Blogikirjoitus -

Monityöurabloggaaja Mira: 30 vuotta ihmisiä ja yrityksiä varten

Kun kävelin ensimmäistä kertaa VMP:n toimitiloihin melkein kymmenen vuotta sitten, oli yritys vielä silloin Varamiespalvelu. Tällä nimellä he aloittivat vuonna 1988 avatessaan ensimmäisen toimistonsa Turkuun ja kolmenkymmenen vuoden aikana konserni on tehnyt hurjia loikkia kasvun ja menestyksen polulla.

Vaikka nykyinen VMP otti ensimmäisen vuoden aikana hyvän spurtin kasvulle avatessaan neljä uutta pistettä, ajoi 90-luvun lama VMP:tä muiden yritysten kanssa ahtaalle. Kovalla tahdonvoimalla ja tekemiseen panostamalla VMP päätti laittaa koko palvelukonseptin uusiksi ja selätti laman. Kimpassa mentiin vaikeuksien kautta voittoon ja matkan alku alansa huipulle alkoi.

Ilman lannoitetta ei kukat kasva. Kun vaan osaa haravoida sonnan oikeaan kohtaan puutarhaa, niin johan kohta kukkii.” Ei siis se ratkaise mitä tapahtuu vaan miten käsittelet sen.

VMP piti alusta asti kiinni rehdin toiminnan ja lakeja noudattavasta toimintatavasta.

Aikana ennen työehtosopimuksia he tekivät oma-aloitteisesti eri ammattiliittojen kanssa yhteisiä sopimuksia työehdoista ja samalla toimivat pioneereina alan parempien pelisääntöjen rakentamisessa.

VMP on saanut paljon tunnustusta ahkeruudesta sekä saavutuksistaan erilaisilla sertifikaateilla ja palkinnoilla. Konserni on nuorten urheilun sekä erilaisten kulttuuritapahtumien tukija.

Myös useampi VMP:n yrittäjistä on valittu vuoden parhaaksi franchiseyrittäjäksi, aika upeaa mielestäni.

Konserni työllistää tuhansia ihmisiä joka vuosi lyhyt- ja pitkäaikaisiin työsuhteisiin ja nuorten työllistäminen näkyy heillä vahvasti kokonaiskuvassa. Yli 40% VMP:n työntekijöistä on alle 25-vuotiaita ja monista tulee "vakituisia keikkalaisia" jopa vuosiksi.

Aika uskomattoman kuuloinen kokonaisuus, eikä tuossa ole kuin pintaraapaisu koko paketista.

Miten he tekivät kaiken tuon? Meillä on maamme kokoon nähden paljon vuokratyöfirmoja ja kilpailu on tietysti kovaa niin asiakkaista kuin työntekijöistä.

Vahva markkinointi, verkostoituminen sekä ihmiset sen takana ovat avain asemassa menestyksessä. "Out of the box" ajattelutapa ja rohkeus tehdä asioita erilailla tekevät yksilöitä ja erottujia yritysviidakossa. Olethan huomannut SANNIn assarihaun olevan käynnissä? Vielä ehtii mukaan, lähde tempaukseen mukaan ja käy täyttämässä hakemus täällä https://sanninassari.vmp.fi/.

Vaikka yllä olevat asiat painavatkin paljon, on toisessa päässä kaikista merkittävin vahvuus. Työntekijöistä välittäminen ja ilmapiiri, jonka niin minulle kuin muille rakennetaan ja luodaan. Kun joustoa löytyy molempiin suuntiin ja ollaan ihminen ihmiselle, ei sitä pysty jyräämään mikään.

Kun työntekijä ja asiakas tekevät molemmat kerta toisensa jälkeen päätöksen valita saman yrityksen uudestaan, on väistämättä tehty asioita oikein.

On hienoa nähdä kuinka pienestä kasvaa suurta ja se kantaa vuosikymmeniä eteenpäin. Onnea 30 vuotta täyttänyt VMP!

Mira Vanhanen

Matkailualalta valmistunut, ravintola-alaan rakastunut ja nykyisin lentoemäntänä työskentelevä monityöurabloggari.

Aiheet

  • Työelämä

Yhteyshenkilöt

Kirsi Lönnmark

Lehdistön yhteyshenkilö viestintä- ja markkinointipäällikkö 050 351 9350

Juha Pesola

Lehdistön yhteyshenkilö toimitusjohtaja 040 307 5105