Tiedote -

YIT:n toimitusjohtaja E18-tiehankkeen avajaisseminaarissa

E18-tiehankkeen avajaisseminaarissa Kotkan Merikeskus Vellamossa 6.10.2014 puhunut YIT:n toimitusjohtaja Kari Kauniskangas painottaa hyvin toimivan infrastruktuurin sekä sen kehittämisen olevan oleellinen osa kansallista kilpailukykyämme.

”Kehittämispanostukset on kohdistettava harkiten ja tehdyistä investoinneista on saatava mahdollisimman suuri kokonaishyöty kansantalouteen. Myös julkisen hankinnan malleja ja toimintatapoja on uudistettava perinteisistä urakkakilpailuista kohti uusia malleja, jotka mahdollistavat kaikkien osapuolten innovatiivisten ratkaisujen hyödyntämisen. Näitä uusia malleja ovat elinkaarimalli, allianssi ja sellainen PPP (public private partnership), joka sisältää myös rahoituksen. E18 on erinomainen esimerkki uudesta otteesta”, Kauniskangas toteaa.

Uudet hankintamallit ohjaavat kehittämään infrastruktuuria yhä enemmän määriteltynä palvelutasona, käytettävyytenä, sujuvuutena, turvallisuutena eikä vain teknisenä lopputuloksena. Erilaiset integroidut toteutusmallit, joissa suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito muodostavat kokonaisuuden, luovat edellytyksiä myös uusille taloudellisille ja teknisille innovaatioille, joita osapuolet voivat jalostaa eteenpäin seuraavissa hankkeissaan tuottaen näin hyötyjä koko yhteiskunnalle. 

Yhteensä lähes 53 kilometriä pitkän moottoritien rakentaminen alkoi marraskuussa 2011. Liikenteelle se avattiin osittain jo vuonna 2013 ja kokoisuudessaan nyt syyskuun alussa etuajassa. Tieosuuden näyttävimmät kohteet ovat Markkinamäen tunneli ja Ahvenkosken uusi silta. Kaikkiaan hankkeessa rakennettiin 68 siltaa.  

”Siltatöiden lisäksi myös maarakennustyöt olivat erittäin mittavat. Töiden aikana louhimme noin 3,5 miljoonaa kuutiometriä eli 700 000 kuorma-autollista sekä siirrettävää maamassaa 4,4 miljoonaa kuutiometriä eli 590 000 kuorma-autollista. Työmaalle perehdytetty yli 3 700 henkilöä ja henkilöstön vahvuus on ollut parhaimmillaan 750 henkilöä.”, projektinjohtaja Kari Alavillamo työyhteenliittymä Pulterista havainnollistaa töiden laajuutta. 

Vuoteen 2026 kestävällä elinkaarisopimuksella toteutettavan hankkeen tilaaja on Liikennevirasto ja palveluntuottaja Tieyhtiö Valtatie 7 Oy. Urakoitsijana toimi YIT Rakennuksen ja Destian muodostama työyhteenliittymä Pulteri. Rakennuslehti valitsi hankkeen viime vuonna Vuoden työmaaksi.

Lisätietoja: Viestintäjohtaja Hanna Malmivaara, YIT Oyj, hanna.malmivaara@yit.fi, puh. 040 561 65468

Aiheet

  • Rakentaminen, kiinteistö

Kategoriat

  • e18
  • kauniskangas
  • yit
  • infra
  • infrarakentaminen

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä – asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme yli 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2013 liikevaihtomme oli noin1,9 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi.

Yhteyshenkilöt

YIT Press Desk

Lehdistön yhteyshenkilö 044 743 7536

Hanna Malmivaara

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja Konserniviestintä 040 561 6568

Sari Malka

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Konserniviestintä 050 357 9901