Blogikirjoitus -

Voiko soveltuvuusarviointiin valmistautua?


Uravalmentaja Kristiina Kurki

Usein sanotaan (ja niin mekin täällä urapalveluissa sanomme), ettei soveltuvuusarviointeihin oikein voi harjoitella eikä etukäteen hirveästi valmistautua. Usein levännyt mieli sekä avoin ja positiivinen asenne ovat avaimena onnistuneeseen soveltuvuusarviointiin.

Verkkopohjaisiin, kotona tehtäviin parin-kolmen tunnin testeihin on syytä valmistautua varaamalla itselleen rauhallinen aika ja paikka testin tekoon. Mikäli kyseessä on koko päivän soveltuvuusarviointi, joka tehdään esimerkiksi yrityksen omissa tai testaajan tiloissa, kannattaa varautua nukkumalla hyvin edellinen yö, ottamalla evästä mukaan ja olemalla oma itsensä.

Jumppaa aivot oikeaan moodiin

Kuitenkin aina (ja niin nytkin) on jotain mitä voit halutessasi tehdä omien onnistumismahdollisuuksiesi parantamiseksi. Esimerkiksi, jos et ole pitkään aikaan tehnyt yhtään matemaattista harjoitusta, voi olla järkevää kaivaa esiin vanhoja matematiikan kirjoja muistinvirkistykseksi tai tehdä harjoitustestejä netistä.

Soveltuvuusarviointitilanteessa myös nopeus ratkaisee, joten aivojen virittäminen oikeaan moodiin jo ennen soveltuvuusarviointia on usein fiksua. Voit esimerkiksi käydä kurkkaamassa eräänlaisia esimerkkejä kykytestauksista ja loogisesta päättelystä yhdeltäverkkopohjaisten soveltuvuusarviointien tarjoajalta.

Ole työminä

Toinen vinkki, jonka uskallan antaa: vastaa motivaatio- ja persoonallisuuskyselyihin työminänä. Aina erillistä ohjeistusta ei ole annettu, mutta sinusta kuitenkin arvioidaan nimenomaan soveltuvuutta tiettyyn tehtävään, joten turvallisinta lienee pysyä työminässä.

Koko päivän arvioinnit sisältävät usein myös psykologin haastattelun. Sitä on syytä kohdella samoin kuin mitä tahansa työhaastattelutilannetta. Vaikka sinulta kysyttäisiinkin henkilökohtaisempia kysymyksiä kuin tavallisessa työhaastattelussa, voit omilla vastauksillasi yrittää pitää haastattelun ammatillisella linjalla.

Kristiina Kurki
SEFEn uravalmentaja

Julkaistu 24.9.2014 kategoriassa Ura avainsanoilla työnhakuuusi työ, kirjoittanut Kristiina Kurki.

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • työnhaku
  • uusi työ

Yhteyshenkilöt

Eeva Riittinen-Saarno

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja +358201299254