Tiedote -

YIT aloitti asuntohankkeen ensimmäisen vaiheen Slovakian Bratislavassa

YIT:n slovakialainen tytäryhtiö YIT Reding on aloittanut asuntohankkeen ensimmäisen vaiheen suositussa Dubravkan kaupunginosassa Slovakian Bratislavassa. Ensimmäisen vaiheen arvo on arviolta 10 miljoonaa euroa, ja sen on määrä valmistua syksyllä 2015. Koko projektin arvo on noin 35 miljoonaa euroa.

Projektin ensimmäinen vaihe käsittää yhden kerrostalon, johon valmistuu noin 100 asuntoa, joiden kokonaispinta-ala on arviolta 5 000 kerrosneliömetriä. Asunnot ovat pääosin pieniä kaksioita, joiden kysyntä markkinoilla on erittäin hyvää tällä hetkellä. Kokonaisuudessaan projektiin kuuluu kolme kerrostaloa, joihin rakennetaan reilu 300 asuntoa, kokonaispinta-alaltaan 20 000 kerrosneliömetriä. Asuntojen lisäksi rakennetaan 10 liiketilaa. Projektia on mahdollista jatkaa kahdella vaiheella tulevaisuudessa.

“Tammi Dubravka sijaitsee lähellä aiemmin rakentamaamme Tarjanne Dubravka -asuntokohdetta halutulla alueella hyvien palveluiden läheisyydessä. Lähellä sijaitsevan ostoskeskuksen lisäksi alueelle kehitetään hyviä julkisia kulkuyhteyksiä. Projekti keskittyy kohtuuhintaisiin, tehokkaasti suunniteltuihin asuntoihin, jotka tarjoavat houkuttelevan vaihtoehdon aluetta arvostaville asiakkaille”, YIT Redingin toimitusjohtaja Milan Murcko kertoo.

Lisätietoja antavat:

Sanna Kaje, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 050 390 6750, sanna.kaje@yit.fi

Tom Sandvik, Baltian maat ja keskinen Itä-Eurooppa -liiketoimintaryhmän johtaja, YIT Rakennus Oy, puh. 400 617 807, tom.sandvik@yit.fi


Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • kohtuuhintainen asuminen
  • yit
  • slovakia
  • bratislava
  • rakennushankkeet
  • kerrostalo

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä – asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme yli 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2013 liikevaihtomme oli noin1,9 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi.

Yhteyshenkilöt

YIT Press Desk

Lehdistön yhteyshenkilö 044 743 7536

Hanna Malmivaara

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Konserniviestintä 040 561 6568

Sari Malka

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Konserniviestintä 050 357 9901