Tiedote -

YIT:n ensimmäiset asunnot Teollisuuskadulla valmistuvat – rakentaminen Helsingin Konepajalla täydessä vauhdissa

Konepajan alueelle nousee uusi asuin- ja toimistokortteli Helsingin kantakaupunkiin, kolmen kilometrin päähän Helsingin keskustasta. YIT:n, VR:n ja Helsingin kaupungin yhteistyöhankkeessa moderni, värikäs arkkitehtuuri yhdistyy vanhaan teollisuushistoriaan. Konepajan alueelle on suunniteltu kaiken kaikkiaan noin 1 300 asuntoa 2 500 asukkaalle, joista valmiina on 480 asuntoa. Alueen toimitilat keskittyvät pääasiassa korttelin reunoille ja mahdollistavat valmistuessaan jopa 2 500 työpaikkaa.

Konepajan asunnot nousevat kolmessa vaiheessa

Asuntorakentamisen I-vaihe käynnistyi jo vuonna 2006 Aleksis Kiven kadulta. Alueelle on valmistunut tähän mennessä yhdeksän taloyhtiötä ja rakenteilla on vielä kaksi taloa. Suunnittelusta on vastannut arkkitehtuurikilpailun pohjalta Arkkitehtitoimisto N-R-T Oy, jonka suunnitteluryhmää johtaa professori Jyrki Tasa.

Toisen vaiheen rakentaminen Teollisuuskadulle alkoi vuosi sitten. Alueelle valmistuu yhteensä 12 taloyhtiötä, joista ensimmäinen, Asunto Oy Wilhelm, on muuttovalmis toukokuun lopussa. Parhaillaan rakenteilla on kaksi taloyhtiötä. Talojen suunnittelusta on vastannut ARK-house arkkitehdit Oy:n Hannu Huttunen ja Markku Erholtz.

Kolmannen vaiheen, Aleksis Kiven kadun itäpäähän sijoittuvan, asuntoalueen suunnittelu on jo käynnissä. 

Moderneja YIT Koteja merkittävässä kulttuuriympäristössä

Lähes 100 vuoden ajan VR:n konepajana toiminut alue, jossa parhaimmillaan työskenteli 2 000 henkilöä, saa nyt uuden ilmeen modernina kaupunginosana. Uusien asuinrakennusten suunnittelussa ja vanhojen makasiinirakennusten säilyttämisessä on lähdetty uuden ja menneen maailman yhdistämisestä toimivaksi kokonaisuudeksi.  Museovirasto on arvioinut Konepajan rakennuskokonaisuuden olevan yksi Helsingin merkittävimmistä kulttuuriympäristöistä.

”Konepajan alueesta tulee kaupunkimainen, värikäs ja viihtyisä. Sen kortteleiden väliin on suunniteltu laaja, meluton ja autoton korttelipiha keidasmaisine kaupunkipuistoineen.  Asukkaat ovatkin ottaneet Konepajan omakseen ja se näkyy iloksemme myös asuntojen kysynnässä”, kertoo Asuntorakentamisen liiketoimintaryhmän johtaja Harri Isoviita YIT:stä.

Konepajan YIT Kodeissa kaikilla asukkailla on käytössään YIT:n kehittämä tieto- ja palveluportaali eTalo, joka toimii rakentamisen ja asumisen aikana monenlaisena tukena asunnon ostajalle. Taloyhtiön, isännöitsijän ja palveluntarjoajien yhteisestä portaalista voi seurata reaaliaikaisesti taloyhtiön tiedotteita sekä huoneistokohtaisia, omaan asumiseen, lähiympäristöön ja -palveluihin liittyviä ajankohtaisia tietoja ja ostaa asumista helpottavia palveluja sopimuskumppaneilta.

Lisätietoja:
Harri Isoviita, liiketoimintaryhmän johtaja, Asuntorakentaminen, YIT Suomen rakentamispalvelut, puh. 040 55 33 833, harri.isoviita@yit.fi

Kuvia Konepajasta: http://yit.materialbank.net/NiboWEB/YIT/showCartPublicContent.do?uuid=4513979&random=215848&lang=en

Aiheet

  • Rakentaminen, kiinteistö

Kategoriat

  • konepaja
  • asuntorakentaminen
  • kodit ja asuminen
  • kaupunkikehitys

YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. Palvelemme asiakkaita 14 maassa, Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, Venäjällä sekä Baltian maissa, yli 25 000 ammattilaisen voimin. Olemme kasvaneet yli sadan vuoden ajan asiakkaidemme kanssa ja kehittäneet palvelujamme yhteiskuntien muuttuessa. Aiomme jatkaa samalla polulla. Visionamme on olla edelläkävijä hyvän elinympäristön luojana ja ylläpitäjänä. Vuonna 2012 YIT:n liikevaihto oli noin 4,7 miljardia euroa. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

Yhteyshenkilöt

YIT Press Desk

Lehdistön yhteyshenkilö 044 743 7536

Hanna Malmivaara

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Konserniviestintä 040 561 6568

Sari Malka

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Konserniviestintä 050 357 9901