Skip to main content

ELIXIA tekee yhteistyötä Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjan kanssa ja lahjoittaa rahaa syöpätutkimukseen

Lehdistötiedote   •   Loka 01, 2019 08:30 EEST

ELIXIA ryhtyy lokakuussa yhteistyössä Syöpäsäätiön kanssa taistoon syöpää vastaan. ELIXIA haluaa auttaa omalta osaltaan levittämällä tietoa ja kannustamalla säännölliseen liikunnan harrastamiseen. Siksi järjestämme tapahtumia, joiden tavoitteena on parantaa liikuntaharrastusten saatavuutta väestölle Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Tarkoituksena on edistää terveyttä yhteiskunnassa ja tukea syöpätutkimusta.

Tieteellisissä tutkimuksissa on osoitettu, että säännöllinen fyysinen aktiivisuus 2,5 tunnin ajan viikossa pienentää syövän riskiä. Sillä ei ole merkitystä, miten liikkuu. Kaikki liikkuminen lasketaan, ja mitä enemmän liikkuu, sen parempi. Siksi ELIXIA haluaa yhdessä Syöpäsäätiön kanssa kannustaa useampia ihmisiä aloittamaan liikuntaharrastuksen ja ottamaan aktiivisia tapoja osaksi arkeaan. ELIXIA järjestää Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjan aikana 1.–31. lokakuuta monenlaista toimintaa auttaakseen ihmisiä pääsemään alkuun liikuntaharrastuksen kanssa ja tukeakseen samalla syöpätutkimusta.

-Olemme ylpeitä Pohjoismaisesta yhteistyöstämme Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjan kanssa. Liikunta ja terveys ovat meille sydämenasioita, ja haluamme auttaa yhä useampia elämään terveellisemmin. Siksi kannustamme kaikkia osallistumaan aktiviteetteihin, joita järjestämme lokakuun aikana. Auttaaksesi sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin osallistua. ELIXIA auttaa lahjoittamalla rahaa syöpätutkimukseen. Kaikki voivat osallistua, ja yhdessä voimme vaikuttaa, sanoo Jussi Raita Country Manager ELIXIA Finland

Kyykkyhaaste sosiaalisessa mediassa
ELIXIA on järjestänyt lokakuun ajaksi kyykkyhaasteen, jotta mahdollisimman moni voisi tukea syöpätutkimusta omalta osaltaan. Kaikki voivat osallistua, koska haasteen voi suorittaa missä tahansa: ennen treeniä tai sen jälkeen, työmatkalla tai haastamalla työkaverit työpaikalla. Vain mielikuvitus on rajana. Voit osallistua lisäämällä kuvan tai videon kyykkäämisestäsi Instagramiin lokakuun aikana käyttäen hashtagiä #elixiasyöpäävastaan. ELIXIA lahjoittaa jokaisesta hashtagillä julkaistusta kuvasta tai videosta 1 euron Roosa nauha -keräykseen.

Kilometri muuttuu euroiksi ELIXIAN pinkillä juoksumatolla
ELIXIA Sellossa on lokakuun ajan käytettävissä vaaleanpunainen juoksumatto. ELIXIA toivottaa sekä jäsenet että vierailijat viikolla 42 tervetulleiksi tukemaan syöpätutkimusta juoksemalla ELIXIAN vaaleanpunaisella juoksumatolla. ELIXIA lahjoittaa 1 euron jokaisesta vaaleanpunaisella juoksumatolla juostusta tai kävellystä kilometristä Roosan nauha -keräykseen.

Crosstraining-tunteja Roosanauhan hyväksi
Crosstraining koostuu harjoituspisteillä tehtävistä harjoituksista ja sopii kaikille liikuntatottumuksiin katsomatta. Tarkoituksena on tarjota useammille ihmisille mahdollisuus harrastaa sykettä nostavaa liikuntaa arjessaan. ELIXIA lahjoittaa jokaisesta Crosstraining-tunnille osallistuvasta treenaajasta 50 senttiä Roosa nauha -keräykseen. Viikolla 42 myös vierailijat voivat osallistua kyseisille tunneille ja pääsevät näin mukaan treenaamaan hyvä asian puolesta.

Online training -verkkopalvelu kaikkien käytettävissä
ELIXIA avaa lokakuun ajaksi valikoidut online training -tunnit. Tämän ansiosta kaikki voivat treenata – paikasta riippumatta. Saatavilla olevat tunnit ovat: Bootylicious, Crosstraining, Indoor Running Audio, Yin Yoga, Vinyasa Flow, Meditation, Body for Life ja Tabata Core.

Avoimet ovet viikolla 42
ELIXIA haluaa tarjota useammille mahdollisuuden löytää säännöllisen liikunnan ilon ja terveyshyödyt. Siksi ELIXIA avaa kaikkien liikuntakeskustensa ovet kaikissa Pohjoismaissa kokonaisen viikon ajaksi, jotta terveellisemmän elämäntavan aloittaminen olisi helpompaa.

Vaaleanpunaisia treenituotteita ELIXIALLA
Roosa nauha -kampanjaan liittyen ELIXIAssa on laaja valikoima vaaleanpunaisia treenituotteita, kuten kuminauha, treenilaukku ja vesipullo. ELIXIA lahjoittaa 1 euron jokaisesta myydystä Pink Edition -tuotteesta Syöpäsäätiölle.

Lisätietoja antaa:

Malin Selander,
Nordic Head of Communication & PR SATS
malin.selander@sats.se
+46 70 426 4006

SATS ja ELIXIA yhdistyivät vuonna 2014 ja muodostivat johtavan kuntokeskusketjun, jonka visiona on vaikuttaa merkittävästi pohjoismaalaisten terveyteen ja elämänlaatuun.

SATS- ja ELIXIA-kuntokeskukset tarjoavat modernia ja toiminnallista harjoittelua, personal trainingia ja ryhmäliikuntatunteja Suomen, Norjan ja Ruotsin suurimmissa kaupungeissa. Pyrimme myös auttamaan jäseniämme harjoittelemaan keskustemme ulkopuolella erilaisten digitaalisten työkalujen avulla. Olemme markkinoillamme aktiivisessa roolissa innovaatioiden kehittäjänä ja lanseeraamme jatkuvasti uusia liikuntamuotoja ja uusia digitaalisia työkaluja treenin tueksi.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Lähettämällä kommentin suostut siihen, että henkilötietojasi käsitellään Mynewsdeskin tietosuojakäytännön mukaisesti.