Skip to main content

Wärtsilän uusi lippulaiva näyttää tietä vastuullisessa energia- ja meriteollisuudessa

Uutinen   •   Syys 16, 2019 11:03 EEST

Havainnekuvanäkymä koillisesta. Kuva: Sweco

Wärtsilän uuden tutkimus-, tuotekehitys- ja tuotantokeskuksen rakentaminen Vaasan Vaskiluotoon käynnistyi elokuussa. Smart Technology Hub on koko projektiorganisaatiolle historiallisen suuri hanke, jonka pää- ja arkkitehtisuunnittelu sekä projektinjohto ovat Swecon vastuulla.

Wärtsilän ensimmäiset toimitilat valmistuivat Vaasaan 100 vuotta sitten. Ajan kanssa tiloja on tarvittu lisää eri puolilta kaupunkia, mikä on hajauttanut tuotantoketjun useisiin osiin.

”Käytössämme on jo koko Järvikadun ja Onkilahden välinen alue, eikä laajennusmahdollisuuksia enää ole”, kertoo Wärtsilä Finland Oy:n kiinteistöpäällikkö Tommy Grannas. ”Vaskiluodossa saamme koko tuotanto- ja tuotekehitysketjumme saman katon alle, ja siksi puhumme tehtaan ja toimiston sijaan Smart Technology Hubista."

Vaskiluodon sijainti sataman läheisyydessä on monella tapaa ihanteellinen. Tarjolla on riittävästi prosessien vaatimaa jäähdytysvettä, ja alueella kulkee rautatie, sähkölinja ja kaukolämpöputki. Tärkeitä ovat myös synergiaedut. ”Vaskiluoto mahdollistaa tehokkaan tuotannon lisäksi yhteistyön alueella jo toimivien energia- ja logistiikkakumppanien kanssa”, Grannas sanoo.

Wärtsilä on Vaasan suurimpia työllistäjiä, mutta hankkeen merkitys näkyy laajemmin. ”Hankkeemme antaa investointiuskoa alueen energiaklusterille, johon kuuluu kanssamme noin 160 yritystä”, Grannas kertoo. ”Klusterin viennin osuus on 80 prosenttia, liikevaihto 5 miljardia euroa ja työllistävä vaikutus yli 12 000 ihmistä.”

Ainutlaatuinen 200 miljoonan euron suurhanke

Sweco toimii noin 200 miljoonan euron suurhankkeessa rakennuttajakonsulttina ja vastaa muun muassa suunnittelun kilpailutuksesta ja ohjauksesta sekä projektin johtamisesta. Louhintatyöt alkoivat syyskuun alussa, ja rakentaminen kestää seuraavat 1,5–2 vuotta.

”Hankkeen aikataulu- ja budjettitavoitteet ovat ennennäkemättömät”, myöntää Swecon projektinjohdon aluepäällikkö Joel Johansson. Kahdesta uudisrakennuksesta toinen on 33 metriä korkea, yli 200 metriä pitkä ja lähes 900 000 kuution kokoinen tuotantolaitos Hub. Jalankulkusilta yhdistää sen toimistokokonaisuuteen, jonka kautta on sisäänkäynti molempiin rakennuksiin. ”Koko projektiorganisaatio tunnustaa nöyrästi, ettei vastaavan kokoluokan hanketta ole tullut kenelläkään vastaan!”

Hanke on Wärtsilän historian suurin ja niin ainutlaatuinen, ettei benchmarkkauskohteita löytynyt. Nopea ja sujuva viranomais- ja kaavoitusprosessi yllättikin kaikki iloisesti. Hub sai rakennusluvan juhannuksena, toimistorakennus elokuussa. ”Onnistuimme Vaasan kaupungin tuella saamaan kaavamuutoksen ja sopimukset kuntoon alle vuodessa”, Grannas toteaa.

Arkkitehdit suunnittelivat monikäyttöisen maamerkin

Smart Technology Hubiin on suunniteltu paljon erilaisia laboratorio- ja tuotekehitystiloja sekä tuotteiden testaustiloja. Sweco vastaa kokonaisuuden pää- ja arkkitehtisuunnittelusta. Projekti alkoi ehdotussuunnittelulla ja sisältää myös sisustus- ja pihasuunnittelun.

”Arkkitehtuurin on tärkeää tukea Wärtsilän brändiä ja visiota älykkään merenkulun ja energia-alan edelläkävijänä”, kertoo hankkeen pääsuunnittelija, arkkitehti Anita Höttönen. Hub sai innoituksensa kelluvista jäälohkareista, ja julkisivua täydennettiin osittain valaistuilla värillisillä pystysäleillä. Suurin haaste oli yhdistää lukuisat toiminnot samaan rakennukseen. ”Yhteistyössä Wärtsilän henkilöstön kanssa olemme saaneet sisäisen logistiikan toimimaan tehokkaasti.”

Toimistokompleksin arkkitehtisuunnittelun suurin haaste oli uudisrakennuksen toimiva vuoropuhelu sen pohjoispuolella sijaitsevien Suomen Sokerin suojeltujen arvokiinteistöjen kanssa. ”Toimistorakennuksen tontilla sijaitsevan leveän vihervyöhykkeen puulajit määriteltiin asukkaiden toiveesta poikkeuksellisesti jo rakennuslupavaiheessa”, Höttönen kertoo. ”Asukkaat tarjosivat meille suunnittelun eri vaiheissa arvokkaita kommentteja.”

Grannas uskoo, että Smart Technology Hubista tulee Vaasaan uusi maamerkki. ”Odotamme tiloilta edustavuutta, mutta tärkeintä on, mitä rakennusten sisällä tapahtuu. Molempien rakennusten käyttöä pitää pystyä muokkaamaan joustavasti.”

Kunnianhimoinen tietomallinnus osa rakennuksen kestävyyttä

Kestävä kehitys huomioidaan Smart Technology Hubin koko elinkaarella. Swecon BIM-koordinaattori Juuso Erkkilä huolehtii, että eri tietomallit yhdistetään jo suunnittelun aikana.

”Kunnianhimoisena tavoitteena on saada mukaan myös käyttäjien tuotantoprosesseihin liittyvät mallit”, Johansson toteaa. Rakennuksesta luodaankin niin sanottu digital twin, joka tukee rakentamisen lisäksi tilojen kunnossapidon ja käytön optimointia.

Myös arkkitehtuurissa on tavoiteltu kestäviä ratkaisuja. ”Kaikki toiminnot saadaan yhdistettyä kompakteihin tiloihin, jolloin tilatehokkuutta saadaan lisää, välimatkat ovat lyhyet ja logistiikka jouhevaa”, Höttönen sanoo. Energiatehokkuutta haetaan myös Hubin kattomateriaalin valinnalla. ”Katto ei saa olla musta, koska se aiheuttaisi valtavat viilennyskustannukset.”

Lisäksi kaikki Smart Technology Hubin rakennusmateriaalit ovat sertifioituja, moottorien koeajojen hukkaenergia otetaan talteen ja katolle tulee aurinkopaneeleja.

Liitetiedostot

PDF-tiedosto

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Lähettämällä kommentin suostut siihen, että henkilötietojasi käsitellään Mynewsdeskin tietosuojakäytännön mukaisesti.