Uutinen -

Kiitos VMP:läinen – Yli tuhat osallistui terveyskatsastukseen!

Ajaako työvireesi jatkuvasti vanhoilla vihreillä? Koska meidän mielestämme työntekijöidemme viihtyvyys on huippujuttu, niin yhteistyökumppanimme Etera lähetti VMP:n työntekijöille helmikuussa kyselyn, joka käsitteli monipuolisesti hyvinvointia ja työssäviihtymistä. Jokainen vastaaja sai oman henkilökohtaisen raportin, sekä konkreettisia jatkoehdotuksia. Kyselyyn vastasi yli 1000 henkilöä – suurkiitokset jokaiselle osallistuneelle!

Palkitsimme joka kymmenennen vastaajan kesän päheimmällä #viihdy t-paidoilla. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti ja paidat toimitamme perille huhtikuun aikana. Lisäksi Etera arpoi kaikkien vastaajien kesken pääpalkintona Suunnon kellon, jonka voittaja pääsi Patros-filkan #kalliimpikello hengessä valitsemaan itsellensä sopivan kellon (arvo jopa 899e).

Kellon voitti itselleen Tuula Jallow Helsingistä!

Tuula kertoi, että oman viihtymisensä lisäämiseksi hän otti käyttöön Vierumäen HappyHealthyPeople -mobiilisovelluksen. ”Ohjelma oli helppo ottaa käyttöön ja sitä on ollut kiva seurata.” Lisäksi Tuula kehui mobiilisovelluksen ravinto-osastoa, ja vinkkasi että suklaapatukat ovat omalta osaltaan vähentyneet! Hienoa kuulla positiivista palautetta ja myös konkreettista esimerkkiä – kiitos Tuula ja onneksi olkoon vielä!

Klikkaa itsesi Älä jaksa. #Viihdy -kampanjasivullemme vmp.fi/viihdy niin näet mitä kaikkea on tarjolla viihtyvyyttämme buustaamaan vielä kevään aikana! Lisäksi VMP Suomi Facebookissa käynnissä #kommentillatonni kisa, jossa palkintona 1000 euron matkalahjakortti.

Viihtyisää kevättä toivottelee VMP Varamiespalvelu!

Aiheet

  • Yritystoimi

Yhteyshenkilöt

Kirsi Lönnmark

Lehdistön yhteyshenkilö viestintä- ja markkinointipäällikkö 050 351 9350

Juha Pesola

Lehdistön yhteyshenkilö toimitusjohtaja 040 307 5105