Uutinen -

YIT Hoiva – ​ammattilainen käytössäsi

Kodikas, viihtyisä ja turvallinen. Sellaisessa hoiva- tai päiväkodissa kaikki toivovat vanhusten ja lasten asuvan ja viettävän aikansa. Mutta sen aikaansaaminen ei välttämättä ole yksinkertainen juttu.

Hoivarakentaminen on viimeisten kymmenien vuosien aikana muuttunut paljon. Nykypäivänä osapuolia hankkeissa on useita: 

  • vanhukset ja lapset, jotka tarvitsevat hoiva- ja päiväkoteja, 
  • kunta, jonka velvollisuutena on järjestää ja valvoa tarvittavaa hoitoa, 
  • viranomaiset, jotka varmistavat tilojen toiminnallisuuden, 
  • palveluntuottajat, jotka pyörittävät toimintaa,
  • sijoittajat, jotka omistavat kiinteistöt. 

Jotta yhteispeli ja -ymmärrys kaikkien välillä toimii ja rakennushanke sujuu kitkatta, tarvitaan hankkeeseen myös osaavaa pelinrakentajaa.

Mukana jo hankkeen alkuvaiheessa

Hoivarakentaminen lähtee tavallisimmin liikkeelle lasten ja vanhusten tarpeesta: kuntiin tarvitaan päivä- ja hoivakoteja. Kuntien tehtävänä on kaavoittaa hoivarakentamiseen soveltuvia tontteja ja kilpailuttaa palveluntuottajat.

”Teemme selvitystä tarjolla olevista tonttivaihtoehdoista ja saatamme yhteen sijoittajan ja palveluntuottajan kunnan valitsemien ehdokkaiden joukosta. Kuntia usein ilahduttaa se, että me hallitsemme ja ymmärrämme kokonaisuuden. Tunnemme kustannustason, joten hankkeidemme vuokrat pysyvät kilpailukykyisinä”, hankekehityspäällikkö Anne Suojoki YIT:ltä kertoo.

Erityisesti pääkaupunkiseudulla juuri tontit ovat usein hoivarakentamisen pullonkaula. Sopivaa tonttia ei tahdo löytyä. Sijainnilla onkin suuri merkitys käyttäjille, sillä hoiva- ja päiväkodit halutaan tuttuun ympäristöön ja lähelle palveluja.

”Hoivakiinteistöjen sijainti kiinnostaa myös sijoittajia. Heille on tärkeää, että ne sijoittuvat toiminnan kannalta keskeisille paikoille, jotta esimerkiksi käyttöaste pysyy korkeana”, hankekehitysjohtaja Timo Erkkilä YIT:ltä sanoo.

Laaja kumppaniverkosto

Hoivapalveluja tarjoavat tänä päivänä enenevässä määrin yksityiset palveluntuottajat. Heille on tärkeää, että hankkeet etenevät suunnitellusti. Hankkeiden toteuttaminen ammattilaisten kanssa antaa mahdollisuuden keskittyä omiin asiakkaisiin ja hoivapalveluiden tuottamiseen.

Tilojen pitää toimia myös käytännössä erinomaisesti. YIT:n kumppaniverkosto takaa, että rakennus  on valmistuessaan sekä viihtyisä, toimiva että tehokas.

”Meillä on kumppanina suunnittelijoita, joilla on pitkä kokemus hoivahankkeista. He ymmärtävät vanhusten ja lasten tarpeet sekä erilaisten lupien ja säädösten ja tilojen tehokkuuden asettamat vaatimukset”, Timo Erkkilä kertoo.

Hoivarakentamisessa on ymmärrettävä käyttäjien lisäksi myös sijoittajien toiveet.

”Sijoittajat edellyttävät, että sopimukset ovat selkeitä, rakennus on laadukas ja palveluntuottaja alansa ammattilainen”, hankekehitysjohtaja Mikko Lempinen tähdentää.

Hoivahankkeen onnistunut toteutus on kaikkien osapuolten yhteinen tavoite. Tällöin lapset ja vanhukset pääsevät nauttimaan toimivista tiloista.  

”YIT tarjoaa mahdollisuudet korkeatasoi­seen, turvalliseen ja kodikkaaseen palveluasumiseen ja -toimin­taan. Valitsemalla meidät saa luotettavan ja osaavan kumppanin hoivapalvelutilojen toteutukseen. Tästä kertovat myös tyytyväiset asiakkaat”, iloitsee Timo Erkkilä.

YIT oli mukana 19.3.2015 järjestetyssä SuomiAreena goes Sote –tapahtumassa, jossa sote-ratkaisun tulevaisuus puhutti Suomen johtavia sote-poliitikoita ja kuntien sote-päättäjistä koostuvaa yleisöä. Keskustelu on nähtävissä klippinä MTV Katsomossa SuomiAreena-otsikon alla.

Katso hoivavideo tästä

Lue lisää: yit.fi/hoiva

Lisätietoja: 

Timo Erkkilä, YIT Hoiva- ja terveys, hankekehitysjohtaja, puh. 040 540 4313

Anne Suojoki, YIT, hankekehityspäällikkö, pääkaupunkiseutu ja Uusimaa, puh. 040 745 4587

Mikko Lempinen, YIT, hankekehitysjohtaja, muu Suomi, puh. 050 372 0766

Linkit

Aiheet

  • Rakentaminen, kiinteistö

Kategoriat

  • timo erikkilä
  • mikko lempinen
  • anne suojoki
  • hoivarakentaminen
  • hoivakodit
  • toimitilat
  • kodit ja asuminen
  • päiväkodit

Yhteyshenkilöt

YIT Press Desk

Lehdistön yhteyshenkilö 044 743 7536

Hanna Malmivaara

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Konserniviestintä 040 561 6568

Sari Malka

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Konserniviestintä 050 357 9901

Liittyvä sisältö