Skip to main content

Kevät keikkuen tulevi

Blogikirjoitus   •   Maalis 12, 2017 13:07 EET

Luulin pitkään, että otsikon sananparsi viittaa keväisiin karkeloihin. Teekkarien ja insinöörien kanssa kasvaneena ajattelin mm. vappua, jolloin keikutaan tanssin tai keväthuuman voimalla. Vähänpä tiesin. Sanonta on paljon opiskelijavappua vanhempi eikä lainkaan iloinen. Vanhaan aikaan keväällä nimittäin keikuttiin keripukin ja muiden vakavien sairauksien ja puutteen vuoksi. Talven varastot oli syöty ja uusi kasvukausi vasta aluillaan ja osa väestöstä niin pahasti aliravittuja, että tasapaino ei ollut enää kunnossa.

Vaan keikuttaa se kevät tänä päivänäkin, vaikka ei enää usein aliravitsemuksesta. Liukkaat kelit ruuhkauttavat päivystykset. Kaatumiset aiheuttavat merkittävää kärsimystä ja taloudellisia tappiota ja jopa kuolemantapauksia. Suomessa hoidetaan vuosittain 7 000 kaatumisen aiheuttamaa lonkkamurtumaa. Yksittäisen lonkkamurtuman hoito maksaa vähintään 20 000 euroa. Usein varsinkin iäkkäämpi potilas jää operaation jälkeen laitoshoitoon, jolloin suorat kustannukset nousevat jo 50 000 euroon. Näitä suoria kustannuksia suurempi haitta on luonnollisesti kaatumisesta aiheutuva kipu, särky ja toimintakyvyn aleneminen. Osa muuten kotona hyvin pärjänneistä ikäihmisistä päätyy laitoshoitoon pysyvästi vain siksi, että kaatumisen hoidon aikana jalkavoimat heikkenevät niin paljon, ettei kotona enää selviä tuolista tai sängystä ylös ilman apua.

Useissa eri lähteissä arvioidaan, että ainakin kolmannes kaatumisista olisi ennaltaehkäistävissä. Kyse on hiekoittamisesta, valaistuksesta, kaiteista ja lepopenkeistä. Mutta kyse on myös lihasvoimasta ja tasapainosta. Sydänliiton liikuntaryhmissä edistetään kestävyyskunnon lisäksi tietoisesti ja tarkoituksella myös lihasvoimaa ja tasapainoa. Tulemme uusimaan Sydänliiton liikuntakonseptia mm. siten, että varsinkin jalkojen lihasvoimaan ja tasapainoharjoitteluun tullaan kiinnittämään vielä entistäkin enemmän huomiota.

Sydänliitto tekee yhteistyötä Ikäinstituutin kanssa Voimaa vanhuuteen -hankkeessa. Yhä useampi kunta on hankkeessa mukana ja muutenkin ikäihmisten voimaharjoittelun hyödyt ja hauskuus tunnetaan kunnissa aiempaa paremmin. Hyviä vinkkejä oman Sydänyhdistyksesi tai ihan omaan jalkavoimaharjoitteluusi löydät mm. osoitteesta voitas.fi/liikkeet ja http://syli.fi/jumppaliikkeet.

Sydänliitto tekee kaikkensa, että tieto voima- ja tasapainoharjoittelun merkityksestä leviää. Tekoja tarvitaan myös jokaiselta kunnalta. Siksi Sydänliitolle tärkeässä Yksi-Elämä -kuntavaalikampanjassa nostetaan yhtenä 11 konkreettisesta esimerkistä esiin juuri vanhusta voima- ja tasapainoharjoittelu. Haluamme jokaisen tulevan kuntapäättäjän ymmärtävän, että satsaaminen ikäihmisten liikuntaneuvontaan ja -palveluihin maksaa itsenä nelinkertaisesti takaisin terveyskulujen säästöinä. Lisää hyviä esimerkkejä löydät osoitteesta yksielämä.fi. Voit tarkistaa, onko oma ehdokkaasi terveysehdokas osoitteesta terveysehdokas.fi.

Voima- ja tasapainoharjoittelu on tärkeää meille kaikille, ei vain ikäihmisille. Ikäihmisille voimaharjoittelu on kuitenkin erityisen palkitsevaa ja hyödyllistä. Kaatumisiin tai laajemmin toimintakykyä heikentävistä tekijöistä vai kolmannes nimittäin liittyy vanhenemiseen itsessään. Kaksi kolmannesta syntyy harjoituksen puutteesta. Voimaharjoittelu siis kannattaa kaikilla tavoin.

Koska sarkopenia-niminen ilmiö eli lihasvoiman rappeutuminen, alkaa vaikuttaa meihin kaikkiin jo keski-iässä, laitan tähän loppuun juuri oppimani testin muistuttamaan toimintakyvyn ylläpidon tarpeellisuudesta. Asetu lattialle istumaan jalat suorassa. Hankkiudu tavalla tai toisella ylös ilman käsien apua. Jos onnistui, on toimintakykysi hyvä. Jos et, niin sitä suuremmalla innolla voima- ja tasapainoharjoittelemaan.

Kommentit (1)

    No eihän se ylösnousu onnistu.... :)

    - Juha - 2017-03-13 09:08 EET

Lisää kommentti

Kommentti