Tiedote -

Baltian maiden suurin tiedekeskus avaa ovensa Tartossa toukokuussa 2011

Tiedekeskus AHHAA:n uusi oma talo valmistuu vauhdilla, ja vihitään käyttöön toukokuussa 2011 Tartossa. Avautuessaan talosta tulee Baltian suurin tiedekeskusrakennus.

Keskuksen sivutoimipiste Tallinnan Vanhankaupungin kupeessa Vapaudenaukiolla (Kaarli pst 2) on avoinna päivittäin klo 10-20 jo ennen päärakennuksen avajaisiakin.

AHHAA:n uuden pysyväisnäyttelyn helmet luodaan ensisijaisesti keskuksen omissa työpajoissa, mutta osittain myös Saksassa, Japanissa, Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Kävijät voivat tutustua mm. jättimäiseen energiakoneeseen eli Newtonin omenapuuhun. Kokeilla voi myös ”maapallon ytimeen” kiitävää hissituolia, pyöräilyä nuoran varassa korkealla näyttelysalin yllä sekä osallistua avaruusmatkalle Megastar-planetaariossa, joka on japanilaisen erikoisprojektorin ansiosta ainutlaatuinen Euroopassa. Eliöiden kirjavasta elämästä kertovat mm. vesimaailma ja kekomuurahaisten toimelias yhdyskunta.

Tiedekeskukseen valmistuu lisäksi räjähdyksenkestävä koesali, lasten työpajoja sekä seminaaritiloja. Tiedekauppaan ja kahvilaan pääsee ilman pääsylippua.

Syyskuun 23. päivänä AHHAA on eurooppalaisen Tieteiden yön Viron keskus, josta tiedejuhla leviää koko Viroon. Lisätietoja: www.ahhaa.ee ja puhelin +372 745 6789  tai info@ahhaa.ee

Linkit

Aiheet

  • Elämäntyyli, muoti, vapaa-aika

Kategoriat

  • tiedekeskus viro
  • tiedekeskus tarto
  • tiedekeskus ahhaa
  • baltian maiden tiedekeskus

Yhteyshenkilöt

Toomas Tärk

Lehdistön yhteyshenkilö Aluejohtaja, Suomi Viron matkailun edistämiskeskus / Enterprise Estonia +358 400 262417