Tiedote -

Viro osallistuu yhteistyökumppanina Pohjoismaiden suurimpaan liike-elämän seminaariin

Viro on Pohjoismaiden suurimman liike-elämän seminaarin Nordic Business Forumin virallinen yhteistyökumppani. Elinkeinoelämän kehittämissäätiö Enterprise Estonia tuo FinanceEstonian ja SignWisen kanssa päättäjille tietoa Viron finanssisektorin palveluista ja älyteollisuudesta. Esillä ovat myös laajaa kansainvälistä huomiota kerännyt kansallisen sähköisen tunnistamisen ja allekirjoituksen järjestelmä ja e-palveluiden edelläkävijyyttä konkretisoiva e-Estonia-Showroom.

Viro isännöi foorumin ensimmäisenä iltana järjestettävää verkostoitumistapahtumaa, jonka ikimuistoisuuden takaavat Suomen bluesministeriksi tituleerattu Esa Kuloniemi sekä hänen virolainen virkaveljensä Tanel Padar yhtyeineen.

Enterprise Estonian Helsingin-toimiston johtajan Valdar Liiven mukaan yhteistyökumppaniksi ryhtyminen parantaa Viron tunnettuutta ja mainetta sekä auttaa luomaan kontakteja potentiaalisiin ja olemassa oleviin ulkomaisiin investoijiin. ”Asema virallisena yhteistyökumppanina tuo lisää näkyvyyttä, kertoo sitoutumisestamme ja luotettavuudestamme ja tukee ajatusta Talsingin talousalueesta. Viron ja Suomen talousyhteistyö on hyvällä mallilla, mutta se voisi olla vieläkin tiiviimpää juuri ”aivoyhteistyön” rintamalla. Lisäksi meille avautuu erinomainen tilaisuus esitellä tärkeimpiä Virossa järjestettäviä kansainvälisiä tapahtumia, kuten ensi toukokuussa toista kertaa pidettävää Estonian ICT Weekiä”, Liive toteaa.

Rahoitussektoria edustavan FinanceEstonian hallituksen puheenjohtaja Aare Tammemäe luonnehtii Nordic Business Forumia yhdeksi pohjoismaisten päätöksentekijöiden merkittävimmistä tapaamispaikoista. ”Suomi on maantieteellisesti yksi Viron lähimmistä vientimarkkinoista. Osallistuminen pohjoisnaapureiden suurtapahtumaan tarkoittaa meille välitöntä ja suoraa väylää Viron rahoituspalvelusektorin mahdollisuuksien esittelyyn. Samalla voimme tuoda esille sen, että pankkialan toimijoiden lisäksi Virossa on myös muita erittäin päteviä finanssisektorin yrityksiä”, Tammemäe perustelee osallistumista seminaariin.

 ”Pohjoismaiden innovatiivisimmassa liike-elämän seminaarissa voi tutustua yhdellä kerralla suureen joukkoon todellisia huippuosaajia. Siksi SignWise on tyytyväinen voidessaan esitellä juuri siellä rajat ylittävän sähköisen allekirjoittamisen ja tunnistamisen palveluiden uuden virstanpylvään eli sen, että Belgia liittyy mukaan sähköisen allekirjoituksen käyttöön kaupallisissa asiakirjoissa”, lisää SignWisen toimitusjohtaja Tiit Anmann.

Seminaarin muina yhteistyökumppaneina on lukuisia tunnettuja yrityksiä, kuten Nordea, DHL Express, Lexus ym.

Tänä vuonna viidettä kertaa järjestettävä Nordic Business Forum on kasvanut yhdeksi Pohjoismaiden merkittävimmistä liike-elämän tapahtumista. Seminaariin osallistuu yli 5300 johtajaa ja yrittäjää eri puolilta maailmaa, mukana myös 400 osallistujaa Virosta. Tilaisuudessa esiintyy lukuisia kansainvälisiä huippujohtajia ja mielipidevaikuttajia. Nordic Business Forum 2014 järjestetään 9.–10.10.2014 Helsingin Messukeskuksessa.

Lisätiedot:

Valdar Liive, Enterprise Estonia Helsinki

valdar.liive@eas.ee

+358 40 830 4656


Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • viron talous
  • viro

Yhteyshenkilöt

Toomas Tärk

Lehdistön yhteyshenkilö Aluejohtaja, Suomi Viron matkailun edistämiskeskus / Enterprise Estonia +358 400 262417