Tiedote -

Visma PPG myy tilitoimistoliiketoimintansa Rantalaiselle

Visma-konserniin kuuluvan Visma PPG Oy:n tilitoimistoliiketoiminnot on myyty Rantalainen-konserniin kuuluvalle Rantalainen & Wahlsten Oy:lle. Kaupassa Rantalaiselle siirtyy kymmenen työntekijää Turussa.

Kauppa täydentää molempien yhtiöiden osaamista ja tukee Visman strategiaa, joka keskittyy yritysohjelmistopalveluihin ja it-konsultointiin.

Visma PPG keskittyy jatkossa entistä tiiviimmin saatavienhallintaan ja lakipalveluihin. Yhtiö on fuusioitumassa syyskuun alkuun mennessä Visma Dueton kanssa uudeksi, laskutus- ja perintäpalveluja tarjoavaksi Visma-yhtiöksi.

”Halusimme löytää taloushallinnon asiantuntijoillemme hyvän uuden kodin. Rantalainen on Suomessa Visman suurin tilitoimistoyhteistyökumppani, joka tunnetaan muun muassa hyvästä työnantajamielikuvasta”, Visma PPG:n toimitusjohtaja Matias Mäenpää kertoo.

Rantalainen & Wahlstenin toimitusjohtaja Mikko Tuomainen sanoo, että kauppa vahvistaa Rantalaisen asemaa Varsinais-Suomessa, jossa se hakee voimakasta jalansijaa pk-sektorin taloushallintopalveluiden sekä palkka- ja HR-palveluiden tarjoamisessa.

”Tavoittelemme Turkuun 150 hengen palvelukeskusta vuoden 2020 loppuun mennessä. Kaupan jälkeen palveluksessamme on Turussa 40 työntekijää.”

Turun lisäksi Rantalaisella on Varsinais-Suomessa toimistot Salossa, Paimiossa ja Uudessakaupungissa. Ne ovat viime vuosina kehittäneet menestyksellisesti etenkin pk-yritysten taloushallintoprosessien kartoittamista ja sähköistämistä.

Lisätietoja:
Mikko Tuomainen, toimitusjohtaja, Rantalainen & Wahlsten Oy, puh. 050 393 2852, mikko.tuomainen@rantalainen.fi
Matias Mäenpää, toimitusjohtaja, Visma PPG Oy, puh. 045 342 8055, matias.maenpaa@vismappg.fi
Kimmo Martikainen, Rantalainen-konsernin yrityskaupoista vastaava integraatio- ja muutosjohtaja, puh. 040 555 8081, kimmo.martikainen@rantalainen.fi

Rantalainen
Vuodesta 1972 toiminut Rantalainen on Suomen neljänneksi suurin talous- ja henkilöstöhallinnon palveluntarjoaja. Sen palveluksessa on yli 600 työntekijää yli 40 paikkakunnalla Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomessa. Vuonna 2017 konsernin liikevaihto oli 42 miljoonaa euroa. Rantalainen tavoittelee 100 miljoonan euron liikevaihtoa seuraavan viiden vuoden aikana. Kasvua haetaan sekä orgaanisesti että yritysostoin, ja sitä vauhditetaan myös voimakkaalla toiminnan digitalisoinnilla.

Visma PPG
Visma PPG on erikoistunut saatavienhallintaan ja lakipalveluihin. Vuonna 1993 perustetun yhtiön pääkonttori on Turussa ja muut toimipisteet Helsingissä ja Porissa. Visma PPG ja Visma Duetto työllistävät fuusion jälkeen yli 120 henkeä, ja niillä on yli 10 000 asiakasta Suomessa.

Linkit

Aiheet

  • Tietokoneet, tietotekniikka, ohjelmistot

Kategoriat

  • taloushallinto

Visma tehostaa yritysten toimintaa tarjoamalla ohjelmistoja, kaupankäyntiratkaisuja, vähittäiskaupan IT-ratkaisuja sekä IT-alan projekti- ja konsultointipalveluita. Visma sujuvoittaa ja digitalisoi liiketoimintaprosesseja sekä yksityisen että julkisen sektorin asiakkaille. 800 000 asiakasta Pohjois-Euroopassa käyttää Visman tuotteita ja palveluita. Visma-konsernissa on 7 150 työntekijää, ja vuonna 2017 sen liikevaihto oli 9 146 miljoonaa Norjan kruunua (n. 964 milj. euroa). Kotisivu: visma.fi.

Visma makes businesses more efficient, through offerings of software, commerce solutions, retail IT-solutions, and IT-related projects and consulting. Visma simplifies and digitalizes core business processes within the private and public sector. 800,000 customers in Northern Europe utilize Visma’s products and services. The group has 7 150 employees and its net revenue amounted to NOK 9 146 million in 2017. www.visma.com.

Yhteyshenkilöt

Sanna Burton

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Suomen Visma-yhtiöiden lehdistökontakti 050 322 5222

Liittyvä sisältö