Uutinen -

YIT maksaa perheasunnon ostajan varainsiirtoveron ostajan puolesta

YIT aloittaa tänään kampanjan, jonka aikana YIT maksaa muuttovalmiiden tai viimeistään kesäkuun loppuun mennessä valmistuvien vähintään kolmen huoneen asuntojen ostajien varainsiirtoveron ostajan puolesta. Kampanjan taustalla on ajatus lisätä perheiden kiinnostusta kerrostaloasumiseen.

”Meillä on paljon perheille sopivia kerrostaloasuntoja ja kampanjan tarkoituksena on saada perheitä innostumaan kerrostaloasumisen tarjoamasta vaivattomasta asumisesta palveluiden ja liikenneyhteyksien lähellä”, kertoo YIT:n markkinointijohtaja Eeva Hirvijärvi.

YIT:n teettämän tutkimuksen mukaan ihmiset arvostavat asumisessa eniten tilavuutta. Varainsiirtoveron maksaminen madaltaa huomattavasti kynnystä vaihtaa tilavampaan asuntoon, edun ollessa tuhansia euroja.

”Asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden huomioiminen on meille tärkeää, joten kampanjassa korostetaan muutostöiden mahdollisuutta myös valmiisiin asuntoihin", Hirvijärvi kertoo. Pienienkin muutoksien tekeminen asunnon pohjaan mahdollistaa juuri kunkin perheen tarpeisiin sopivan asunnon.  

Kampanja on voimassa toukokuun loppuun asti kaikissa muuttovalmiissa tai viimeistään kesäkuun loppuun mennessä valmistuvissa asunnoissa. Kampanjan ajankohta on ajateltu perheiden näkökulmasta. Kesällä on erinomainen aika muuttaa uuteen kotiin, sillä esimerkiksi lasten on helppo aloittaa mahdollisessa uudessa koulussa syksyllä.

Lisätietoja: Markkinointijohtaja Eeva Hirvijärvi, YIT, puh. 0503712867, eeva.hirvijarvi@yit.fi

Linkit

Aiheet

  • Rakentaminen, kiinteistö

Yhteyshenkilöt

YIT Press Desk

Lehdistön yhteyshenkilö 044 743 7536

Hanna Malmivaara

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Konserniviestintä 040 561 6568

Sari Malka

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Konserniviestintä 050 357 9901