Tiedote -

Kutsu: Astu joogamatollesi Naistenpäivän kunniaksi! Tule mukaan ilmaiselle tunnille.

Erilaisten tutkimusten mukaan suurin osa naisista kertoo tuntevansa suorituspaineita. Tulos on sama, puhutaanko pikkulasten äideistä vai nuorista lukiolaistytöistä. Painetta aiheuttavat niin ulkonäkö kuin pärjäämisen pakko ihmissuhteissa ja työelämässä.

Nettijoogastudio Yogaia osallistuu Kansainvälisen Naistenpäivään 2017 tarjoamalla kaikille ilmaisen ”Rentoudu ja Vapaudu” kehonhuoltotunnin. Tunnilla keskitytään kuuntelemaan kehoa ja päästämään irti suorituspaineista. Tänä vuonna kansainvälisen naistenpäivän teemana on #BeBoldForChange. Päivän tarkoituksena on tuoda esille naisten saavutuksia ja kannustaa meitä tekoihin tasa-arvoisempaa maailmaa kohti.

”Naistenpäivänä on kiva saada miehiltä kunnioitusta kukkien ja onnitteluiden muodossa. Tärkeintä on kuitenkin muistaa kunnioittaa itseään ja pysähtyä juhlistamaan omia saavutuksiaan. Tämä onnistuu rauhallisen kehonhuoltotunnin merkeissä, jonne voit osallistua päivän päätteeksi omassa olohuoneessasi.” kertoo ohjaaja liikunnanohjaaja Pauliina Turpela nettijoogastudio Yogaiasta.

Osallistu Kansainväliseen naistenpäivään Pauliina Turpelan ”Rentoudu ja Vapaudu” kehonhuoltotunnin merkeissä. Tunti on saatavana ilmaisena tallenteena 8.3.2017 klo 21.30 jälkeen osoitteessa yogaia.com.

Lisätietoa ja kokeilukoodeja Yogaiaan medialle ja bloggajille:
Anu Petäjä
anu.petaja@yogaia.com
+44-7-934852469

Aiheet

  • Terveys, sairaanhoito, lääketiede

Liikunnanohjaaja Pauliina Turpela

Pauliina Turpela on energinen liikunnanohjaaja sekä pilatesopettaja. Pilates ja kehonhuoltotuntien lisäksi Pauliina opettaa myös liikuntaa- ja terveystietoa yläkoulussa. Opetuksessaan Pauliina haluaa antaa ihmisille väylän oppia jotain uutta niin kehostaan, kuin itsestään. 


Nettijoogastudio Yogaia 

Nappaa joogastudio taskuusi tai muuta olohuoneesi treensisaliksi. Yogaia tarjoaa vuorovaikutteisia livetunteja kotiisi tietokoneen, television, tabletin tai kännykän välityksellä. Käytössäsi on joka viikko yli 100 uutta tuntia kellon ympäri. Joogaa kun sinulle sopii!