Skip to main content

Samlerhuset -konsernille / Suomen Monetalle kansainvälinen business-palkinto

Lehdistötiedote   •   Elo 17, 2012 09:50 EEST

Samlerhuset-konserni (The Samlerhuset Group), jonka tytäryhtiö Suomessa on Suomen Moneta, on saavuttanut vuoden 2012 kansainvälisen business-palkinnon kolmannen sijan, the Bronze Stevie® Award, vuoden paras viestintäkampanja -kategoriassa (Communications or PR Campaign/Program of the Year – Reputation/Brand Management).

Kansainvälinen Business Awards -kilpailu on ainoa kokonaisvaltainen liike-elämän kilpailu, joka antaa tunnustusta merkittäville aikaansaannoksille työpaikoilla kautta maailman. Kilpailua on sanottu liike-elämän omaksi Oscar-palkinnoksi ja aiempiin Business Awards -tuomareihin – ja myös palkinnonsaajiin – kuuluu muun muassa amerikkalainen yritysjohtaja Donald Trump. Vuoden 2012 kansainväliseen kilpailuun osallistui ennätysmäärä osanottajahakemuksia yli 50 eri maasta.

Pronssipalkinto myönnetään Vuoden 1933 Double Eagle -kultarahan näyttelykiertueesta, jonka Samlerhuset-konserni ja Suomen Moneta järjestivät maaliskuussa 2012 yhteistyössä USA:n kansallismuseon, Smithsonian-instituutin kanssa. Näyttely herätti erittäin suurta kiinnostusta koko Euroopassa, niin median kuin museovierailijoidenkin keskuudessa.

Ennen Helsinkiä USA:n kansallisaarre, maailman kalleimman koskaan huutokaupatun kultarahan titteliä kantava vuoden 1933 Double Eagle -kultaraha oli näytteillä Lontoossa, Dublinissa, Brysselissä, Prahassa, Varsovassa ja Oslossa. Helsingissä raha oli näytteillä Suomen Kansallismuseossa 27.–29.3.2012.

Esillä ollut kultaraha oli toinen Yhdysvaltain kansallismuseon numismaattiseen kokoelmaan kuuluvasta kahdesta alkuperäisestä vuoden 1933 Double Eagle -kultarahasta. Kyseinen raha oli ensimmäistä kertaa esillä USA:n rajojen ulkopuolella.

”Kyllä on vallan hienoa saada näinkin hieno ja arvostettu kansainvälinen business-palkinto Double Eagle -kiertueesta. Teimme koko konsernissa, ja varsinkin Suomessa valtavasti töitä tämän kiertueen ja näyttelyiden eteen, ja lopputulos oli todella mahtava”, Suomen Monetan maajohtaja Janne Häkkinen sanoo.  

Yli 300 liike-elämän johtajaa ympäri maailman oli mukana valitsemassa vuoden 2012 Stevie -palkintojen voittajia yli 3 200 kilpailuhakemuksen joukosta.  Palkinnot jaetaan voittajille gaalaillallisella Ritz-Carlton hotellissa Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa 15. lokakuuta 2012.

”Vaativasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta osallistujamäärä kasvoi huikeasti tänä vuonna samalla kun osallistujien taso oli erinomainen. Tämä kielii siitä, että monissa yrityksissä kasvua ja innovaatiota riittää haasteellisessakin ympäristössä. Olemme innoissamme päästessämme juhlimaan tämän vuoden kultaa, hopeaa ja pronssia voittaneita palkintogaalassa Soulissa 15. lokakuuta”, kertoo Stevie Awardin presidentti ja perustaja Michael Gallagher.

Lisätietoa palkintojen voittajista löytyy tästä: www.StevieAwards.com/IBA

Tietoa Suomen Monetasta

Oy Nordic Moneta Ab (Suomen Moneta) myy ja markkinoi keräilyrahoja ja -mitaleita Suomessa. Nordic Moneta on osa Samlerhuset -konsernia, jonka emoyhtiö sijaitsee Hollannissa. Samlerhuset-konserni on keräilyrahojen ja -mitalien alalla suurimpia yrityksiä Euroopassa. Vuonna 2011 konsernin palveluksessa oli 400 henkilöä ja kokonaisliikevaihto kohosi 160 miljoonaan euroon.

www.suomenmoneta.fi, www.samlerhuset.com

Tietoa Stevie-palkinnosta

Stevie-palkinto myönnetään neljässä luokassa: Kansainvälisen liike-elämän Stevie -palkinto, Amerikan liike-elämän Stevie -palkinto, Naiset liike-elämässä Stevie -palkinto sekä Myynnin ja asiakaspalvelun Stevie -palkinto. Arvostaen kaiken tyyppisiä ja kokoisia yrityksiä sekä ihmisiä niiden takana, Stevie antaa tunnustusta merkittäville aikaansaannoksille työpaikoilla kautta maailman.

Lue lisää The Stevie Awards -kilpailusta: www.StevieAwards.com  

Suomen Moneta on keräilyrahojen ja -mitalien ammattilainen.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti