Blogikirjoitus -

Monityöurabloggaaja Mira: "Mikä on marginaali?"

Koulut ovat alkaneet ja kaduille ilmestyivät reppunsa kokoiset ekaluokkalaiset. Ystäväni aloitti aikuiskoulutuksen hänen nuorimman lapsensa aloittaessa ensimmäisen luokan ja ruokapöydässä tästä aiheesta on saatu mielenkiintoisia keskusteluja. Ystäväni totesi, että koulussa ei tarvitse piirtää enää marginaaleja vihkoon. Hänen lapsensa totesi tähän, että mikä on marginaali? Muutaman sekunnin hiljaisuuden jälkeen kävimme aiheesta keskustelun läpi ja ystäväni kysyi lapseltaan, että mitä te sinne matikan vihkoon sitten teette?

”Ei meillä oo matikan vihkoja.”

Hmmm... Näin ne ajat muuttuvat ja koko ajan mennään digitaalisempaan muotoon kaikessa. Kouluissa ei enää opetella kaunokirjoitusta, lapset eivät tiedä marginaalia eikä vihkoille ole enää käyttöä. Itse olen sitä sukupolvea, jonka aikana digiloikka rupesi kehittymään ja olen nähnyt kehityksen banaanipuhelimesta iPhone X:ään. Ammatillisia opintoja halutaan rueta tarjoamaan yhä nuoremmille, vaikka takuita ei ole ammateista mitä heidän aikanaan ihmiskädet enää tekevät.

Nykyiset koululaisemme tiedostavat, että tulevaisuudessa heidän työpareinaan voi toimia robotti tai tietokone. Minulle tämä ajatus on hieman vieras. Kertooko se siitä, että olen mieleltäni rajoittunut tai että nuoret ovat nykypäivänä hyvinkin sopeutuvia, en tiedä.

Myös nuoret saavat osansa vaativammassa yhteiskunnassamme ja heiltä vaaditaan koko ajan enemmän sekä vastauksia siitä, mitä he haluavat olla isona. Lapsuudesta katoaa helposti pari vuotta, kun nuorta vaaditaan elämään koko ajan nykyhetkeä hieman pidemmällä.

Monessa perheessä näkee myös valitettavan usein valmiiksi päätettyjä tai painostettuja uria. ”Meidän pojasta tulee insinööri.” Vaikka poika on selkeästi kiinnostunut hiuksista, mahdollisuutta puhjeta kukkaan ei anneta. Itse löysin koulutuslinjani aikoinaan tv-sarjasta jota ei ole mielestäni esitetty enää vuosiin televisiossa. Hotel Babylon oli sarja, joka muutaman tuotantokauden ansiosta ohjasi minut matkailualalle. En sano, että sarja olisi tuonut todellista kuvaa alasta esiin, mutta en kadu valintaani. Inspiraatio saattaa syttyä pitkän harkinnan jälkeen tai tuurilla, esimerkiksi tv-sarjasta.

Ensimmäisen ammatin ei tarvitse missään nimessä olla viimeinen, tänäkin vuonna kaveripiiristäni moni aikuinen on lähtenyt uudestaan opin polulle. On ollut hauska huomata, miten uuden aloittaminen näkyy vielä aikuisessa jollain tasolla samanlaisena innostuksena ja jännityksenä kuin olisimme menossa vasta ihan ekalle luokalle. Huikeaa kouluvuotta kaikille!

Mira Vanhanen

Matkailualalta valmistunut, ravintola-alaan rakastunut ja nykyisin lentoemäntänä työskentelevä monityöurabloggari.

Aiheet

  • Työympäristö

Yhteyshenkilöt

Kirsi Lönnmark

Lehdistön yhteyshenkilö viestintä- ja markkinointipäällikkö 050 351 9350

Juha Pesola

Lehdistön yhteyshenkilö toimitusjohtaja 040 307 5105