikka Deb alkaa hiljalleen tottua elämäänsä Janena, tulee hänelle jatkuvasti vastaan erikoisia tilanteita.

The Heat

Tiukkapipoinen ja kunnianhimoinen FBI:n erikoisagentti lähtee jahtaamaan häikäilemätöntä huumeparonia. Parikseen hän saa rääväsuisen bostonilaispoliisin.

The Good Lie

Vietettyään 13 vuotta pakolaisleirillä kolme sudanilaista miestä saa mahdollisuuden uuteen alkuun Atlantin toisella puolella. Heidät ottaa vastaan sosiaalityöntekijä Carrie Davis, jonka tehtävänä on auttaa miehiä sopeutumaan amerikkalaiseen yhteiskuntaan.

Linkit

Aiheet

  • Taide, kulttuuri, viihde

Kategoriat

  • fury
  • stream
  • svod
  • vod
  • video on demand
  • ott
  • viaplay
  • suoratoisto-palvelu
  • urheilu
  • sarjat

Yhteyshenkilöt

Erika Miramo

Lehdistön yhteyshenkilö +358 40 548 5777

Max Andersson

Lehdistön yhteyshenkilö Head of Sport Communications +46 73 699 19 66

Anna Chrona

Lehdistön yhteyshenkilö Acting Head of Brand & Communications +46 76 494 09 50