Skip to main content

Juoksijalegenda Paavo Nurmi saa oman kultarahan

Lehdistötiedote   •   Kesä 07, 2013 09:41 EEST

Yhdeksänkertainen olympiavoittaja Paavo Nurmi on saanut oman kultarahan. Kyseessä on ensimmäinen kultaraha, joka on lyöty suurjuoksija Nurmen kunniaksi.

”Paavo Nurmi on suomalainen ja kansainvälinen urheilulegenda. On hienoa olla kultarahan kautta mukana Nurmen juoksuperinnön vaalimisessa ja yleisurheilun tukemisessa, nyt kun on kulunut tasan 40 vuotta hänen kuolemastaan”, Suomen Monetan maajohtaja Janne Häkkinen toteaa.

Paavo Nurmi -kultaraha toteutetaan PN Turku Oy:n luvalla. Osa rahojen tuotosta suunnataan Paavo Nurmen perinnön vaalimiseen ja varoilla tuetaan Paavo Nurmi Games -yleisurheilukilpailuja, Paavo Nurmen juhlaviikkoja ja turkulaista yleisurheilua.

”Suomen Monetan suunnitelmat Paavo Nurmen muiston vaalimisesta ja urheilun tukemisesta ovat mielestämme hieno asia. Paavo Nurmen juhlaviikot ja kisat ovat tärkeä asia turkulaiselle urheilulle. Se, että jokaisen myydyn tuotteen tuotosta tulee osa suoraan meille järjestelyihin on yhteistyötä parhaimmillaan”, PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salonen toteaa.

Paavo Nurmi -kultarahoja on 3 eri kokoa, joista pienin painaa 0,5 grammaa ja suurin 10 grammaa. Paavo Nurmi -kultarahat on suunnitellut Suomen Moneta ja niiden julkaisijana toimii Uuden-Seelannin liitännäisvaltio Niuen saari. Rahojen nimellisarvot ovat 10, 5 ja 2 Niuen dollaria. 

Tekniset tiedot, Paavo Nurmi -kultarahat:

1.  PN, 10 g: Kulta: 90 %. Halkaisija: 26 mm. Lyöntimäärä: 200 kpl. Nimellisarvo: 10 Niue$

2.  PN, 3,455 g: Kulta: 90 %. Halkaisija: 21 mm. Lyöntimäärä: 700 kpl. Nimellisarvo: 5 Niue$

3.  PN, 0,5 g: Kulta: 99,9 %. Halkaisija: 11 mm. Lyöntimäärä: 6 000 kpl. Nimellisarvo: 2 Niue$ 

Isommissa rahoissa näkyy Paavo Nurmi molemmilla puolilla: tunnuspuolella kasvokuva ja arvopuolella Nurmi ylittämässä maaliviivaa. Aihe on tyylitelty klassisesta otoksesta vuoden 1920 Antwerpenin olympialaisissa, joissa Paavo Nurmi voitti kaikkiaan kolme kultamitalia.

Kuvia ohessa ja Suomen Monetan kuvapankista: www.mynewsdesk.com/fi/pressroom/suomenmoneta

Lisätietoa Paavo Nurmen tapahtumaviikoista ja Paavo Nurmi Games -kisoista: Harri Halme, Puh.: 040 7545 104,

www.suomenmoneta.fi

www.paavonurmigames.fi

Suomen Moneta on keräilyrahojen ja -mitalien ammattilainen.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti