Uutinen -

VMP:n Viihdy-kampanjan voittajaksi työkavereidensa kehuma positiivisuuden perikuva Vera Tarvonen

Alkukesästä VMP:n Facebook-tilillä järjestettiin äänestys kolmesta parhaasta Viihdy-kampanjaan osallistuneen tarinan kesken. Järjestysmiehenä ja järjestyksen esimiehenä Hartwall Areenalla VMP.n kautta työskentelevä Vera on säilyttänyt iloisen elämänasenteensa ja ahkeruutensa rankoista terveyshaasteista huolimatta.

Veran perusteet voitolle vakuuttivat äänestäjät:

Sain syöpädiagnoosin alkuvuodesta ja kävin läpi aivoleikkauksen, eikä arjen pyöritys ole aina ollut helppoa. Kaikesta huolimatta minulla on erinomainen suhde liikkumiseen ja ensimmäisen juoksutapahtuman korkkasin 1.4., jolloin juoksin leikkauksen jälkeen. Se tunne oli mieletön!!! Olen pyrkinyt olemaan aktiivinen parhaani mukaan ja kannustamaan muita herättelemällä terveellisiin elintapoihin ja ennen kaikkea liikkumiseen. Viihdy-kamppiksen kautta olen kiinnittänyt enemmän huomiota arjen tasapainoon niin ruokailuaikojen kuin levon suhteen. Ehdottomasti aion jatkaa tämän kautta saatuja vinkkejä."

Järjestystehtävissä toimiva tiimihengetär nostaa viihtyvyyden mittareiksi vaihtuvat ja monipuoliset työtehtävät sekä asiakkaat ja työkaverit. ”Parhaimmat työpäivät koostuvat siitä, kun voit auttaa ja palvella asiakkaita, saat palautetta omasta toiminnastasi asiakkailta tai työtovereilta sekä huumorista. Työssä mielekkyyttä ylläpitää myös sopiva määrä haastetta, saa ja pääsee ratkomaan tilanteita nopeasti. Meillä on tiimejä, jotka on toimineet useita vuosia yhdessä ja hommat hoituvat kaveruudesta huolimatta.” Kommentoi Vera Tarvonen ja toivoo myönteisen työasenteen näkyvän myös asiakkaille.

Veralla on pitkä kokemus työskentelystä VMP:llä ja kiittää siitä myös yhteyshenkilöään Jaana Honkasta. ”Jaana on sopivalla tavalla jämäkkä ja osaa tarjota juuri oikeanlaisia työtehtäviä minulle. Sujuvuus asioissa on hyvin tärkeää ja hänen kanssa se on toiminut erinomaisesti. Lisäksi viimeisten vuosien aikana on tullut hyviä parannuksia mm. työvuorojen buukkaamiseen, oma ääni kuuluu paremmin ja työtehtäviin on saanut vuosien myötä pientä lisähaastetta tasaisesti.” Kuvailee Vera yhteistyötään esimiehensä kanssa.

Voitostaan iloisen yllättynyt ja saamista äänistään otettu Vera haaveili jo kampanjan aikana lomamatkasta kummityttönsä kanssa. Voitostaan matkalahjakortilla palkittu VMP:läinen tietääkin mihin palkinnolla suunnata. Sairauden vuoksi aiemmin perustusta reissusta otetaan nyt revanssi Lontooseen. Hauskana yksyityiskohtana Lontoon-reissusta Vera kertoi yhdistävänsä työn ja huvin: uudet työkengät ostetaan joka Lontoon-reissulta.

Kuluneen kevään haasteet eivät ole Veraa masentaneet. Positiivisuuteen ja elämänhaluun uskova VMP:läinen lähettääkin kannustavia terveisiä kaikille, joiden arki on raskasta askeltamista tai harmaansävyistä. ”Halu elää on vahva ja olenkin sanonut läheisilleni, että minulla on nyt leikkauksen ja sädehoitojen jälkeen suurempi elämän nälkä kuin koskaan aikaisemmin. Syövän myötä jouduin miettimään, mitä kaikkea oikeasti haluan elämältäni. Tieto siitä pysäytti todella. Koska asioita oli niin paljon, oli otettava suunta eteenpäin ja alettava kuntouttaa itseäni. Tämä kampanja auttoi minua jaksamaan päivittäin kipujen lomassa ja sen avulla treenasin niin, että juoksin huhtikuussa Fuck Cancer Runin ensimmäisen kerran ja kesäkuussa kolmannen puolimaratonin. Päätavoitteena puokkarilla minulla oli maaliin pääseminen ja itseni voittaminen, sen tein ja itkuhan siitä pääsi. Pystyn mihin vain, kun päätän niin! Samaa haluan sanoa myös kaikille muille. Elämä on aivan liian arvokasta, että jäisin vellomaan murheisiin. Muutokset elämässä alkaa pienin askelin ja pitää muistaa olla armollinen itselleen, rakastaa itseään.”

VMP nostaa hattua upeasta elämäntarinasta ja vahvuudesta Veralle ja kaikille kilpailuun osallistuneille taistelijoille ja viihtyjille. 

Kuvassa pääpalkinnon voittaja Vera Tarvonen (keskellä)
Kuvassa pääpalkinnon voittaja Vera Tarvonen keskellä.

Aiheet

  • Yritystoimi

Yhteyshenkilöt

Kirsi Lönnmark

Lehdistön yhteyshenkilö viestintä- ja markkinointipäällikkö 050 351 9350

Juha Pesola

Lehdistön yhteyshenkilö toimitusjohtaja 040 307 5105