Tiedote -

SAP:n tekoälyteknologia estää puolueellisuuden ja syrjinnän rekrytoinnissa

Ohjelmistoyhtiö SAP tuo koneoppimiseen pohjautuvan tekoälyteknologian osaksi yritysten henkilövalintoja ja henkilöstöhallinnan prosesseja. Teknologian avulla yritykset voivat havaita ja eliminoida puolueellisen ja syrjivän päätöksenteon läpi koko henkilöstön elinkaaren aina rekrytoinnista urakehitykseen asti. Näin yritykset voivat lisätä henkilöstövalinnan prosessien objektiivisuutta ja tehostaa parhaiden kandidaattien löytämistä eri tehtäviin sukupuolesta, iästä tai kansallisesta alkuperästä riippumatta. Uusi teknologia tulee osaksi SAP:n pilvipohjaista henkilöstöhallinnan SAP SuccessFactors® HCM Suite -sovellusta.

”Puolueellisuus ja syrjintä yrityksissä heikentävät henkilöstön sitoutumista, työn suorittamista sekä lojaaliutta yritystä kohtaan. Investoimme uuteen teknologiaan, koska uskomme, että se auttaa löytämään ja poistamaan epäoikeudenmukaisuuden henkilövalinnoissa ja kehittämään organisaation monimuotoista ja osallistavaa kulttuuria”, sanoo SAP SuccessFactorsin pääjohtaja Mike Ettling.

Työyhteisön monimuotoisuus on liiketoiminnallinen ja taloudellinen välttämättömyys yrityksille tänä päivänä. Tutkimusten mukaan yritykset, joilla on monimuotoisempi henkilöstö menestyvät taloudellisesti paremmin ja omaavat sitoutuneemmat työntekijät kuin muut yritykset. Konsulttiyhtiö McKinsey on tutkinut, että sukupuolijakaumaltaan tasaisemmat yritykset ovat 15 prosenttia toimialansa keskiarvoa tuloksellisempia. Ja kun yritys on myös etniseltä jakaumaltaan monimuotoinen, vastaava luku on 35 prosenttia.

Tutkimusyhtiö Oxford Economicsin uusi tutkimus nimeltään Leaders 2020 osoittaa, että yrityksissä, joissa johdolla on vahva digitaalinen osaaminen, on enemmän käynnissä monimuotoisuutta edistäviä kehityshankkeita kuin muissa yrityksissä (46 % vs. 38 %). Ne myös kokevat monimuotoisuuden vaikutukset yrityskulttuurille (66 % vs. 47 %) ja taloudelliselle suorituskyvylle (37 % vs. 29 %) muita organisaatioita positiivisempina. Digitaalisesti kyvykkäiden johtajien yritykset tekevät myös parempaa liikevaihtoa ja tulosta verrattuna yrityksiin, joissa johtajien digitaalinen osaaminen on vähäistä.

”Huomioiden monimuotoisuuden vaikutukset liiketoimintaan, SAP vie kehitystä oikeaan suuntaan auttaessaan organisaatioita ottamaan käyttöön uutta teknologiaan. Yritykset, jotka panostavat monimuotoiseen ja osallistavaan työyhteisöön menestyvät ja erottuvat selvästi niistä, jotka eivät ole asiaan investoineet”, sanoo tutkimusyhtiö IDC:n tutkimusjohtaja Lisa Rowan.

SAP SuccesFactors -ratkaisun uudet ominaisuudet sisältävät muun muassa:

Rekrytointi – SAP SuccessFactors Recruiting Management -ratkaisu sisältää koneoppimiseen pohjautuvan toimenkuvien sentimenttianalyysin. Se tunnistaa toimenkuvien puolueellisen tai syrjivän kirjoitusasun henkilövalintojen yhteydessä ja ehdottaa tekstivaihtoehtoja, jotka ovat sukupuolineutraaleja. Nämä ominaisuudet ovat saatavissa osana tulevia SAP SuccessFactors -versioita.

Opaskirja monimuotoisen ja osallistavan organisaation kehittämiseen — E-book-opaskirja auttaa SAP SuccesFactors -ratkaisun käyttäjiä tehostamaan osaamisen hallinnan prosesseja sekä optimoimaan osaamisen elinkaaren hallintaan liittyvät nykyiset SuccesFactors-toiminnallisuudet. E-book on heti saatavilla.

Kalibrointi ­– Jatkossa SAP SuccessFactors Performance & Goals -ratkaisu sisältää analysointiominaisuudet organisaation monimuotoisuuteen ja osaamiseen liittyvien sääntöjen kalibrointia varten. Ominaisuudet pitävät sisällään mm. henkilöstön suorituskykyä ja potentiaalia seuraavat mittarit sekä puolueellisuuteen reagoivia hälytyksiä. Ominaisuudet mahdollistavat oikeudenmukaiset standardit työntekijöiden suorituskyvyn ja potentiaalin arviointiin. Nämä ominaisuudet ovat saatavissa osana tulevia SAP SuccessFactors -versioita.

Mentorointi – Urasuunnittelukomponentin uusi toiminnallisuus, joka tarjoaa työntekijälle osaamisprofiililtaan oikean mentorin. Tämä varmistaa sen, että mentorointi on oikeudenmukaista ja kattavaa. Toiminnallisuus on saatavilla tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä julkaistavassa SAP SuccessFactors -versiossa.

Aiheet

  • Tietokone, Televiestintä, IT

Kategoriat

  • hr
  • sap cloud
  • sap successfactors

Maailman johtava liiketoimintaratkaisujen toimittaja SAP auttaa kaikenkokoisia yrityksiä ja toimialoja toimimaan paremmin. Tukitoiminnoista kulmahuoneeseen, varastosta myymälään, pöytäkoneesta mobiililaitteeseen – SAP auttaa ihmisiä ja organisaatioita toimimaan tehokkaammin yhdessä ja hyödyntämään liiketoimintatietoa entistä paremmin. SAP:n sovellukset ja palvelut auttavat yli 320 000 asiakasta yli 130 maassa toimimaan kannattavasti, uudistumaan jatkuvasti ja kasvamaan kestävästi. Lisätietoja www.sap.com ja www.sap.com/finland

Yhteyshenkilöt

Taina Kaitala

Lehdistön yhteyshenkilö SAP Finlandin lehdistökontaktit, Viestintätoimisto Manifesto +358 50 372 3406

Susanne Kapfer

Lehdistön yhteyshenkilö Director Integrated Communications SAP Pohjoismaat +46 733 587798