Tiedote -

Ensimmäisen aluetaidekilpailun voitti Frei Zimmer Oy:n ehdotus ”Lintukoto”

YIT järjesti 9.3. – 30.6.2015 ideakilpailun Lahden Merrasjärven aluetaidekonseptista. Kutsukilpailuun kutsuttiin viisi taiteilijaa tai työryhmää, joiden tehtävänä oli koko alueen kattavan taidekonsepti-idean kehittäminen. Kilpailussa haettiin ehdotusta, jossa taide loisi alueelle omaleimaista identiteettiä ja toisi väriä ja yllätyksellisyyttä asukkaiden arkeen.

Kilpailuun osallistuivat Avanto Arkkitehdit Oy, Frei Zimmer Oy, Partanen & Lamusuo Oy, Pekka Syrjälä sekä Matti Tainio. Kilpailun järjestäjät toivoivat kilpailijoiden muodostavan moniammatillisia työryhmiä.

Palkintolautakunta valitsi yksimielisesti voittajaksi Zimmer Oy:n ehdotuksen ”Lintukoto”, jonka tekijöinä ovat Tuula Lehtinen, Lasse Kosunen, Heini Orell ja Matti Koistinen. Avustajana toimi Annukka Larsen, ALD Larsen.

”Lintukoto” on kiinnostava, selkeä ja toteutettavissa oleva ehdotus, jossa taide on etusijalla.Ehdotuksen vahvuuksia ovat monipuolisuus ja erilaiset elementit, jotka tuovat alueelle kerroksellisuutta ja mahdollistavat vaiheittaisen etenemisen. Taideaiheet levittäytyvät koko alueelle ja ovat toistensa lomassa. Ehdotuksessa on elementtejä, jotka mahdollistavat alueen tunnetuksi tekemistä sekä identiteetin rakentumista.

”Lintukodossa taideteokset tuodaan näkyvästi osaksi ympäristöä ja taideteokset toimivat kokonaisuutena sekä yksittäisinä teoksina. Ehdotuksessa toteutuvat kaikki kilpailuohjelmassa esiin nostetut asiat, ja siinä on lisäksi paljon kehitysmahdollisuuksia”, toteaa palkintolautakunnan puheenjohtaja Kari Lahti YIT:stä.

Palkintolautakunta halusi myös jakaa kunniamaininnan Avanto Arkkitehdit Oy:n ehdotukselle ”Takaisin Luontoon”, jonka tekijöinä ovat Ville Hara ja Anu Puustinen. Avustajana toimi Hiroko Mori.

”Takaisin luontoon” on laaja ehdotus, jossa prosessi on voimakkaassa osassa. Se on runsas, ansiokas ja ammattitaitoinen ehdotus, jossa on analysoitu hyvin aluetta ja sen mahdollisuuksia sekä taidehankkeen toteuttamista.

Kilpailun palkintolautakunnan muodostivat rakennuttajapäällikkö Kari Lahti sekä projektipäällikkö Minna Kortesmaa YIT Rakennus Oy:stä, SAFA arkkitehti Janne Kangasvieri Arkkitehtitoimisto Ahonen & Kangasvieri Oy:stä, kaavoitusarkkitehti Armi Patrikainen Lahden kaupungilta sekä läänintaiteilija Vesa Varrela. Kilpailijoiden nimeämät taiteilijajäsenet palkintolautakunnassa olivat kuvanveistäjä Marjukka Korhonen sekä kuvataiteilija Jaakko Niemelä Suomen Taiteilijaseurasta. Kilpailun puheenjohtajana toimi Kari Lahti ja sihteerinä Mari Kemppinen.

Alueen suunnitelma perustuu 2014 järjestetyn arkkitehtikilpailun voittajaehdotukseen, jonka teki Arkkitehtitoimisto Ahonen & Kangasvieri Oy Tampereelta. Tähden muotoisen alueen jokaisella sakaralla on omanlainen luonteensa sekä kaupunkikuvallinen ilmeensä. Asuinalueen sydämenä on puistomainen keskusaukio sekä kylätalo, joka on kaikkien alueen asukkaiden käytössä.

Kilpailu on ensimmäinen aluetaidekonseptikilpailu, jonka yksityinen taho on järjestänyt, ja se toimii merkittävänä aloituksena YIT:n taidekaavamallista.

”Arjen ympäristötaide on tulossa vauhdilla suomalaiseen asuntorakentamiseen. Tähän mennessä olemme toteuttaneet yksittäisiä teoksia, nyt olemme opetelleet tarkasteleman taidetta osana aluekokonaisuutta. Taide auttaa kehittämään ihmisten jokapäiväisistä asuinympäristöistä entistä vetovoimaisempia. Taiteesta ei ole pelkästään esteettistä iloa, vaan se myös kiinnittää ihmisiä asuinalueeseensa lisäten yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja huolenpitoa”, toteaa Juha Kostiainen YIT:ltä.

Materiaalia kilpailusta: Havainnekuva Merrasjärven alueesta ja palkitut ehdotukset: http://urly.fi/uDh

Kilpailuehdotuksia esittelevä näyttely on avoinna yleisölle 1.10.2015 saakka:Lahden Tiedepuisto, Niemenkatu 73, 15140 LAHTI. Opastus 1. kerroksen infopisteestä.

Lisätietoja:

Kari Lahti, kilpailun puheenjohtaja, rakennuttajapäällikkö, YIT Rakennus Oy, puh. 0400 358 450, kari.lahti@yit.fi

Juha Kostiainen, johtaja, kaupunkikehitys ja yhteistyösuhteet, YIT Oyj, puh. 0400 721 475, juha.kostiainen@yit.fi

Aiheet

  • Arkkitehtuuri

Kategoriat

  • kilpailu
  • taide
  • ajankohtaista
  • kaupunkikehitys
  • kodit ja asuminen
  • lintukoto
  • frei zimmer
  • merrasjärvi
  • lahti
  • taidekaava

Alueet

  • Päijät-Häme

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä – asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme lähes 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli noin 1,8 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

Yhteyshenkilöt

YIT Press Desk

Lehdistön yhteyshenkilö 044 743 7536

Hanna Malmivaara

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Konserniviestintä 040 561 6568

Sari Malka

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Konserniviestintä 050 357 9901

Liittyvä sisältö