Tiedote -
Mari Kalkun & Runorun esiintyvät Tii ilo -albumin levynjulkistuskeikalla Helsingin Musiikkitalon Klubissa keskiviikkona 15.4.2015 klo 19 (ovet).
Musiikkitalon huhtikuun Viro-klubissa kuullaan Viron vuoden 2013 parhaimmaksi folklaulajaksi valitun Mari Kalkunin ja hänen bändinsä Runorunin kappaleita yhtyeen tuoreelta levyltä Tii ilo (Rockadillo Records 2015).
Ennen illan pääesiintyjää lavalle nousee suomalaisduo Riikka Timonen (laulu) ja Senni Eskelinen (sähkökantele).
Mari Kalkun & Runorunin uusi albumi Tii ilo on omistettu matkalla olemiselle. Ammentaen voimaa virolaisista rekilauluista, nykyrunoudesta ja suomalais-ugrilaisesta musiikista, Tii ilon äänimaisemasta kasvaa äänten ja soitinkielten villi orkesteri. Bändin neljässä jäsenessä on merkillepantavaa heidän monipuolinen soitinten hallitsemisensa, perinnetietoisuutensa ja valtava mielikuvituksellisuutensa.
Võrumaalainen Mari Kalkun valittiin Viron vuoden 2013 parhaaksi folklaulajaksi. Hänen aiemmat omat levynsä ovat olleet arvostelumenestyksiä ja ne on julkaistu myös mm. Japanissa. Runoruniin kuuluvat laulaja ja kanteleensoittaja Mari Kalkunin lisäksi Suomen parhaaksi kanteleensoittajaksi valittu Maija Kauhanen, laajan kokemuksen maailmanmusiikista omaava taitava kontrabasisti Nathan Riki Thomson sekä herkkä rytmivelho Tatu Viitala.
– Halusin yhdistää tällä levyllä traditionaalisen ja nykyajan musiikin siten, että se kuulostaa henkilökohtaiselta, Mari kertoo.
– Olen leikkinyt niiden kuvitteellisten rajojen kanssa, mitä on laulaja-lauluntekijän ja kansanmuusikon välillä. Prosessin tuloksena koen päässeeni sen muurin ylitse.
Mari Kalkun kertoo lisää uudesta levystään: www.rockadillo.fi/mari-kalkun-runorun-cd-tii-ilo-released-on-april-17th
Levy julkaistaan lähiaikoina myös Japanissa.
Soittoajat:
19.30 Riikka Timonen
20.30 Mari Kalkun & Runorun
https://www.facebook.com/events/807503816004975/
www.vimeo.com/channels/marikalkun
***
Klubit jatkuvat syksyllä 2015!
Klubien järjestäjinä Viro-instituutti, Viron suurlähetystö, Tuglas-seura, Viljandin Ystävät, Suomen Viro-yhdistysten liitto, Helsinki-Tallinna-seura ja Rockadillo Records. Tukijana Kone-säätiö.
Lisätietoja:
Grete Ahtola
puh. +358 50 4385331
Viro-instituutti
Eesti Maja - Viro-keskus
Suvilahti, Sörnäisten rantatie 22
00540 Helsinki
www.viro-instituutti.fi/tapahtumia/Musiikkiklubi-huhtikuu.html
Aiheet
- Taide, kulttuuri, viihde