Ohita
DNA ulkoisti verkkoasiakkaiden tunnistuksen norjalaisyritykselle

Tiedote -

DNA ulkoisti verkkoasiakkaiden tunnistuksen norjalaisyritykselle

DNA on keskittänyt verkossa tapahtuvan vahvan tunnistautumisen käyttämällä Signicatin tunnistuksenohjauspalvelua, jolloin asiakkaat voivat kirjautua omalla Mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksillaan.

"Ennen Signicatille siirtymistä DNA:lla oli custom ratkaisu joka aiheutti paljon operatiivista työtä pankkien avainten ja muutosten kanssa. Tätä haluttiin yksinkertaistaa ja helpottaa, Signicat oli suomen markkinoilla yksi harvoista asiantuntevista isoista tekijöistä joten päätökseen päästiin positiivisen helposti", sanoo DNA:n Micke Rantanen.

Signicatin maajohtaja Antti Harsunen jatkaa: "Olemme erittäin tyytyväisiä, että saamme palvella DNA:n kaltaista isoa yritystä. Teemme jatkuvasti parhaamme vastataksemme DNA:n odotuksiin ja luottamuksen rakentamisessa on päästy jo pitkälle."

"DNA:n yksi päätavoitteista hankinnassa oli arkkitehtuurin yksinkertaistaminen. Haluttiin päästä yhteen keskitettyyn ratkaisuun jonka myötä myös operatiiviset työt pienenevät huomattavasti. Näihin tavoitteisiin on päästy erinomaisin tuloksin. Palvelua kehitettään ICT-alalta tutulla jatkuvalla tahdilla ja Signicat on pysynyt vauhdissa erinomaisesti mukana", summaa Rantanen. Nyt asiakkaat pääsevät tekemään verkossa ostoksia vuorokauden ympäri tai avaamaan uusia palveluita. Toteuttamalla vahvan tunnistautumisen DNA vähentää riskiä väärinkäytöksiin ja varmistaa asiakkaiden joustavan palvelun. 

Aiheet

Kategoriat


Signicat on vuonna 2007 perustettu Pohjoismaiden markkinajohtaja alallaan. Signicat tarjoaa white-label SaaS-palveluna sähköisen tunnistamisen ja allekirjoittamisen ratkaisuja. Signicatin asiakkaina on mm. isoja pohjoismaisia pankkeja, mobiilioperaattoreita ja vakuutusyhtiöitä.

Yhteyshenkilöt

Antti Harsunen

Antti Harsunen

Lehdistön yhteyshenkilö Country Manager www.signicat.fi +358 40 687 9090

Liittyvä sisältö

Asiakirjojen sähköinen allekirjoittaminen, keskitetty sähköinen tunnistuspalvelu verkkopalveluihin

Signicat on 2007 perustettu, maailman ensimmäinen ja suurin sähköisten tunnistuspalveluiden tarjoaja. Olemme EU eIDAS-regulaation mukainen Qualified Trust Service Provider (QTSP). Signicat on markkinajohtaja alallaan ja käsittelee vuositasolla satoja miljoonia tapahtumia. Tunnistuspalveluiden lisäksi tarjoamme mm. sähköistä allekirjoituspalvelua.

Suomessa Signicat Connect-palvelu on Liikenne- ja viestintäviraston (Traficom) hyväksymä ja valvoma Luottamusverkostoon kuuluva tunnistuksenvälityspalvelu, josta on säädetty Suomen Tunnistuslaissa.

www.signicat.com